Klo

Ilma

Tie

Uusin kuukausiennuste: Keväistä, lämmintä, aurinkoa!
Mainos latautuu…

Uusin kuukausiennuste: Keväistä, lämmintä, aurinkoa!

Alkukevät herättelee luontoa.
Huhtikuussa luonto alkaa etelästä alkaen jo heräillä kevääseen. Kuva: Keijo Väänänen, Uusikaupunki, 10.4.2023

Tuore kuukausiennuste on julkaistu, se näyttää lämpenevän kevätsään ystäville suosiolliselta. Huhtikuussa päivät lämpenevät keskiarvoisenakin vuonna nopeasti kuun edetessä, ja kuukausiennusteen mukaan sää on lähiviikoilla tavanomaistakin lämpimämpää.

Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskus ECMWF on julkaissut uuden kuukausiennusteen 8. huhtikuuta. Ennusteen mukaan tulevilla viikoilla korkeapainesäätä esiintyy tavanomaistakin huhtikuuta enemmän, ja sää on etenkin lähiviikoilla viikkokeskiarvoiltaan suuressa osassa maata ajankohdan keskiarvoja lämpimämpää, ja sateita tulee vähemmän kuin yleensä samaan aikaan vuodesta.

Mitä lämpötiloihin tulee, kevät näyttää etenevän Suomessa kuukausiennusteen perusteella aikatauluista edellä; luonnon kaipaamat vesisateet jäävät kuitenkin ajankohdan keskiarvoja vähäisemmiksi. Myöskään katupölystä ja siitepölystä kärsiville sateen tuoma helpotus saattaa jäädä vähäisemmäksi kuin keskimääräisenä vuonna.

Kuukausiennuste Suomeen (julkaisuaika 9.4.2026)
Viikko Ennuste Sään ennustettavuus
13.–19.4. (Viikko 16) Viikon keskilämpötila on tavanomaista korkeampi, sateita tulee ajankohtaan nähden niukasti. Hyvä
20.–26.4. (Viikko 17) Tavanomaista lämpimämpi sää jatkuu viikkokeskilämpötiloissa suuressa osassa maata, sateita tulee jonkin verran vähemmän kuin ajankohdan keskiarvo. Kohtalainen
27.4.–3.5. (Viikko 18) Tavanomaista lämpimämpi sää jatkuu suuressa osassa Suomea, sadekartoilta värit vähenevät jo merkkinä ennustettavuuden huononemisesta. Heikko
4.–10.5. (Viikko 19) Viikkokeskilämpötilan poikkeamaan ennuste ei enää ota vahvaa kantaa, sää saattaa muuttua sateisempaan suuntaan. Heikko

 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Huhtikuun 13. päivä alkava viikko 

Huhtikuun 13. päivä alkavalla viikolla sää on kuukausiennusteen mukaan Suomessa viikkokeskilämpötilaltaan selvästi tavanomaista lämpimämpää ja vähäsateista. Kuukausiennusteen mukaan myös ilmanpaine on korkeampi kuin ajankohdan keskiarvo. 

Päivittäisennusteiden mukaan viikkoa vietetäänkin vähintään alkuviikolla korkeapainesäässä, viikon edetessä pilvien ja sateiden mahdollisuus kasvaa. Korkeapainesää tarkoittaa käytännössä tähän aikaan vuodesta varsin aurinkoista ja sateetonta säätä.

Alkuviikolla lämpötilat saattavat meillä parhaimmillaan hipoa jopa 15 astetta, eli odotettavissa on kuluvan vuoden toistaiseksi lämpimimpiä päiviä. Yli 10 asteen lukemia esiintyy koko maassa eteläistä Lappia myöten, Keski- ja Pohjois-Lapissa lämpötilat nousevat 5 ja 10 asteen välille päivisin.

30 vuoden keskiarvoissa 13.4. ajankohdan tavanomaiset päivälämpötilat vaihtelevat lounaisen Suomen jopa +8 asteen ja Pohjois-Lapin -1…+2 asteen välillä. Maan keskivaiheilla keskimääräiset päivälämpötilat ovat +5 asteen molemmin puolin. Tulevan viikon ennustetut päivälämpötilat ovat huomattavasti ajankohdan keskiarvoja korkeampia. Mikäli kuukausiennusteessa katsottaisiin vain päivälämpötilojen poikkeamia ajankohdan keskiarvosta, kartat helottaisivat vielä huomattavasti punaisempina; kylmät yöt tasapainottavat tilannetta.

Viikon jälkipuolella pilvisyys on vaihtelevampaa kuin alkuviikolla, ja lämpötilat pysyvät pilvisillä alueilla enimmäkseen 10 asteen alapuolella, aurinkoisilla alueilla iltapäivisin yli 10 asteen lämpötilat ovat yhä mahdollisia.

Selkeän ja heikkotuulisen sään vuoksi öisin pakkaslukemat ovat mahdollisia etelässä asti, vaikka yleisimmin yöpakkasia on odotettavissa pohjoisessa.

Katso videolta kuukausiennuste lämpötilojen poikkeamista Eurooppaan!

Muualla Euroopassa lämpimiä poikkeamia näkyy pääasiassa Fennoskandiassa ja Baltiassa, muuten lämpötilan poikkeamat ovat vähäisiä ja paikallisia. Sateita tulee suuressa osassa Eurooppaa vähemmän kuin samaan aikaan vuodesta yleensä, ainoastaan Välimerellä itään painottuen sateita tulee selvästi tavallista runsaammin. 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Päivittäisennusteissa viikon mittaan Välimerellä liikkuu itään matalapaineen keskus, johon liittyy sateita, ja sen täytyttyäkin sää on alueella yhä epävakaista. Muualla korkeapaineet pitävät valtaosan sateista poissa.

Huhtikuun 20. päivä alkava viikko

Kuukausiennusteen mukaan huhtikuun 20. päivä alkavalla viikolla sää jatkuu viikkokeskilämpötilaltaan tavanomaista lämpimämpänä suuressa osassa maata, Lapissa pohjoista kohden ero keskiarvoon on pienempi. Päivittäisennusteissa näkyykin viitteitä siihen, että Suomen pohjoispuolella oleva hyvin kylmä ilmamassa saattaisi päästä käväisemään Lapin yllä ja tuoda hetkellisesti talvisempaa säätä kevätsään väliin. 
Sateita tulee kuukausiennusteen mukaan 20.4. alkavalla viikolla hieman tavanomaista vähemmän koko maassa. Yksi tapa tälle toteutua, joskaan ei ainoa, olisi viikko, jonka aikana esiintyisi sekä korkeapainesäätä että sateisempaa säätä. Korkeapainepäivien aikana sademäärä olisi vähäinen, matalapainepäivinä sateita tulisi enemmän. Kokonaissademäärä kallistuisi hieman tavanomaista vähäisemmäksi.

Vaikka spekulaatioita mahdollisista säätilanteista voi esittää paljonkin, vasta päivittäissääennusteet kuitenkin kertovat, minkälaista vaihtelua viikon sisään mahdollisesti esiintyy ja miten kuukausiennusteen poikkeamat viikkokeskiarvoista ovat muodostuneet.

Keskimääräisenä vuonna päivälämpötilat vaihtelevat maan etelä- ja keskiosassa 20.4. 6–10 asteen välillä ja pohjoisessa enimmäkseen 0–6 asteen välillä.

Katso videolta kuukausiennuste sateiden poikkeamista Eurooppaan!

Muualla Euroopassa viikko on suureksi osaksi keskilämpötilaltaan tavanomaista lämpimämpi, ja sademäärät vaihtelevat pääosin sademäärältään tavanomaisesta vähäsateiseen.

Huhtikuun 27. päivä alkava viikko

Vappuviikolla sää jatkuu viikkokeskiarvoissa Suomessa ajankohdan keskiarvoja lämpimämpänä. Rannikoilla ja osassa Lappia keskilämpötilan on ennustettu pysyvän lähempänä ajankohdan keskiarvoja. Sademäärä on hyvin lähellä ajankohdalle tyypillisiä lukemia, kartalla näkyy pieni värihäivähdys vähäsateiseen suuntaan.

Vappuviikolla sää on muuttunut jo selvästi heikommin ennustettavaksi, ja koska ilmavirtauksienkin ennusteet kyseiselle viikolle pysyvät signaaliltaan varsin vähäisinä, voidaan päätellä, että ennusteella ei ole vahvaa kuvaa siitä, mihin suuntaan suursäätila vappuviikolla kehittyy. Ilmanpaineen on ennustettu pysyvän kyseisellä viikolla hieman tavanomaista korkeampana erityisesti Islannin suunnalla, mutta myös Fennoskandiassa. 

Islannin korkeapaine voi vaikuttaa Suomen säähän monella tavalla: mikäli se on laaja-alainen ja kattaa myös Suomen, aurinkoinen ja mahdollisesti lämmin korkeapainesää saattaisi jatkua meillä. Toisaalta heikompi Islannin alueen korkeapaine voisi mahdollistaa Suomeen kylmän, pohjoisenpuoleisen ilmavirtauksen. Sellaisestakin on kuukausiennusteen karttojen tuulinuolissa heikkoja merkkejä. Kuten edellisenkin viikon tapauksessa, vasta päivittäisennusteet kertovat, minkälaisia sääkäänteitä vappuviikolla on odotettavissa.

27.4. tavanomaiset päivälämpötilat ovat maan etelä- ja keskiosassa 8–12 asteen, pohjoisessa 2–8 asteen välillä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Koko Euroopassa kuukausiennustekartalla ei tapahdu suuria poikkeamia edellisviikkoon nähden: viikko on ennusteen mukaan laajalti tavanomaista lämpimämpi, ja sademäärät vaihtelevat sademäärältään tavanomaisesta vähäsateiseen. 

Toukokuun 4. päivä alkava viikko 

Toukokuun ensimmäisellä kokonaisella viikolla sadekartan perusteella näyttää mahdolliselta, että suursäätyyppi muuttuu meillä sateisempaan suuntaan. Viikon keskilämpötilan ennuste kallistuu kuitenkin yhä varovaisesti tavanomaista lämpimämpään päin. Värit ovat kuitenkin jo hyvin heikkoja, kuten yleensäkin kuukausiennusteen neljännellä viikolla sään huonon ennustettavuuden takia.

30 vuoden keskiarvoissa päivälämpötilat vaihtelevat 4.5. maan etelä- ja keskiosassa 10–14 ja pohjoisessa enimmäkseen 4–10 asteen välillä.

Koko Euroopassa keskilämpötilaltaan tavanomaista lämpimämpi sää näyttäisi jatkuvan, ja sateita näyttäisi mahdollisesti pääsevän Eurooppaan enemmän kuin edellisviikoilla. Signaalit ovat kuitenkin jo heikkoja kartoilla.

Lue myös: Pitkän ajan sääennuste – miten se syntyy ja miten sitä tulee tulkita?

Pitkän ajan sääennusteet kertovat viikon tai kuukauden keskimääräisestä säästä, eivät yksittäisten päivien säästä. Keskimääräiset lukemat voivat toteutua monella eri tavalla. Sään vaihtelu viikkojen ja kuukausien sisällä voi siis olla suurta.

Lue seuraavaksi: Touko–heinäkuun ennuste: Miltä alkukesä näyttää nyt?

Joanna Rinne
meteorologi

Julkaistu 9.4.2026 klo 15.14

Suomi-Trivia

Lämpimin paikka 8.4.
+9,7 °C
 
Kylmin paikka 8.4.
-14,9 °C
 
Sateisin paikka 8.4.
0,1 mm
 
 
Viime viikon sateisin paikka
23,9 mm
 
Viime viikon kylmin paikka
-21,4 °C
28.3.
Viime viikon lämpimin paikka
+12,1 °C
28.3.
 
Viime kuun kylmin paikka
-25,2 °C
2.3.
Viime kuun lämpimin paikka
+12,6 °C
22.3.
Viime kuun sateisin paikka
62,7 mm
 

Päivitetty 09.04. 10.10

Viimeksi katsomasi paikat