Paikanna

    Uusi kuukausiennuste ennakoi saman säätyypin jämähtävän koko lopputalveksi: Tältä näyttää helmikuun ja talvilomien sää

    Föhn-tuuli lämmitti maan länsiosaa tammikuussa.
    Föhn-tuuli lämmitti maan länsiosaa tammikuussa. Keväisiä päiviä voi olla tiedossa lisää kuun loppupuolella ja helmikuussakin. Kuva: Christian Nylund, Vaasa, 19.1.2022
    • Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskuksen ECMWF:n tuore kuukausiennuste enteilee Suomeen tavanomaista lämpimämpää lopputalvea.
    • Keski-Eurooppaan odotetaan sitkeää korkeapaineen aluetta.
    • Sademäärän ennustetaan olevan lähellä tavanomaista, joinakin viikkoina sataa paikoin keskiarvoa enemmän.

    20. tammikuuta julkaistu tuore ECMWF:n kuukausiennuste myötäilee edellistä ennustetta, jonka perusteella näytti, että keväiset hetket voisivat tänä vuonna rynniä osaan Suomea etuajassa. Pitkäkestoiset, kylmät pakkastilanteet näyttävät uudenkin ennusteen valossa epätodennäköisiltä.

    Vaikuttaisi tosiaankin siltä, että talven kylmimmät hetket on nyt kuopattu. Tammikuun lopusta eteenpäin Keski-Euroopassa on sitkeän korkeapaineen alueen merkkejä, mikä toteutuessaan tarkoittaisi sitä, että Suomi kuuluisi länsivirtausten ja matalapaineiden reitille. Toisinaan voisi esiintyä myrskyjäkin.

    Lopputalven länsivirtaukset voivat sateiden vastapainona tuoda mukanaan ajoittain hyvinkin leutoja päiviä föhn-tuulineen.

    Kuukausiennuste Suomeen (julkaisupäivä 20.1.2022)
    ViikkoEnnusteEnnustettavuus
    24.–30.1.Maan etelä- ja keskiosassa on 1–3, pohjoisessa 3–6 astetta keskiarvoja lämpimämpää. Paikoin sademäärä on tavanomaista suurempi.Hyvä
    31.1.–6.2.Suomi kuuluu matalapaineiden reitille. Sää jatkuu monin paikoin tavanomaista leudompana.Kohtalainen
    7.–13.2.Länsivirtaukset voivat jatkua ja osassa maata on yhä vuodenaikaan nähden leutoa.Kohtalainen
    14.–20.2.Tavanomaista lämpimämmän sään todennäköisyys kasvaa (signaali vahvistuu), mutta ennustettavuus alkaa heiketä.Heikko

    Pitkän ajan sääennusteet ovat vielä kehitysasteella. Ne kertovat viikon tai kuukauden keskimääräisestä säästä, eivät yksittäisten päivien säästä. Keskimääräiset lukemat voivat toteutua monella eri tavalla. Sään vaihtelu viikkojen ja kuukausien sisällä voi siis olla suurta. Kuukausiennusteen osuvuus on keskimäärin parhaimmillaan kahdella ensimmäisellä tarkasteluviikolla.

    Lue myös: Pitkän ajan sääennuste – miten se syntyy ja miten sitä tulee tulkita?

    Tammikuun 24. päivä alkava viikko: Vaihtelevaa säätä, Suomessa ajoittain hyvin leutoa – Välimerelle lunta

    ECMWF:n kuukausiennuste ennakoi tammikuun viimeisen kokonaisen viikon olevan Suomessa selvästi vuodenajan ilmastollista keskiarvoa leudompi. Pohjois-Suomessa poikkeama on 3–6, maan etelä- ja keskiosassa 1–3 astetta.

    Viikon sää näyttää kaiken kaikkiaan vaihtelevalta. Matalapaineet liikkuvat pääsääntöisesti Suomen pohjoispuolitse kohti itää, ja sateet jäävät melko vähiin ennen viikon loppupuoliskoa. Etelässä mahdolliset sateet ovat ajoittain vettä tai räntää.

    Britteinsaarilla ja keskisessä Euroopassa sää puolestaan näyttää korkeapainevoittoiselta ja vähäsateiselta. Korkeapaineen itäpuolitse Välimerelle virtaa hyvin koleaa ilmaa. Turkin ja Kreikan suunnalla tammikuun loppu näyttää lumiselta ja erittäin kylmältä – suorastaan hyytävältä. On mahdollista, että esimerkiksi Kreikan pääkaupunki Ateena saa lumipeitteen. Runsas lumentulo voi aiheuttaa hankaluuksia myös Turkissa ja muualla itäisellä Välimerellä.

    Meillä Suomessa viikko alkaa leutona, mutta sitten kylmenee ja pakkanen jonkin verran kiristyy viikon puolivälissä. Loppuviikolla edessä voi olla uusi lauhtuminen: ainakin maan etelä- ja keskiosassa lämpötila saattaa kohota toistamiseen suojan puolelle lauhan alkuviikon jälkeen. Lämmin föhn-ilmiökin on tässä asetelmassa mahdollinen.

    Sateet painottuvat viikon loppupuolelle. Etelässä tulee ajoittain vettä, pohjoisempana sateet tulevat pääosin lumena.
    Sateet painottuvat viikon loppupuolelle. Etelässä tulee ajoittain vettä, pohjoisempana sateet tulevat pääosin lumena. Kuva: Sirpa Jyske, Virrat, 20.1.2022.

    Tammikuun 31. päivä alkava viikko: Matalapaineiden reitillä

    Tammi–helmikuun vaihteessa Suomi on kuukausiennusteen perusteella matalapaineiden reitillä ja ilmanpaine meillä on hieman keskiarvoa matalampi. Sitä vastoin Britteinsaarilla olevan laajan korkeapaineen alueen painopiste näyttäisi nyt nytkähtävän hieman idemmäs Keski-Eurooppaan.

    Tammikuun 31. päivä alkava viikko näyttää Etelä- ja Keski-Suomessa sekä Länsi-Lapissa 1–3 astetta tavanomaista leudommalta, muualla maassa poikkeamaa ei näy.

    Näyttäisi siltä, että kuulumme yhä matalapaineiden reitille ja ajoittain voisi esiintyä talvimyrskyjäkin. Viikko näyttää sademäärältään melko tavanomaiselta.

    Lue seuraavaksi: Tällainen on helmikuun sää tyypillisesti Suomessa

    7. helmikuuta alkava viikko: Korkeapaine paisuu

    Helmikuun toisella viikolla kuukausiennusteessa on viitteitä siitä, että keskisessä Euroopassa oleva korkeapaineen alue laajenee ja vahvistuu. Tämä sysäisi matalapaineiden reitin pohjoisemmas Jäämerelle.

    Länsi- ja Pohjois-Suomessa lämpötilan ennustetaan olevan 7. helmikuuta alkavalla viikolla 1–3 astetta normaaliarvojen yläpuolella. Etelässä ja idässä poikkeamaa ei ennusteessa näy.

    Sademäärän ennustetaan olevan lähellä ajankohdan keskiarvoja Suomessa.

    Lue myös: Pitkä sääennuste helmi–huhtikuulle: Näin meteorologi kommentoi lopputalven ja alkukevään mielenkiintoista tilannetta!

    14. helmikuuta alkava viikko: Sitkeä asetelma pysyy

    Kuukausiennusteen neljännellä, 14. helmikuuta alkavalla tarkasteluviikolla, sääasetelma Euroopassa pysyy hyvin samanlaisena. Keski-Euroopassa oleva korkeapaine näyttää yhä pysyvän aktiivisena, jolloin matalapaineet kulkisivat Pohjois-Atlanttia pitkin kohti Jäämerta.

    Tässä asetelmassa länsivirtaukset voivat yhä vallita Suomessa kuljettaen meille vuodenaikaan nähden lämmintä ilmaa. 14. helmikuuta alkava viikko näyttää Suomessa laajalti ajankohdan keskiarvoja lämpimämmältä. Sademäärä on ECMWF:n ennusteessa lähellä tavanomaista.

    Miltä näyttää talvilomien sää Suomessa?

    Uuden kuukausiennusteen valossa keväiset hetket ovat jo helmikuun puolella mahdollisia, mutta vielä ei pysty sanomaan, milloin terminen kevät olisi alkamassa pysyvästi. Tilastollisesti näin käy maan eteläosassa jo maaliskuun puolella, suuressa osassa muuta Suomea huhtikuun aikana.

    Kuukausiennusteen mukaan lämmin asetelma näyttäisi yhä vain voimistuvan helmikuun loppupuolella, kun siirrytään tarkastelemaan kuukausiennusteen pidennettyä versiota kuuden viikon päähän helmi–maaliskuun vaihteeseen.

    Jos ennusteen viesti toteutuu, lumet voivat huveta etelässä ja lännessä nopeasti. Rannikkoalueille ei voi mennä takaamaan kovinkaan lumisia talvilomaviikkoja, mutta idästä ja pohjoisesta lumet tuskin loppuvat kesken.

    Talvilomia vietetään Suomessa porrastetusti kolmessa eri osiossa viikoilla 8 (21.–27.2.), 9 (28.2.–6.3.) ja 10 (7.–13.3.). Pidennetty kuukausiennuste yltää toisen talvilomaviikon loppuun.

    Kuun lopun lauha sää sulatti jo paikoin lumia helmikuussa 2021.
    Jos 20. tammikuuta julkaistun kuukausiennusteen sanoma toteutuu, lumet voivat huveta talvilomaviikoille tultaessa maan etelä- ja länsiosassa. Ennusteen epävarmuus kuitenkin kasvaa jo tässä vaiheessa merkittävästi. Kuva: Karita Kontula-Sokka, Tuusula, 28.2.2021

    Julkaistu 21.1.2022 klo 19.07

    Suomi-Trivia

    Lämpimin paikka 23.1.
    +5,7 °C
     
    Sateisin paikka 23.1.
    6,0 mm
     
    Kylmin paikka 23.1.
    -18,0 °C
     
     
    Viime viikon lämpimin paikka
    +5,8 °C
    19.1.
    Viime viikon sateisin paikka
    29,1 mm
     
    Viime viikon kylmin paikka
    -28,7 °C
    22.1.
     
    Viime kuun lämpimin paikka
    +11,0 °C
    18.12.
    Viime kuun sateisin paikka
    66,1 mm
     
    Viime kuun kylmin paikka
    -35,2 °C
    6.12.

    Päivitetty 24.01. 08.33

    Viimeksi katsomasi paikat

    Foreca YouTubessa