Viikon sää: Harmautta, sadetta ja tihkua, väleissä hetki aurinkoa

Säätyyppi on muuttunut pitkän korkeapainejakson jälkeen. Korkeapainejakson aikana sää tuntui toistuvan samanlaisena päivä toisensa perään. Nyt alkanut epävakaisempi sää näyttää pysyvän ainakin viikon verran, todennäköisesti pidempäänkin.
Viime aikojen vähäiset sateet johtuivat siitä, että korkeapaine esti Atlantilta tulevien matalapaineiden ja niiden sateiden pääsyn Suomeen. Nyt “tulppa” on poistunut, ja sateet palaavat Suomen yli kulkevalle reitille.
Sää on aiempaa pilvisempää ja sateisempaa, väleissä aurinkokin pääsee kurkistamaan pilvien välistä. Päivälämpötiloissa ei tapahdu valtavia muutoksia, mutta yöt ovat selvästi aiempaa lämpimämpiä, sillä pilvet ja kosteus toimivat ikäänkuin peittona, joka estää lämmön karkaamisen öiseen aikaan. Laaja-alaisia pakkasia ei öisinkään sääkartoilla näy.
Maanantaina ja tiistaina aurinko voi pilkahtaa paikallisesti
Sekä maanantaina että tiistaina sää on suuressa osassa maata pilvinen. Pilvikatto ei ole täysin murtumaton, vaan auringonpilkahduksia voi näkyä ajoittain erityisesti maan etelä- ja itäosassa. Rakoilevan pilvipeitteen alueella pilvisyys ennustuu huonosti. Osa tietokonemalleista ennustaa pilven hälvenevän vain hyvin paikallisesti, toisten mukaan pilvisyys voi rakoilla laajemminkin.
Pilvisillä alueilla liikkuu myös hajanaisia sateita, ja sateiden välissä tulee paikoin tihkusadetta. Meteorologisissa määritelmissä pisaroiden koko kertoo, onko kyse sateesta vai tihkusta. Mikäli pisaroista syntyy veteen renkaita, kyse on sateesta. Tihkusateessa pisarat ovat niin pieniä, että renkaita ei synny, vaikka sade kastelee ja tuntuu iholla.
Hajanaisia sateita tulee runsaimmin maanantaina. Iltaa kohden sateet muuttuvat paikallisemmiksi, ja tiistaina niitä tulee vain harvakseltaan.
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Artikkeli jatkuu
Sekä maanantaina että tiistaina päivälämpötila on 10–14 astetta, Lapissa 7–11 astetta. Lämpimintä on alueilla, joilla aurinko pääsee paistamaan.
Keskiviikosta perjantaihin Suomen yli liikkuu laajempia sadealueita
Keskiviikosta perjantaihin Suomeen leviää lännestä lisää pilviä ja laajoja sadealueita. Keskiviikkona sadetta tulee vasta maan länsi- ja pohjoisosassa, keskiviikon ja torstain välisenä yönä ne levittäytyvät Suomeen laajemmin. Torstain aikana runsaimmat sateet liikkuvat idemmäksi maan itä- ja pohjoisosan ylle.
Uusi, pienempi sadealue kuitenkin kärkkyy lännestä ja leviää maan eteläosaan perjantain vastaisen yön aikana. Perjantaina päivällä sateita tulee lähinnä idässä ja pohjoisessa, lännessä sää selkenee.
Päivälämpötila pysyy keskiviikkona ja torstaina maan etelä- ja keskiosassa 10–13 asteessa ja pohjoisessa 7–10 asteessa. Perjantaina lämpötilat jäävät pari astetta viileämmiksi.
Viikonloppuna tuuli kääntyy, uusia sateita leviää idästä
Viikonloppuna ilmavirtaukset kiepsahtavat virtaamaan meille idän, sitten koillisen suunnalta. Sää pilvistyy jälleen, ja uusia laajoja ja hajanaisia sadealueita leviää Suomeen. Sää jäähtyy hieman, ja maan etelä- ja keskiosan korkeimmat lämpötilat ovat juuri ja juuri +10 asteen luokkaa, ja pohjoisessa Lapissa lämpötilat jäävät päivisinkin alle +5 asteeseen.
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Artikkeli jatkuu
Seuraavalla viikolla epävakainen sää näyttää jatkuvan, ilmamassa Suomen yllä on melko kylmää. Näyttää mahdolliselta, että pohjoiseen Lappiin saadaan jo ensimmäisiä laajemman alueen lumisateita, mahdollisesti myös virallinen ensilumi, jota ei siellä vielä tänä vuonna ole tullut.
Joanna Rinne
Meteorologi
Lue seuraavaksi: Tuore kuukausiennuste: Syksy etenee, talvikin kärkkyy jo ovella
Katso yli 100 paikan ennusteet:
Päivitetty 5.10.2025 klo 17.51



