Maaliskuun kuukausiennuste: Kevätsää vyöryy jo Suomeen, mutta… – ”Ennusteessa näkyy polaaripyörteen hajoaminen kertarysäyksellä”

Tuoreen kuukausiennusteen mukaan maaliskuu etenee Suomessa laajalti tavanomaista lämpimämmässä säässä. Arvoituksellisen maaliskuun tilanteesta ja jatkosta tekee kuitenkin se, että napa-aluetta kiertävä stratosfäärin polaaripyörre uhkaa hajota tavanomaista aikaisemmin. Tämä voi tietää takapakkia keväiseen säähän, mutta vielä ei ole varmuutta, minne päin maapalloa napa-alueelta mahdollisesti virtaava kylmä ilma leviäisi. Päivittäisennusteiden mukaan Suomi jakaantuu tällä viikolla kahtia keväisempään etelään ja länteen sekä talvisempaan Lappiin. Jopa 10–12 plusasteen lukemat ovat tämän viikon mittaan paikoin mahdollisia. Lämpimintä on näillä näkymin Ahvenanmaalla sekä lounaan ja lännen sisämaassa. Sateita tulee vetenä, räntänä ja lumena.
Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskus ECMWF on julkaissut uuden kuukausiennusteen 2. maaliskuuta.
– Sää jatkuu kuukausiennusteen mukaan suuressa osassa maata viikkokeskiarvoiltaan tavanomaista lämpimämpänä, vaikka ensi viikolla voi olla, että idän puolelta leviää maan keskivaiheille jonkin verran kylmempää säätä. Sateita tulee meillä tällä viikolla tavanomaista enemmän, siitä eteenpäin kolme viikkoa ajankohdalle tavanomainen määrä. Tilastollisesti kevät on Suomen vähäsateisin vuodenaika, toteaa Forecan meteorologi Joanna Rinne.
Epävarmuutta maaliskuun tilanteeseen tuo kuitenkin napa-aluetta kiertävän polaaripyörteen tilanne. Vahvana ollessaan polaaripyörre pitää kylmän ilman sisällään lähellä napa-aluetta. Kun polaaripyörre heikkenee tai kevään korvalla lopulta hajoaa, kylmää ilmaa voi virrata myös etelämmäs.
– Ennusteessa näkyy tämän ja ensi viikon aikana stratosfäärin polaaripyörteen hajoaminen kertarysäyksellä. Stratosfäärin polaaripyörteelle on ominaista se, että se heikkenee vähitellen kevään edetessä ja häviää kesään mennessä palatakseen vasta syksyllä. Tämänkertainen hajoaminen näyttää kuitenkin tapahtuvan aikataulusta etuajassa ja tavallista nopeammin. Myös troposfäärissä alempana ilmäkehässä on polaaripyörre, joka pitää talvisin kylmimmät ilmamassat sisällään ja estää niiden pääsyn etelämmäksi. Stratosfäärin ja troposfäärin polaaripyörteet ovat linkittyneet niin, että stratosfäärin polaaripyörteen hajoamisen yhteydessä viikon tai muutaman viikon viiveellä kylmää ilmamassaa saattaa päästä leviämään etelää kohti johonkin suuntaan napa-alueelta, Joanna Rinne sanoo.
Lue myös: Mikä on polaaripyörre ja miten se vaikuttaa Suomen säähän?
– Tämänhetkisen ennusteen perusteella siis sään kylmeneminen voi olla odotettavissa jossain päin maailmaa. Näyttää mahdolliselta, että kylmää ilmaa leviäisi ainakin Pohjois-Amerikan suuntaan, mutta Suomen osalta mahdollisista polaaripyörteen hajoamisen vaikutuksista ei tiedetä. Stratosfäärin polaaripyörteessä tapahtuvat muutokset ovat kuitenkin kuin ensimmäinen hälytyskello sään mahdolliselle tulevalle muutokselle. Stratosfäärin polaaripyörteessä tapahtuvat muutokset, kuten polaaripyörteen heikkenemiset, vaikuttavat joskus troposfäärin polaaripyörteeseen ja sitä kautta päivittäissäähän, joskus taas eivät. Kun nähdään, että stratosfäärin polaaripyörteessä tapahtuu muutoksia, ei ole varmuutta siitä, tuleeko päivittäissäähän muutoksia jossain päin napa-alueen eteläpuolella vai ei. Joskus säähän ei tule muutoksia, joskus sää voi päästä kylmenemään rajusti, Joanna Rinne jatkaa.
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Artikkeli jatkuu
Sää on ollut jo helmikuun loppupuolella ja maaliskuun alussa varsin keväistä lounaassa ja paikoin muuallakin eteläisessä Suomessa sekä länsirannikolla, mutta kylmemmät jaksot ovat siis edelleen mahdollisia.
– Mikäli uutta kylmenemistä ei tapahtuisi, termisen kevään voitaisiin katsoa alkaneen joillakin säähavaintoasemilla etelä- ja länsirannikolla, esimerkiksi Helsingissä, Turussa ja Porissa jo 21. helmikuuta. Väliaikaiset kylmenemiset ovat kuitenkin tähän vuodenaikaan vielä tavanomaisia, joten mitään varmaa termisen kevään alkamisesta ei vielä pystytä sanomaan. Termisen kevään alkuajankohta pystytäänkin määrittämään tarkasti vasta silloin, kun keväistä säätä on jatkunut jo hyvän aikaa, Joanna Rinne sanoo.
Terminen kevät alkaa, kun vuorokauden keskilämpötilan katsotaan olevan pysyvämmin nollan asteen yläpuolella.
| Viikko | Ennuste | Sään ennustettavuus |
|---|---|---|
3.–9.3. (Viikko 10) | Viikko on selvästi tavanomaista lauhempi ja suuressa osassa maata keskimääräistä sateisempi. | Hyvä |
10.–16.3. (Viikko 11) | Viikon keskilämpötilat ovat hieman tavanomaista korkeampia tai ajankohdalle tavanomaisia. Sademäärät ovat ajankohdalle tyypillisiä. | Kohtalainen |
17.–23.3. (Viikko 12) | Viikko on Suomessa keskimääräistä lämpimämpi. Sademäärissä ei näy poikkeamaa tavanomaiseen nähden. | Heikko |
24.–30.3. (Viikko 13) | Sää on edelleen tavanomaista lämpimämpää. Sateet ennustuvat jo huonosti. | Heikko |
Maaliskuun 3. päivä alkanut viikko: Kymmenen astetta meni jo rikki – etelässä keväistä, Lapissa talvisempaa
Tällä viikolla koululaisten talvilomia vietetään muun muassa Joensuussa, Kajaanissa, Kuopiossa, Oulussa ja Rovaniemellä.
Kuukausiennusteen mukaan viikon keskilämpötilat ovat tällä viikolla Suomessa jopa 4–6 astetta keskimääräistä korkeampia. Maanantaina Ahvenanmaalla yllettiin jo paikoin yli 10 asteeseen.
– Tämä viikko on viikkokeskilämpötilaltaan selvästi tavanomaista lauhempi. Lähes koko Euroopassa on ennusteen perusteella keskimääräistä lauhempaa. Ero keskiarvoon on suurin Ruotsissa ja Norjassa, jossa tämä viikko on lämpötilakeskiarvoltaan paikoin jopa lähes 8 astetta tavanomaista lauhempi, Joanna Rinne kertoo.
Päivittäisennusteiden mukaan Suomeen virtaa tällä viikolla lauhaa ilmaa lännen puolelta. Sateitakin on liikkeellä, pilvisyys vaihtelee.
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Artikkeli jatkuu
– Suomen yli liikkuu useita sadealueita, mutta mikäli aurinko pääsee paistamaan sopivasti, jopa 10–12 asteen lämpötilat ovat viikon edetessä mahdollisia. Suurin todennäköisyys yli 10 asteen lämpötiloille on Ahvenanmaalla sekä maan lounais- ja länsiosan sisämaassa. Suomessa lämpimintä on ennusteen mukaan torstaina ja perjantaina.
Viikko on kuukausiennusteen perusteella suuressa osassa Suomea tavanomaista sateisempi.
– Sateet tulevat etelässä ja lännessä voittopuoleisesti vetenä, maan itäosassa vetenä, räntänä ja lumena ja pohjoisessa lumena. Vähiten sateita tulee maan lounaisosassa, jossa viikkokertymäksi on ennustettu 2–5 millimetriä. Eniten sateita ennustetaan Pohjois-Pohjanmaalta Kainuuseen ulottuvalle alueelle, jossa sadetta kertyy ennusteen mukaan vedeksi muutettuna noin 10–15 millimetrin verran, Joanna Rinne sanoo.
Katso videolta kuukausiennuste lämpötiloista!
Maanantaina Ruotsissa mitattiin paikoin 10–11 asteen lämpötiloja.
– Ruotsissa on tämän hetken ennusteen mukaan lämpimintä torstaina, jolloin lämpötila voi nousta paikallisesti jopa 15 asteeseen, lisäksi lämpötila ylittää Ruotsissa torstaina 10 asteen rajan laajalla alueella. Saksassa ja Puolassa lämpötila voi torstaina nousta jopa 15–18 asteeseen, Joanna Rinne ennustaa.
Kuukausiennusteen perusteella tämä viikko on tavanomaista sateisempi etenkin Portugalissa, suuressa osassa Espanjaa, Etelä-Ranskassa, Norjassa ja paikoin Islannissa.
– Espanjaan ennustetaan erittäin runsaita sateita – siellä itärannikolla sekä maan keskiosassa sadetta voi kertyä viikon mittaan jopa 150–200 millimetriä. Tämä määrä on noin neljäsosa Suomen koko vuoden keskimääräisestä sademäärästä. Sateet eivät tule kuitenkaan Espanjassa yhtenä päivänä, vaan pitkin viikkoa. Kuurosateissa sademäärät voivat olla paikallisesti yksittäisinäkin päivinä runsaita. Osa Iberian niemimaan sateista liittyy viikon alkupuolen epävakaiseen säähän, osa viikon jälkipuolella Atlantilta lähestyvään laajaan matalapaineeseen ja sen sateisiin, Joanna Rinne kertoo.
Maaliskuun 10. päivä alkava viikko: Viikon keskilämpötilat Suomessa tavanomaista lämpimämpiä tai tavanomaisia
Maaliskuun 10. päivä alkavalla viikolla viikon keskilämpötilat ovat kuukausiennusteen mukaan Suomessa osassa maata tavanomaista korkeampia ja osassa maata ajankohdalle tavanomaisia.
– Suomen itäpuolelle pohjoiselle Venäjälle näyttää leviävän viikkokeskiarvoissa ajankohtaan nähden kylmää ilmaa. Kylmä alue pääsee vaikuttamaan myös Suomessa niin, että viikko on keskilämpötilaltaan osassa maata tavanomainen. Osassa Suomea viikko on kuitenkin keskimääräistä lämpimämpi, erityisesti maan eteläosassa sekä pohjoisessa Lapissa. Sateita tulee meillä ajankohtaan nähden tavanomainen määrä, Joanna Rinne kertoo.
Pitkän ajan säätilastojen mukaan keskimääräiset ylimmät lämpötilat ovat maaliskuun puolivälissä aivan lounaisimmassa Suomessa 2–4 astetta, etelässä ja lännessä 0–2 astetta, idässä −2 ja 2 asteen välillä ja pohjoisessa −6 ja 2 asteen välillä.
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Artikkeli jatkuu
Katso videolta kuukausiennuste sateista!
Kuukausiennusteen mukaan Islannin suunnalla vahvistuu 10. maaliskuuta alkavalla viikolla korkeapaine.
– Tämä korkeapaine pitää sateet vähissä myös useissa pohjoisen Euroopan ja Keski-Euroopankin maissa. Etelä-Euroopassa puolestaan sateita tulee ennusteen perusteella paikoin keskimääräistä runsaammin. Viikon keskilämpötila on suuressa osassa Eurooppaa tavanomaista lämpimämpi, mutta Atlantin rannikkomaissa monin paikoin lähempänä tavanomaista, Joanna Rinne sanoo.
Maaliskuun 17. ja 24. päivä alkavat viikot: Miltä näyttää maaliskuun loppupuoliskon sää tällä hetkellä?
Uuden kuukausiennusteen mukaan 17. ja 24. maaliskuuta alkavilla viikoilla viikkojen keskilämpötilat olisivat Suomessa tavanomaista lämpimämpiä. Sademäärissä ei näy Suomessa merkkejä tavanomaista sateisempaan eikä vähäsateisempaan suuntaan.
– Sää kuitenkin muuttuu jo huonosti ennustettavaksi. Koko Euroopassa, myös Suomessa, sään ennustetaan jatkuvan viikkokeskilämpötiloiltaan tavanomaista lämpimämpänä. Keski-Euroopassa on viitteitä ajankohtaan nähden vähäsateiseen säähän, Joanna Rinne toteaa.
-eekwjxgv.jpg)
Lue myös: Pitkän ajan sääennuste – miten se syntyy ja miten sitä tulee tulkita?
Pitkän ajan sääennusteet kertovat viikon tai kuukauden keskimääräisestä säästä, eivät yksittäisten päivien säästä. Keskimääräiset lukemat voivat toteutua monella eri tavalla. Sään vaihtelu viikkojen ja kuukausien sisällä voi siis olla suurta.
Lue seuraavaksi kevään pitkä ennuste: Kevään ennuste julki – tältä näyttää maalis–toukokuun jakso!
Päivitetty 3.3.2025 klo 20.53



