Mainos latautuu…
Sääuutiset ja blogi> Tuore syysmyräkän ennuste: Kaatosateita ja voimakkaita puuskia näille…
Uutiset |

Tuore syysmyräkän ennuste: Kaatosateita ja voimakkaita puuskia näille alueille – jopa puolen kuukauden sademääriä päivässä

Tuulinen sää nostaa aallokkoa.
Edessä on tuulista ja sateista säätä osassa maata. Arkistokuva: Matti Hietala, 17.10.2021

Maan etelä- ja keskiosaan on tulossa tiistai-illan, keskiviikon vastaisen yön ja keskiviikon aikana runsaita sateita. Etelässä ja idässä vettä voi sataa jopa 25–50 millimetriä keskiviikkoiltaan mennessä. Eniten sadetta kertyy tämän hetken ennusteen mukaan Etelä-Savossa. Merellä Suomenlahden itäosassa tuuli voi voimistua myrskylukemiin. Maa-alueilla ja sisämaassa voimakkaimmat puuskat ovat keskiviikkona etenkin etelärannikon tuntumassa sekä Kymenlaaksossa ja Saimaan alueella.

Voimakas matalapaine tuo runsaita sateita maan etelä- ja keskiosaan tiistai-illasta keskiviikkoon. Kovimmat tuulet maa-alueilla osuvat näillä näkymin etelään, kaakkoon ja itään.

– Syysmyräkkä liikkuu Suomen eteläpuolitse itään lähivuorokauden kuluessa. Matalapaine saapuu tiistaina Etelä-Ruotsiin ja liikkuu nopeasti Pohjois-Itämeren ja Suomenlahden yli itään keskiviikon vastaisen yön ja keskiviikkoaamun kuluessa, toteaa Forecan päämeteorologi Kristian Roine.

Matalapaineeseen liittyvä sadealue leviää Suomeen lounaasta tiistai-illan aikana.

– Yöllä runsaita vesisateita tulee lähes kaikkialla Etelä- ja Keski-Suomessa Pohjanmaata lukuun ottamatta. Keskiviikkona vettä sataa vielä Itä-Suomessa, lännessä sää poutaantuu nopeasti. Sademäärät ovat runsaita, vettä kertyy maan etelä- ja itäosassa kaikkiaan 25–50 millimetriä. Runsaimmat sateet osuvat näillä näkymin Etelä-Savoon. Sademäärät vastaavat jopa noin puolta tavanomaisesta koko lokakuun sadekertymästä, Kristian Roine sanoo.

Matalapaineeseen liittyy myös voimakkaita tuulia.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

– Tuulisinta on keskiviikkoaamuna Suomenlahden itäosassa, missä 10 minuutin keskituuli voi voimistua tämän hetken ennusteen mukaan myrskylukemiin. Maa-alueilla Etelä-Suomessa idänpuoleinen tuuli voimistuu jo tiistai-illan kuluessa paikoin navakaksi. Keskiviikkoaamuksi tuuli kääntyy puhaltamaan luoteesta ja on erittäin puuskaista. Puuskat saattavat voimistua lähelle myrskylukemia etelärannikon tuntumassa sekä Kymenlaaksossa ja Saimaalla.

Katso videolta sateiden ja tuulten ennuste!

Keskiviikkoiltaan mennessä sateet väistyvät itään. Myös tuulet heikkenevät.

Tulvakeskuksen mukaan viikonlopun sateet ovat nostaneet Pohjanmaan joet monin paikoin tulvalukemiin. Vedenpinnat ovat korkealla myös Lapin ja Kainuun alueilla. Keskiviikon myräkkä saattaa nostaa joet paikoin tulvalukemiin rannikon joissa Helsingistä itään.

Loppuviikolla kylmenevää – hallaa ja öisiä pakkasia tulossa

Torstaiyön ja torstain kuluessa Suomeen virtaa pohjoisesta kylmempää ilmaa.

– Maan pohjoisosassa liikkuu hieman sadekuuroja kohti kaakkoa. Torstain vastaisena yönä nämä sateet voivat tulla monin paikoin lumena pohjoisessa, Kristian Roine ennustaa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Torstaina päivällä uusi, voimakas matalapaine liikkuu Suomen eteläpuolitse itään. Ennusteen mukaan tämän matalapaineen sateet eivät juurikaan yllä Suomeen, mutta Etelä-Suomessa on torstai-iltana pilvistä ja pohjoistuuli on ajoittain navakkaa.

Perjantaiaamuksi sää selkenee lähes koko maassa.

– Aamun lämpötilat ovat maan keski- ja pohjoisosassa pakkasella, Lapissa pakkasta on paikoin yli 5 astetta. Etelässäkin lämpötila on nollan vaiheilla ja hallaa on yleisesti, Kristian Roine sanoo.

Perjantaina päivällä sää on aurinkoista ja enimmäkseen poutaista. Kylmä luoteistuuli tekee kuitenkin säästä koleaa. Päivälämpötila on laajalti 5–10 astetta, Lapissa 0–6 astetta.

Pohjois-Lappiin jopa 5–10 pakkasastetta – lunta voi sataa pohjoisen lisäksi myös idässä

Lauantaina poutainen ja enimmäkseen aurinkoinen sää jatkuu. Lounais-Suomeen yltää hieman pilviä lännestä.

– Sää on edelleen kylmää, lauantaiaamuna lämpötila on nollan tuntumassa tai pakkasella lähes koko maassa länsi- ja lounaisrannikkoa lukuun ottamatta. Pohjois-Lapissa pakkasta on jopa 5–10 astetta. Lauantain päivälämpötila jää suunnilleen perjantain lukemiin, etelässäkin alle 10 asteeseen, Kristian Roine kertoo.

Sunnuntaina seuraava matalapaine lähestyy Suomea lännestä.

– Tämän matalapaineen sateita leviää maan länsiosaan, Pohjois-Pohjanmaalle ja Kainuuseen iltapäivän ja illan kuluessa. Sateet muuttuvat maanantain vastaisena yönä pohjoisessa ja mahdollisesti paikoin idässä lumisateiksi. On siis mahdollista että Pohjois-Pohjanmaalla, Kainuussa sekä Pohjois-Karjalassa tulee useita senttimetrejä lunta maanantaihin mennessä. Etelämpänä sateet ovat vettä, Kristian Roine sanoo.

Ensi viikolla uusi myrsky mahdollinen

Ensi viikolla sää jatkuu hyvin vaihtelevana. Suomi näyttäisi olevan voimakkaiden matalapaineiden reitillä myös jatkossa.

– Ensi viikon puolivälissä Suomeen saapuu tämän hetken ennusteen mukaan jälleen uusi voimakas matalapaine. Tuleeko siitä uusi syysmyrsky, jää vielä nähtäväksi, Kristian Roine toteaa.

Lue seuraavaksi: Uusi kuukausiennuste: Suomeen kylmää kyytiä, räntä- ja lumisateet mahdollisia maan keskiosassakin – Espanjassa vielä jopa 37 astetta

Karita Kontula-Sokka
toimittaja

Katso yli sadan paikkakunnan ennusteet!

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

4.10.2023: Päivitetty tilannetta.

Päivitetty 4.10.2023 klo 16.44

Lue seuraavaksi

Viimeksi katsomasi paikat

Foreca YouTubessa

Viimeksi katsomasi paikat