Mainos latautuu…

Mitä vaaraa on liiasta kuumuudesta?

Lämpötila
Föhn-ilmiö lämmittää länsivirtauksilla talvisin erityisesti suurten vuorijonojen itäpuolella. 
Hyvin korkeat lämpötilat ovat yleisiä Välimerellä kesäkuukausina. Kuva: Markus Mäntykannas, Moraira, Espanja

Äärilämpötiloista kärsivät erityisesti vanhukset, lapset ja perussairaat, esimerkiksi astmaatikot ja verenpainetautiin sairastuneet. Kuumuus tai kylmyys voi olla vaarallista myös ulkotöitä tekeville.

Pitkät kuuman sään jaksot lisäävät ennenaikaisia kuolemantapauksia sekä kuormittavat elimistöä. Elimistö joutuu tekemään enemmän työtä poistaakseen ylimääräistä lämpöä ja vesihöyryn haihtuminen lisääntyy, joten nestehukka, lämpöuupumus ja -halvaus voivat iskeä sekä ihmisiin että eläimiin. Korkea ilmankosteus lisää helteen tukaluutta.

Helteen vaikutus tuntuu Suomessa herkemmin

Pitkien hellejaksojen yhteiskunnalliset vaikutukset vaihtelevat eri puolilla maapalloa. Viileissä maissa, kuten Suomessa, kuumuuden vaikutukset tuntuvat jo alhaisemmassa lämpötilassa kuin esimerkiksi tropiikissa tai eteläisessä Euroopassa. Meillä erityisesti vanhat kerrostaloasunnot lämpenevät helteen aikana nopeasti ja ihmiset oirehtivat herkemmin.

Poikkeuksellinen hellejakso voi sulattaa jopa asfalttia. Pitkittyessään kuumat ja kuivat jaksot voivat vaikuttaa eri alueiden vesivarastoihin, maatalouteen ja villieläinten selviämiseen.

Lue seuraavaksi: Helle – mitä se on ja missä on eniten hellepäiviä?

Päivitetty 4.2.2021 klo 14.56

Lue seuraavaksi

Viimeksi katsomasi paikat

Foreca YouTubessa

Viimeksi katsomasi paikat

Foreca YouTubessa