Paikanna
    Sääuutiset ja blogi> Lämpö lähestyy: Viikonloppuna elohellettä ja lämpimiä kesäiltoja – sunnuntaina lämpö alkaa väistyä jyristen!
    Uutiset |

    Lämpö lähestyy: Viikonloppuna elohellettä ja lämpimiä kesäiltoja – sunnuntaina lämpö alkaa väistyä jyristen!

    Lämmintä auringon laskiessa.
    Helteistä ilmamassaaa leviää Suomen ylle perjantaiksi lännestä. Sää on lämmintä pitkälle iltaan ja paikoin ihan yön tunneille asti. Kuva: Matti Hietala, Vaasa, 26.8.2019

    Elokuista hellettä on odotettavissa loppuviikon aikana monin paikoin. Viikonvaihteessa lämmin ilma alkaa väistyä ukkosten saattelemana. 

    Helteistä ilmamassaa on leviämässä Suomeen viikonloppuvierailulle lännestä. Perjantaina ja lauantaina epävakautta on yhä ilmassa ja jonkin verran sadekuuroja, jotka ovat enimmäkseen vähäisiä, voi syntyä. Koska kuurosateet ovat paikallisia ja nopeita, monin paikoin perjantai ja lauantai kuluvat kuitenkin poutaisissa merkeissä.

    Sateiden kehittymistä voi seurata sadetutkalta!

    Perjantaina pilvisyys on vaihtelevaa ja pääsee paikka paikoin olemaan ajoittain runsasta. Lämpötila on pilvistä huolimatta yleisesti 20 asteen yläpuolella ja lännessä sekä etelässä esiintyy jo hellettä. Pohjoisosassa Lappia päivälämpötila on 20 atseen vaiheilla.

    Lauantaina sää jatkaa lämpenemistään. Päivä on helteinen laajalti etelässä sekä lännessä ja paikoin lämpötila nousee jopa 27 asteen vaiheille, sää vaihtelee selkeästä puolipilviseen. Monin paikoin idästä Lappiin pilvisyys päivällä hieman lisääntyy päivällä ja päivälämpötila on enimmäkseen 22...26 astetta, Pohjois-Lapissa 20 asteen vaiheilla.

    Kumpupilvi talojen yllä.
    Perjantai ja lauantai ovat pitkälti poutaisia, mutta siellä täällä jokunen pilvi voi ripauttaa vähän vettäkin. Kuva: Pirjo Räisänen, Taivalkunta, Nokia, 5.8.2020

    Loppuviikollakin ilma viilenee öisin, mutta viileämpiä hetkiä saa monin paikoin odotella hieman pidempään. Jos kotona lämpötila on siis tuulettamisen varassa, on hyvä idea tuuletella kotia jo valmiiksi, kun ilma on vielä viileää, ja pitää tulevien päivien kuumimpina hetkinä etenkin auringonpuoleisten ikkunoiden ja ovien aukipitämistä vähemmällä.

    Etenkin etelässä ja maan keskivaiheilla perjantain ja lauantain välisenä yönä sekä jo laajemmin myös pohjoisessa lauantain ja sunnuntain välisenä yönä on laajalti lämpimämpää ja lämpötila voi pysytellä 20 asteen tuntumassa pitkälle iltaan, siellä täällä jopa puolen yön paikkeille asti.

    Aamuyön mittaan lämpötila kuitenkin laskee laajalti 15 asteen vaiheille, pohjoisempana Lapissa 10 asteen vaiheille. Lämpimien vesistöjen äärellä on lämpimämpää. 

    Järvien pintavesien lämpötila havainnot löydät täältä ja ennusteen meriveden lämpötilalle täältä!

    Salamointia Lappajärvellä elokuussa 2018.
    Sunnuntaina on odotettavissa yhä hellettä sekä myös ukkosta – paikoin molempia. Kuva: Anne Keskivinkka, Lappajärvi, 1.8.2018

    Sunnuntaina ukkostaa – osassa maata vielä helteistä

    Viikonvaihteessa korkeapaineen voimat antavat periksi päästäen matalapaineen heilauttamaan rintamansa Suomen poikki ja sää ottaa kurssin kohti viileämpää.

    Matalapaine saapuu sunnuntaiksi maan pohjoisosaan lännestä, mutta epävakaaseen säähän on syytä varautua laajemminkin, sillä mukana saapuva kylmä rintama on ulottumassa maan keskivaiheen poikki etelään asti tämän hetken ennusteiden valossa. 

    Rintaman yhteydessä on sunnuntain aikana mahdollista syntyä runsaita sade- sekä voimakkaita ukkoskuuroja.  

    Lue lisää: Miten ukkonen syntyy?

    Rintaman jälkipuolella lännessä sää on enimmäkseen selkeää, mutta ilma jo viilenemään päin voimistuvan luoteisvirtauksen myötä.

    Etelästä Koillismaalle lämpötila kipuaa 20 asteen lukemiin, etelässä ja idässä vielä hellelukemille asti. Lapin länsiosasta Pohjanmaalle sää on jo viileämpää ja päivälämpötilat jäävät jo 5–10 astetta lauantaisista lukemista.

    Jenna Salminen

    Lue seuraavaksi

    Viimeksi katsomasi paikat

    Foreca YouTubessa

    Foreca Youtubessa: Milloin terminen syksy alkaa yleensä Suomessa?

    Milloin terminen syksy alkaa yleensä Suomessa?

    Mitä tarkoittaa terminen syksy ja milloin se tavallisesti alkaa eri puolilla Suomea?

    Julkaistu 19.9.