Mainos latautuu…
Sääuutiset ja blogi> Sää lämpenee viikonlopun mittaan – ensi viikolla osassa maata ehkä…
Uutiset |

Sää lämpenee viikonlopun mittaan – ensi viikolla osassa maata ehkä jopa yli 20 asteen lukemia

Turussa vappupäivä 2023 näytti keväiseltä. Kirsikkapuut olivat jo aloittaneet kukintansa.
Kirsikkapuut ovat jo aloittaneet kukintansa osassa maata. Kuva: Juhani Peltonen, Turku, 1.5.2023

Sää alkaa vähitellen lämmetä viikonlopun aikana, vaikka loppuviikon öinä lämpötilat painuvatkin vielä laajalti pakkasen puolelle. Ensi viikon ennusteissa näkyy jo taas yli 15 asteen lämpötiloja osaan maata, mahdollisesti tulossa olisi jopa 20 asteen lukemiakin.

Suomeen virtasi vielä perjantaina koleaa ilmaa, mutta edessä on pian käänne lämpimämpään suuntaan.

– Viikonloppuna ja etenkin ensi viikon aikana kylmin ilma väistyy Suomen yltä. Ensi viikolla lumisateita ei nähdä tämän hetken ennusteen mukaan kuin Pohjois-Lapissa, muualla maassa sateet tulevat vetenä, toteaa Forecan meteorologi Joanna Rinne.

Lumikuuro osui Jyväskylään toukokuun alussa 2023.
Jyväskylässä satoi lunta torstaina alkuiltapäivästä. Kuva: Fintraffic, tie 4, Jyväskylä, 4.5.2023 kello 13.19

Perjantaina lumi- ja räntäkuuroja tuli paikoin etelässä asti. Illalla sää muuttuu selkeämmäksi.

Lauantain vastainen yö on laajalti selkeä pakkasyö. Pakkasta on enimmäkseen 1–10 astetta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Käänne lämpimämpään suuntaan viikonloppuna – ensi viikon mittaan osassa maata jo 15–20 asteen lukemia

Viikonloppuna sää alkaa hitaasti lämmetä.

– Lauantaina ja sunnuntaina sää on pääosin poutainen, mutta Suomen yli liikkuu varsin laajoja pilvisyysalueita, ja lauantaina maan itäosassa voi tulla vielä jokunen iltapäiväkuuro. Paikoin kuitenkin aurinkokin näyttäytyy, Joanna Rinne toteaa.

Päivälämpötila on lauantaina maan etelä- ja keskiosassa 4–9 astetta ja Lapissa enimmäkseen 2–7 astetta.

Sunnuntain vastaisena yönä on yhä laajalti pakkasta. Sunnuntaina päivällä maan etelä- ja keskiosassa on enimmäkseen 9–11 astetta, pohjoisessa laajalti 4–9 astetta.

Ennuste iltapäiville 6.–7.5.2023.
Ennuste iltapäiville 6.–7.5.2023.

Maanantaina ja tiistaina sää jatkuu enimmäkseen poutaisena ja suuressa osassa maata aurinkoisena, pohjoisessa pilvisyydeltään vaihtelevana. Sää lämpenee viikonlopun lukemista.

– Tämän hetken ennusteen mukaan keskiviikkonakin on vielä poutaista ja suuressa osassa maata aurinkoista. Lämpötilat nousevat keskiviikkoon mennessä maan etelä- ja keskiosassa laajalti 15–17 asteeseen ja Lapissakin 9–13 asteeseen. Ensi viikon jälkipuolella Suomen yli voi liikkua vähäisiä sateita, mutta lämpötilat nousevat entisestään. Viikonloppuna päivälämpötilat voivat kohota etelässä paikallisesti jopa yli 20 asteeseen ja pohjoisessa yli 15 asteeseen. Ennusteeseen liittyy kuitenkin vielä epävarmuutta, sillä osa ennusteista on näyttänyt loppuviikkoa pilvisempänä ja sateisempana, joskin melko lämpimänä, Joanna Rinne toteaa.

Ennuste iltapäiville 8.–10.5.2023.
Ennuste iltapäiville 8.–10.5.2023.

Lue seuraavaksi: Kuukausiennuste muuttui: Säähän iso käänne – ennuste ulottuu jo kesäkuun alkuun

Karita Kontula-Sokka
toimittaja

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Katso yli sadan paikkakunnan ennusteet!

5.5.2023: Päivitetty ennustetta.

Päivitetty 5.5.2023 klo 19.09

Lue seuraavaksi

Viimeksi katsomasi paikat

Foreca YouTubessa

Viimeksi katsomasi paikat