Paikanna

    Kuukausiennuste

    Kuukausiennuste: Miltä näyttää vappuviikko?

    Aurinkoisen ja lämpimän jakson jälkeen sää on muuttumassa sateisempaan ja viileämpään suuntaan – osa sateista on lunta ja räntää. Tuoreen kuukausiennusteen mukaan vappuviikko on Suomessa ajankohdan tavanomaisia lukemia viileämpi.

    – Pitkän korkeapainejakson jälkeen sää muuttuu meillä matalapainevoittoiseksi ja pysyy sellaisena kuukausiennusteen mukaan myös vappuviikon ajan, toteaa Forecan meteorologi Joanna Rinne.

    Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskuksen uuden kuukausiennusteen perusteella 19. huhtikuuta alkavan viikon keskilämpötila on pohjoisessa Suomessa 1–1,5 astetta vuodenajan keskiarvon yläpuolella, kun taas maan etelä- ja keskiosassa viikon keskilämpötila on vuodenajan keskiarvon tasolla. Päivälämpötilat viilenevät vähitellen koko maassa viikon edetessä.

    Viikko on kuukausiennusteen mukaan koko maassa vuodenaikaan nähden sateinen.

    – Keskiviikosta alkaen Suomeen alkaakin levitä sateita ja niitä tulee maassamme päivittäin. Sää muuttuu samalla pilvisempään suuntaan. Myös sateiden olomuoto muuttuu lumisemmaksi, viikonloppuna lumikuuroja voi öisin tulla aivan etelässäkin, ennustaa Joanna Rinne.

    Muualla Euroopassa viikko on laajalla alueella vuodenaikaan nähden kylmä, sateisuudessa on vaihtelua.

    – Espanjaan ja Portugaliin odotetaan ajankohtaan nähden runsaita sateita.

    Vappuviikko tavanomaista kylmempi

    Vappuviikon keskilämpötila on kuukausiennusteen perusteella Suomessa 1,5–2,5 astetta ajankohdan keskiarvojen alapuolella.

    – Vappuviikko on ennusteen mukaan sekä Suomessa että koko Keski- ja Pohjois-Euroopassa vuodenaikaan nähden kylmä. Viikon sadekertymän ennustetaan olevan meillä vuodenajan keskiarvon luokkaa, paikoin jopa sitä vähäisempi, Joanna Rinne sanoo.

    Pitkän ajan säätilastojen mukaan keskimääräiset ylimmät lämpötilat ovat Suomessa huhti–toukokuun vaihteessa maan eteläosassa 10–14 astetta, maan keskiosassa enimmäkseen 8–12 astetta ja pohjoisessa laajalti 4–10 astetta, pohjoisessa Lapissa 0–4 astetta.

    Muualla Euroopassa sää on kuun vaihteen viikolla vuodenaikaan nähden enemmänkin kuivaa kuin sateista, mutta Espanjaan ja Portugaliin odotetaan edelleen keskimääräistä runsaampia sateita.

    Millainen on toukokuun alkupuolisko?

    Toukokuun 3. päivä alkava viikko on kuukausiennusteen mukaan Suomessa keskilämpötilaltaan vuodenaikaan nähden vielä pikemminkin kylmä kuin lämmin.

    – Ero keskiarvoon ei kuitenkaan kartalla ole suuri. Sateisuuteen kuukausiennuste ei enää ota vahvaa kantaa, mutta etelässä on tämän hetken ennusteen mukaan hieman vuodenajan keskiarvoa sateisempaa, pohjoisessa hieman keskiarvoa kuivempaa, Joanna Rinne toteaa.

    Tässä vaiheessa näyttää siltä, että pahin kylmyysaalto väistyy Keski-Euroopasta.

    – Toukokuun 10. päivä alkavalla viikolla värit katoavat kuukausiennustekartalta Suomesta, mikä viittaa siihen, että sää on huonosti ennustettavaa.

    Kuukausiennustetta varten lasketaan 50 keskenään lähes samanlaisista lähtökohdista lähtevää ennustetta.

    – Kun ennusteet ovat keskenään hyvin samanmielisiä, kartoilla nähdään yleensä vahvoja värejä, mutta kun värit ennustejakson lopulla laimenevat, kertoo laimeneminen siitä, että 50 osaennusteen joukossa alkaa olla erilaisia näkemyksiä siitä, miten säätilanne kehittyy, kertoo Joanna Rinne.

    Päivitetty 20.4. 17.52

    Suomi-Trivia

    Lämpimin paikka 19.4.
    +18,3 °C
     
    Kylmin paikka 19.4.
    -9,6 °C
     
     
    Viime viikon sateisin paikka
    16,2 mm
     
    Viime viikon lämpimin paikka
    +18,0 °C
    18.4.
    Viime viikon kylmin paikka
    -18,9 °C
    13.4.
     
    Viime kuun lämpimin paikka
    +14,6 °C
    23.3.
    Viime kuun sateisin paikka
    63,1 mm
     
    Viime kuun kylmin paikka
    -38,9 °C
    9.3.

    Viimeksi katsomasi paikat

    Foreca YouTubessa