Paikanna

    Kuukausiennuste

    Kuukausiennuste: Joulukuuta kohti lauhassa säässä

    Tuoreen kuukausiennusteen mukaan sää on Suomessa seuraavat viikot keskimääräistä marras-joulukuuta lämpimämpää.

    Tällä viikolla viikon alkupuoli on Suomessa lauha, loppuviikolla ilmassa on hieman viilenemisen merkkejä. Ajankohtaan nähden lämmintä ilmaa on virrannut Suomeen etelästä.

    - Ilmavirtaus näyttää tulevan myös lähiviikkoina pääasiassa lounaan ja kaakon väliltä. Joulukuu alkaa kuukausiennusteen mukaan lauhana, sanoo Forecan meteorologi Joanna Rinne.

    Tilastojen perusteella päivän ylimmät lämpötilat ovat marras-joulukuun vaihteessa etelässä keskimäärin 0–2 plusasteessa, maan keskiosassa hieman pakkasella ja pohjoisessa 4–8 pakkasasteessa.

    Lämpötilat ovat olleet viime aikoina kaksijakoiset Euroopassa: lännessä on ollut ajankohtaan nähden viileää, idässä lämmintä. Yöpakkasia on mitattu Espanjassa asti. Ennusteen mukaan vielä tämä viikko on läntisessä Euroopassa keskimääräistä kylmempi, mutta ensi viikosta alkaen koko Euroopassa on jo tavanomaista lämpimämpää.

    Sateet lisääntyvät

    Sateiden osalta tämä viikko on Suomessa keskimääräistä vähäsateisempi. Ensi viikolla tilanne kääntyy kuukausiennusteen mukaan tavanomaista sateisemmalle puolelle.

    – Vielä tällä viikolla Suomen itäpuolella oleva korkeapaine pitää sateet vähissä meillä, mutta korkeapaine on hellittämässä. Jatkossa Atlantilta tulevat matalapaineet pääsevät jälleen Suomeen ja sateet yleistyvät, toteaa Joanna Rinne.

    Sateiden olomuoto voi vaihdella. Pohjoisimmassa Suomessa sateet tulevat enimmäkseen lumena, etelässä enimmäkseen vetenä.

    – Välillä voi tulla lunta, välillä räntää ja vettä. Pysyvää lumipeitettä etelään ei kuitenkaan ole lähiaikoina näköpiirissä.

    Välimerellä on tullut viime aikoina rankkoja sateita. Tilanne näyttää jatkuvan vielä tämän viikon ajan, mutta ensi viikosta on ennusteen mukaan tulossa jo kuivempi Välimerellä.

    Päivitetty 19.11. 13.20

    Suomi-Trivia

    Sateisin paikka 19.11.
    4,5 mm
     
    Lämpimin paikka 19.11.
    +9,5 °C
     
    Kylmin paikka 19.11.
    Saana
    -10,0 °C
     
     
    Viime viikon lämpimin paikka
    +10,9 °C
    14.11.
    Viime viikon sateisin paikka
    45,7 mm
     
    Viime viikon kylmin paikka
    -30,9 °C
    11.11.
     
    Viime kuun sateisin paikka
    Hanko, Tvärminne
    137,4 mm
     
    Viime kuun lämpimin paikka
    +13,2 °C
    1.10.
    Viime kuun kylmin paikka
    Inari, Kirakkajärvi
    -24,5 °C
    31.10.

    Viimeksi katsomasi paikat

    Foreca YouTubessa