Sääennuste: Helleputkelle ei näy loppua

Helteinen sää on pitänyt Suomea otteessaan usean päivän ajan. Ennusteiden mukaan helteinen ilmamassa pysyy Suomen yllä toistaiseksi. Ensi viikon ennusteeseen liittyy kuitenkin vielä epävarmuutta.
Kesäinen sulkukorkeapaine on nyt Suomen yllä, eikä tilanteeseen näy muutosta tällä viikolla, mahdollisesti myöskään ensi viikolla. Sää pysyy helteisenä ja enimmäkseen aurinkoisena. Suurimmat epävarmuudet liittyvät ensi viikkoon – vielä alkuviikon ennusteiden mukaan näytti siltä, että Suomeen leviäisi epävakaampaa ilmaa etelän puolelta, mutta uusimpien ennusteiden mukaan sateet jäävät Baltiaan ja Suomessa sää jatkuu helteisenä ja aurinkoisena. Ennusteet eivät kuitenkaan ole lukkoonlyötyjä, eli on mahdollista, että sateet vielä palaavat Suomen ennustekartoille.
Tällä viikolla vaihtelu säässä on vähäistä
Tämän viikon sääennuste on lähes kokonaan tiivistettävissä sanoihin “aurinkoista, poutaa, laajalti hellettä”. Ainoat poikkeukset selkeän sään tilanteeseen tekevät yksittäiset hyvin vähäiset iltapäivän sadekuurot, joita voi tänään keskiviikkona tulla maan keskiosassa ja torstaina etelärannikon tuntumassa.
Maan etelä- ja keskiosassa päivälämpötilat pysyvät enimmäkseen 24–28 asteessa, vaikka paikallisesti lämpötilat voivat nousta jopa 30 asteen tuntumaan; yksittäisillä paikoilla jopa hieman 30 asteen yläpuolelle. Pohjoisessa päivälämpötila on tänään keskiviikkona sekä huomenna torstaina enimmäkseen 20–26 astetta, hellettä on laajalti. Perjantaina Lapin sää lämpenee 24–30 asteeseen, 30 asteen rajan ylittyminen paikallisesti on todennäköistä.
Tuuli on maan etelä- ja keskiosassa tällä viikolla heikkoa, Lapissa tuuli voi paikoin voimistua kohtalaiseksi ja puuskaiseksi lähinnä tänään ja perjantaina.
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Artikkeli jatkuu
Kuumassa ja aurinkoisessa säässä auringon uv-säteilyltä kannattaa suojautua asianmukaisesti, juoda riittävästi sekä tarvittaessa etsiä tapoja viilentyä.
Ensi viikolla aurinkoinen hellesää jatkuu – vai jatkuuko?
Tämänhetkisten ennusteiden perusteella sää jatkuu vastaavana myös ensi viikolla ainakin perjantaille asti. Koko maassa sää on helteinen, ja vaikka hyvin paikalliset sadekuurot voivat joinakin päivinä olla mahdollisia, enimmäkseen sää on aurinkoinen ja poutainen. Vaikka hellelämpötiloja eli yli +25 asteen lukemia on ennustettu koko maahan, kuuminta on Lapissa, jossa on odotettavissa paikoin yli 30 asteen lämpötiloja.
Uusimmat ennusteet näyttävät aurinkoisen helteen jatkuvan ensi viikolla koko maassa, mutta vielä edellispäivien ennusteissa näytti siltä, että maan etelä- ja keskiosaan leviäisi pilvisyyttä ja ajoittaisia sateita. Ensi viikon ennusteeseen liittyy siis vielä epävarmuutta.
Joanna Rinne
Meteorologi
Lue seuraavaksi: Tältä näyttää tulevan syksyn sää – katso video!
Katso yli 100 paikan ennusteet:



