Mainos latautuu…

Mitä hyötyä ja haittaa sateesta on?

Sateet
Kesäinen rankka ukkoskuuro.
Kesäinen rankka ukkoskuuro. Kuva: Markus Mäntykannas

Sateista on hyötyä ja haittaa. Jos meillä ei olisi pilviä, eikä sateita, osa maapallosta kuumenisi asuinkelvottomaksi.

Sade liittyy veden tärkeään kiertokulkuun, missä vesihöyryä tiivistyy pilviksi ja sateeksi, joka lopulta kulkeutuu takaisin maapallolle.

Mitä hyötyä sateesta on?

Sateet ja veden kiertokulku ovat elintärkeitä maapallolle, ihmisille, eläimille ja kasveille. Jos ei olisi vettä, ei olisi myöskään elämää. Sadepilvet estävät tiettyjä alueita kuumenemasta liikaa, sateet esimerkiksi viilentävät tropiikkia. Sateet myös puhdistavat ilmaa muun muassa saasteilta ja siitepölyltä. Kesäisiin maasto- ja metsäpaloihin sateet tuovat suurta helpotusta.

Lue myös: Näin syntyvät pilvet

Mitä haittaa sateesta on?

Ongelmia sateesta tulee silloin, kun vettä tulee lyhyessä ajassa liikaa. Esimerkiksi trooppisiin hirmumyrskyihin ja monsuuniin liittyvät sateet tuovat usein lyhyessä ajassa suuria sademääriä, parissa päivässä sadetta voi ropista jopa moninkertainen määrä verrattuna Suomen vuotuiseen sadekertymään nähden.

Tällaiset rankkasateet aiheuttavat katastrofaalisia tulvia ja maanvyöryjä. Tulvat ja maanvyöryt voivat vaatia ihmishenkiä, tuhota rakennuksia ja muuta omaisuutta, peittää alleen maanviljelyksiä ja tiestöä sekä pahentaa kulkutautien leviämistä. 

Suomessa räväkät sadekuurot voivat aiheuttaa pienemmän mittakaavan tulvavahinkoja, esimerkiksi kaupunkitulvia, kun viemärit eivät jaksa vetää runsaita sadekertymiä riittävän nopeasti.

Hapan sadevesi tuhoaa puolestaan luontoa, kun sateeseen on imeytynyt päästöjä. Suuret lumimäärät ja jäätävä sade aiheuttavat haittaa ja vaaraa liikenteessä. Lumitaakka voi myös kaataa tai taivuttaa puita sähkölinjoille, jolloin syntyy sähkökatkoja. Myös isot rakeet voivat aiheuttaa mittavia vahinkoja.

Lue seuraavaksi: Sade alkaa pääosin kolmella eri tavalla – näin syntyvät konvektiivinen sade, rintamasade ja orografinen sade

Päivitetty 4.2.2021 klo 15.54

Lue seuraavaksi

Viimeksi katsomasi paikat

Foreca YouTubessa

Viimeksi katsomasi paikat

Foreca YouTubessa