Mainos latautuu…
Sääuutiset ja blogi> Viikko käynnistyy aurinkoisella aamulla ja monin paikoin lämpimällä…
Uutiset |

Viikko käynnistyy aurinkoisella aamulla ja monin paikoin lämpimällä poutapäivällä – länteen leviävät jo uudet sateet

Lentoonlähtö aamusumussa.
Lentoonlähtö aamusumussa. Kuva: Sirpa Jyske, Virrat, 26.7.2020

Lämpimämpi, laajalti tavanomainen sää on palannut jälleen sääkartoille. Yhtä lailla sateita ja pilvisempää säätä on jälleen horisontissa, samoin ukkosta.

Maanantaiaamu käynnistää viikon monin paikoin aurinkoisella ja poutaisella säällä. Päivällä sää alkaa muuttua pilvisemmäksi, mutta etenkin idässä ja pohjoisessa pilvipeitteeseen jää rakoja, joista aurinko pääsee valaisemaan päivää. Lännessä pilvisyys muuttuu runsaaksi lähestyvän sadealueen edellä.

Maanantaipäivän aikana sade saavuttaa jo länsirannikon ja lännessä kaakkoistuuli jonkin verran voimistuu. Pohjoisessa voi tulla jokunen sadekuuro, Pohjois-Lapin suunnalla sadekuuroja tulee yleisemmin. 

Illaksi sadealue levittäytyy jo laajemmin lännen sisämaahan, mutta sade muuttuu samalla hajanaisemmaksi ja tuuli heikkenee.  

Päivälämpötila löytyy laajalti 19 ja 24 asteen välimaastosta, mutta lännessä sateessa voi paikoin olla viileämpää. Käsivarren Lapissa lämpötila on 15–20 astetta.

Purjeveneitä kesäpäivän auringonpaisteessa Näsijärvellä.
Sunnuntaina säähän mahtui etelässä ja maan keskivaiheilla laajalti mukaan auringonpaistetta. Uusi viikko puhaltaa uusin tuulin ja sää alkaa muuttua maanantaiaamun jälkeen pilvisempään suuntaan. Kuva: Ari Branthin, Näsijärvi, Tampere, 26.7.2020

Tiistaina sadekuuroja tulee jo yleisemmin etelästä Lappiin, mutta aivan läntisimmässä osassa maata päivä on vuorostaan poutaisempi, mutta uudet sateet näkyvät jo horisontissa. Keskiviikoksi lännestä saapuu matalapaine uusin satein, jotka leviävät etelään ja maan keskivaiheille lounaasta alkaen. Myös pohjoisessa sää on epävakaista. Sateiden mukana voi olla myös ukkosta – tiistaina paikallisemmin, keskiviikkona monin paikoin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Päivisin pilvisyys vaihtelee tiistaina ja keskiviikkona laajalti puolipilvisestä pilviseen, mutta keskiviikon sateen jälkipuolella lounaasta alkaen pilvisyys voi rakoilla jo enemmänkin iltapäivän aikana. Päivälämpötila on enimmäkseen 18–23 astetta, mutta paikoin sateen alla on viileämpää. Käsivarressa lämpötila on päivisin yhä pitkälti 15 ja 20 asteen välimaastossa.

Jenna Salminen

Päivitetty 27.7.2020 klo 11.20

Lue seuraavaksi

Viimeksi katsomasi paikat

Foreca YouTubessa

Viimeksi katsomasi paikat