Mainos latautuu…

Talvilomakauden kuukausiennuste: Näin edetään kohti kevättä!

Taivassalossa oli pilvistä ja liukasta 13. helmikuuta 2024.
Tällä viikolla sää lauhtuu viikon mittaan. Kuva: Keijo Väänänen, Taivassalo, 13.2.2024

Tuore kuukausiennuste näyttää Suomeen tavanomaista lauhempaa helmikuun loppua ja maaliskuun alkupuoliskoa. Plusasteita mitataan tämän viikon edetessä Lapissa asti. Sateita tulee tällä viikolla niin lumena kuin vetenäkin.

Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskuksen ECMWF:n 18. helmikuuta julkaiseman kuukausiennusteen perusteella tämä viikko ja seuraavat kolme viikkoa ovat Suomessa keskimääräistä lämpimämpiä. Käynnissä on koululaisten talvilomakausi.

– Kuukausiennusteen mukaan tulevat viikot ovat Suomessa selvästi ajankohdan keskiarvoja lauhempia. Sateita tulee meillä enemmän kuin tähän aikaan vuodesta yleensä. Kuukausiennusteen perusteella näyttää, että kevättä kohti edetään hieman keskimääräistä nopeammalla aikataululla tulevien viikkojen aikana. Viikkojen sisällä säässä kuitenkin voi odottaa vaihtelua, eli talvivaatteita kannattaa vielä varautua käyttämään, toteaa Forecan meteorologi Joanna Rinne.

Helmikuinen päivä Hangossa.
Lumitilanne vaihtelee nyt suuresti Suomessa. Hangossa lumet ja jäät olivat paikoin jo näin vähissä sunnuntaina. Kuva: Yrjö Hokkanen, Hanko, 18.2.2024

Päivittäisennusteiden mukaan Suomen yli liikkuu tällä viikolla useita sadealueita. Sää lauhtuu koko maassa viikon edetessä.

– Tämän viikon lopulla päivälämpötilat nousevat plussalle ja sateita tulee näillä näkymin vetenä jopa Pohjois-Lapissa asti, Joanna Rinne kertoo.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Kuukausiennuste Suomeen (julkaisuaika 18.2.2024)
Viikko Ennuste Sään ennustettavuus

19.–25.2.

(Viikko 8)

Viikon keskilämpötilat ovat selvästi tavanomaista korkeampia. Viikko on ajankohtaan nähden sateinen. Hyvä

26.2.–3.3.

(Viikko 9)

Tavanomaista lämpimämpi ja sateinen sää jatkuu. Kohtalainen

4.–10.3.

(Viikko 10)

Sää jatkuu keskimääräistä lämpimämpänä ja mahdollisesti myös hieman tavanomaista sateisempana. Heikko

11.–17.3.

(Viikko 11)

Sää on ennusteen mukaan edelleen tavanomaista lauhempaa. Sateisiin ennuste ei enää juurikaan ota kantaa. Heikko

Helmikuun 19. päivä alkanut viikko: Talvilomakausi alkoi – sää lauhtuu viikon edetessä

Tällä viikolla koululaiset ovat talvilomilla muun muassa Helsingin, Espoon, Vantaan, Turun ja Porin kouluista.

Kuukausiennusteen mukaan tämän viikon keskilämpötilat ovat Suomessa jopa 5–7 astetta ajankohdan keskiarvoja lämpimämpiä.

– Tällä viikolla ilmavirtaus kääntyy Suomessa puhaltamaan etelän puolelta. Sää lauhtuu meillä viikon edetessä. Maanantaina ja tiistaina lämpötila nousee päivisin plussalle lähinnä paikoin etelässä, lounaassa ja lännessä, mutta viikonloppuun mennessä sää lauhtuu niin, että päivälämpötilat ovat plussalla ajoittain jopa koko maassa, Joanna Rinne ennustaa.

Katso videolta kuukausiennuste lämpötiloista!

Sää on tällä viikolla Suomessa yleisesti ottaen varsin pilvistä, vaikka ajoittain ja paikoin aurinkoakin nähdään. Kuukausiennusteen mukaan sateita tulee keskimääräistä helmikuun loppupuolta enemmän.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

– Suomi sijaitsee sateiden kulkureitillä, mutta alkuviikolla sateet jäävät vielä melko vähiin. Keskiviikon ja torstain sateet tulevat suuressa osassa maata lumena ja vain paikoin vetenä. Sen jälkeen sää lauhtuu selvästi. Perjantain ja lauantain sateet tulevatkin ainakin osin vetenä Pohjois-Lappia myöten. Sateet eivät ole kuitenkaan kovin runsaita, vuorokausikertymät jäävät lumisateissa enimmäkseen 2–5 senttimetriin ja vesisateissa loppuviikolla enimmillään 10 millimetriin.

Katso lumitilanne Forecan sivuilta!

Pohjois-Karjalassa riitti lunta helmikuussa 2024.
Etenkin idässä ja pohjoisessa lunta riittää reilusti, paikoin on jopa yli metrin lumensyvyyksiä. Maanantaina 19. helmikuuta suurin lumensyvyys on mitattu Kainuussa Puolangan Kotilan havaintoasemalla, 113 senttimetriä. Tämä kuva on Pohjois-Karjalasta. Kuva: Eliisa Kiiskinen, Viekijärvi, 18.2.2024

Tämä viikko on kuukausiennusteen mukaan tavanomaista lämpimämpi lähes koko Euroopassa. Ero keskiarvoon on suurin itäisen Euroopan, Baltian ja Suomen suunnalla.

– Suomeen viikonlopuksi leviävä lauhan ilman aalto vaikuttaa jo ennen sitä viikon puolivälin tienoilla laajalla alueella Keski-Euroopassa, paikoin myös Etelä-Euroopassa. Lämpötilat nousevat tämän hetken ennusteen mukaan useissa maissa yli 10 asteeseen, paikallisemmin jopa yli 15 asteeseen ja Espanjassa hyvin paikallisesti jopa yli 25 asteeseen. Näin korkealle lämpötila nousee kuitenkin vain yksittäisinä päivinä, Joanna Rinne kertoo.

Sateita Euroopassa tulee kuukausiennusteen perusteella tällä viikolla laajalti ajankohdan keskiarvoja enemmän. Eteläisessä Euroopassa sataa kuitenkin paikoin vähemmän kuin yleensä tähän aikaan vuodesta.

Helmikuun 26. päivä alkava viikko: Edelleen tavanomaista lauhempaa säätä Suomeen

Kuukausiennuste näyttää, että myös ensi viikolla viikon keskilämpötilat olisivat Suomessa selvästi keskimääräistä korkeampia. Myös sateita näyttäisi tulevan edelleen tavanomaista enemmän.

– Ensi viikolla Suomen säässä ei näytä ainakaan viikkokeskiarvojen tasolla tapahtuvan suuria muutoksia. Sää pysyy meillä ajankohtaan nähden lauhana ja sateisena, Joanna Rinne toteaa.

Pitkän ajan säätilastojen mukaan keskimääräinen päivän ylin lämpötila on helmi–maaliskuun vaihteessa maan lounaisimmassa osassa 0–2 plusastetta ja maan eteläosassa sekä lännessä −2 ja 2 asteen välillä. Maan keskiosassa ja idässä keskimääräinen päivän ylin lämpötila on 0–4 pakkasastetta ja maan pohjoisosassa laajalti 2–6 pakkasastetta, Pohjois-Lapissa on hieman kylmempääkin.

Katso videolta kuukausiennuste sateista!

– Kuukausiennusteen mukaan läntiseen Eurooppaan leviää pohjoisesta ajankohtaan nähden viileää ilmaa 26. helmikuuta alkavalla viikolla, mutta itäisen Euroopan ajankohtaan nähden lämmin sää pitää pintansa. Suuressa osassa Eurooppaa on keskimääräistä sateisempaa, mutta Espanjan ja Portugalin suunnalla sateita tulee vähemmän kuin tavanomaisesti.

Maaliskuun 4. ja 11. päivä alkavat viikot: Keskimääräistä lämpimämpi sää voi jatkua Suomessa

Kuukausiennusteessa on edelleen merkkejä ajankohdan tavanomaisia lukemia lämpimämmästä säästä Suomeen 4. ja 11. maaliskuuta alkaville viikoille.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

– Molemmat viikot ovat ennusteen mukaan Suomessa yhä ajankohdan keskiarvoon nähden lauhoja, vaikkakin poikkeamat lämpimämpään suuntaan ovat voimakkaampia 4. maaliskuuta alkavalla viikolla kuin 11. maaliskuuta alkavalla viikolla. Sää näyttää mahdollisesti jatkuvan meillä ajankohtaan nähden sateisena, mutta jo 4. maaliskuuta alkavalla viikolla kartan poikkeamia kuvaavat värit ovat hyvin haaleita, Joanna Rinne sanoo.

Kuukausiennusteen mukaan 4. ja 11. maaliskuuta alkavat viikot ovat lämpötilakeskiarvoiltaan laajalti tavanomaista lämpimämpiä muuallakin Euroopassa. Sen sijaan sadekartoilla ei näy enää voimakkaita tavanomaisesta poikkeavia signaaleja Euroopassa näille viikoille.

– Signaalien heikkeneminen kertoo siitä, että sää muuttuu huonosti ennustettavaksi, ja ennusteet ovat epävarmoja siitä, mihin suuntaan sää kehittyy. Maaliskuun 11. päivä alkavalle viikolle sade-ennustekartalla ei näy enää Suomeenkaan poikkeamaa suuntaan eikä toiseen, Joanna Rinne toteaa.

Pitkän ajan tilastojen mukaan terminen kevät alkaa Suomen eteläosassa keskimäärin maaliskuun lopussa ja Pohjois-Lapissa huhtikuun lopussa. Viime vuonna terminen kevät alkoi aikaisimmillaan etelärannikolla 14. maaliskuuta ja myöhäisimmillään Käsivarren Lapissa 8. toukokuuta.

Lue myös: Pitkän ajan sääennuste – miten se syntyy ja miten sitä tulee tulkita?

Pitkän ajan sääennusteet kertovat viikon tai kuukauden keskimääräisestä säästä, eivät yksittäisten päivien säästä. Keskimääräiset lukemat voivat toteutua monella eri tavalla. Sään vaihtelu viikkojen ja kuukausien sisällä voi siis olla suurta.

Lue seuraavaksi: Kevään pitkä ennuste julki: Tältä näyttää maalis–toukokuun tilanne

Päivitetty 19.2.2024 klo 16.49

Suomi-Trivia

Lämpimin paikka 19.2.
+2,0 °C
 
Sateisin paikka 19.2.
4,3 mm
 
Kylmin paikka 19.2.
-27,2 °C
 
 
Viime viikon lämpimin paikka
+5,0 °C
17.2.
Viime viikon sateisin paikka
44,7 mm
 
Viime viikon kylmin paikka
-35,2 °C
13.2.
 
Viime kuun lämpimin paikka
+5,7 °C
10.1.
Viime kuun sateisin paikka
71,8 mm
 
Viime kuun kylmin paikka
-44,3 °C
5.1.

Päivitetty 20.02. 08.03

Viimeksi katsomasi paikat

Foreca YouTubessa

Foreca Youtubessa: Miten polaaripyörre vaikuttaa Suomen säähän?

Miten polaaripyörre vaikuttaa Suomen säähän?

Polaaripyörteellä on merkittävä vaikutus Suomen talvisäähän. Katso video!

Julkaistu 14.12.