Klo

Ilma

Tie

Mainos latautuu…
Sääuutiset ja blogi> Halloween-tunnelma jatkuu viikonlopulle – sumua, pilviä ja sateita
Uutiset |

Halloween-tunnelma jatkuu viikonlopulle – sumua, pilviä ja sateita

Syksyisen sumuista säätä.
Sumuja on odotettavissa paikoin viikonloppuna. Kuva: Juhani Peltonen, Kaarina, arkistokuva

Loppuviikon sää on pitkälti harmaata, paikoin sumuista ja ajoittain sateistakin. Sumuisen harmaa sää sopii tunnelmaltaan loistavasti halloweeniin, jota vietetään maailmalla tänään perjantaina, mutta Suomessa osin myös viikonlopun mittaan.

Tänään perjantaina Suomessa vaikuttaa vielä matalapaine, joka väistyy päivän edetessä Suomen itäpuolelle täyttyen samalla. Siihen liittyviä sateita tulee pitkin päivää suuressa osassa maata.

Lauantaina säässä on “välipäivä”, sää on varsin mitäänsanomatonta. Matalapaine ja siihen liittyvät sateet ovat jo väistyneet, mutta pilvikatto Suomen yllä pitää pintansa. Seuraavat sateet ja uuden matalapaineen vaikutus alkavat levittäytyä Suomeen vasta sunnuntaina. Suuressa osassa maata lämpötilat pysyvät plussalla, mutta Pohjois-Lapissa lämpötila keikkuvat nollan molemmin puolin.

Halloweenia vietetään maailmalla yleisesti tänään perjantaina, Suomessa halloween- aiheisia juhlia pidetään sekä perjantaina että myös viikonloppuna. Suomen sumuinen ja harmaan sateinen sää sopii halloweeniin tunnelmaltaan mainiosti. Tänään ovelta ovelle asuissa kiertäville lapsille sadetta kestävät asut, sadevaatteet tai sateenvarjot ovat suuressa osassa Suomea hyödyksi.

Perjantain sateet väistyvät, lauantai on säässä “välipäivä”

Tänään perjantaina laaja sadealue ylittää Suomea, ja sää on koko maassa pilvinen, ja monin paikoin myös sateinen. Niilläkin alueilla, joilla ei tule jatkuvampaa sadetta, voi tulla tihkusadetta. Lapissa sateissa voi pohjoista kohden olla paikoin mukana veden lisäksi räntää.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Sateet väistyvät suuresta osasta Suomea yöhön mennessä, ja itäisestäkin Suomesta yön aikana. Sateiden jälkeen maa on kuitenkin märkä, ja sumuja esiintyy monin paikoin. Yölämpötila on maan etelä- ja keskiosassa 2–5 astetta, ja pohjoisessa enimmäkseen -2…+3 astetta. Käsivarren Lapissa pakkasta voi olla paikallisesti jopa yli 5 astetta.

Lauantaina vanhat sateet ovat väistyneet Suomesta, mutta sää on yhä harmaata ja pilvistä. Vaikka monin paikoin on poutaista, vähäistä tihkua tai heikkoa sadetta voi tulla siellä täällä. Varhain aamulla ja illan edetessä esiintyy monin paikoin sumua. Aamulla sumut ovat yleisempiä, illalla ne painottuvat itään ja pohjoiseen. 

Lauantain päivälämpötila on maan etelä- ja keskiosassa 4–7 astetta ja pohjoisessa 1–4 astetta, tosin Pohjois-Lapissa päivälämpötila on -3…+2 astetta. Sunnuntain vastaisena yönä lämpötila pysyy enimmäkseen plussalla Käsivarren Lappia lukuun ottamatta koko maassa.

Sunnuntaina Suomeen leviää sateita

Sunnuntaina uuden matalapaineen vaikutus alkaa levitä Suomeen lännestä päin. Kaakkoistuuli alkaa voimistua, tuuli tuntuu puuskaiselta etenkin etelässä ja lännessä. Lounaasta leviää maan etelä- ja keskiosaan päivän kuluessa sadealue, Pohjois-Karjalan tienoille sateet ehtivät vasta iltaa kohden. Sadealue muuttuu edetessään heikommaksi ja hajanaiseksi. Pohjoisessa on enimmäkseen poutaista, mutta vähäistä tihkusadetta voi tulla paikoin.

Sunnuntain päivälämpötila on 4–9 astetta, pohjoisessa 0–5 astetta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Iltaa kohden maan etelä- ja keskiosassa esiintyy yleisesti sumua. Yötä kohden sumut yleistyvät koko maassa, ja yhä hajanaisemmaksi muuttuva sadealue alkaa väistyä maan etelä- ja keskiosasta ja liikkuu maan pohjoisosan yli. Lapissa voi veden lisäksi sataa paikallisesti myös räntää.

Ensi viikolla vahva lounaisvirtaus puhaltaa Suomeen lisää pilviä ja sateita 

Ensi viikolla Suomessa vahvistuu ennusteiden mukaan lounaisvirtaus. Lämpötilat pysyvät suuressa osassa maata plussan puolella, vaikka Lapissa lämpötilat pääsevät ajoittain käymään myös pakkasella. 

Sää jatkuu suurelta osin pilvisenä, ja sadealueita liikkuu Suomen yli yksi toisensa jälkeen. Suuressa osassa maata sateet tulevat vetenä, mutta pohjoisessa Lapissa näkyy viikon loppupuolella myös kunnon lumisateita. Sää ennustuu niin pitkälle jo kuitenkin niin huonosti, että lumisateiden toteutuminen ei ole vielä mitenkään varmaa.

Vaikka pilvisyys on ennusteen mukaan suuren osan viikkoa runsasta, näkyy viikon puolivälissä mahdollisuuksia siihen, että aurinko voisi päästä hetkellisesti näkymään laajemmallakin alueella Suomessa.

Joanna Rinne
Meteorologi

Lue seuraavaksi: Marraskuu alkaa viikonloppuna, tätä on odotettavissa – lue  kuukausiennuste 

Katso yli 100 paikan ennusteet:

Päivitetty 1.11.2025 klo 09.02

Lue seuraavaksi

Viimeksi katsomasi paikat

Viimeksi katsomasi paikat