Paikanna
    Sääuutiset ja blogi> Kurkkaa taivaalle alkuviikon öinä: Revontulia voi näkyä myös etelässä
    Uutiset |

    Kurkkaa taivaalle alkuviikon öinä: Revontulia voi näkyä myös etelässä

    Miten etelässä ja kuinka usein revontulia näkyy?
    Kevätpäiväntasauksen ja syyspäiväntasauksen ympäristöt ovat hyvää aikaa revontulien havainnoinnille. Arkistokuva: Foreca

    Revontulet voivat olla mahdollisia Suomen eteläosassa asti tiistain ja keskiviikon vastaisina öinä.

    Ilmatieteen laitoksen avaruussääennusteen mukaan revontulia voi mahdollisesti esiintyä Lapin lisäksi myös maan etelä- ja keskiosassa alkuviikolla. Todennäköisyys revontulille on kohtalainen maanantaista keskiviikon vastaiseen yöhön asti.

    Revontulien näkyminen kunnolla edellyttää selkeää tai vähäpilvistä taivasta. Sääennusteen mukaan pilvisyydenkin kannalta revontulia olisi mahdollista nähdä laajalti.

    – Tiistain vastaisena yönä revontulia voi pilvisyyden puolesta näkyä lähes koko maassa, lähinnä eteläisimmässä Suomessa ja osassa Lappia pilvisyys on ajoittain runsaampaa. Pilvisyys kuitenkin vähenee Etelä-Suomessa aamuyötä kohden mentäessä ja sään lasketaan selkenevän, toteaa Forecan meteorologi Markus Mäntykannas.

    Etelässä pysytään tiistain vastaisena yönä plusasteilla, muualla maassa on heikkoa pakkasta.

    – Vaikka yö ei olekaan kovin kylmä, niin luoteenpuoleinen viima puhaltaa. Jos lähtee bongaamaan revontulia, kannattaa pukeutua siihen malliin kuin olisi selvästi mittarilukemia kylmempää.

    Lue myös: Näin revontulet syntyvät

    Jos vielä keskiviikon vastaisena yönä auringon aktiivisuus sallii ja revontulia muodostuu, niin pilvisyyden puolesta silloin on jopa tiistaiyötä parempi mahdollisuus nähdä revontulia. 

    – Keskiviikon vastaisena yönä etelässäkin pitäisi olla kauttaaltaan selkeää, Markus Mäntykannas ennustaa.

    Revontulia Seinäjoella lokakuussa 2018.
    Revontulien todennäköisyys ilmoitetaan ennusteessa neliportaisella asteikolla: pieni – pienehkö – kohtalainen – suuri. Arkistokuva: Ulla Mursula, Seinäjoki

    Kevättalvi on hyvää vuodenaikaa revontulien bongaukseen, sillä kevätpäiväntasaus lähestyy. 

    – Tilastollisesti revontulia näkyy helpommin lähempänä syyspäivän- ja kevätpäiväntasausta, kun aurinko paistaa kohtisuoraan päiväntasaajalle, Markus Mäntykannas kertoo.

    Saitko hyvän sääkuvan tai kuvan revontulista? Lähetä kuva!

    Ilmatieteen laitoksen mukaan revontulien näkyminen on tilastojen mukaan todennäköisintä keskiyöllä ja pari tuntia sen molemmin puolin. Suurten avaruusmyrskyjen yhteydessä, jolloin ilmoitettu todennäköisyys on kohtalainen tai suuri, revontulia voi kuitenkin näkyä milloin vain pimeään vuorokaudenaikaan.

    Lue myös: Talvi oli Suomessa tavanomaista leudompi, helmikuu tavanomaista kylmempi – nämä asiat hämmästyttivät säässä meillä ja maailmalla

    Karita Kontula-Sokka

    Päivitetty 1.3. klo 22.43

    Lue seuraavaksi

    Viimeksi katsomasi paikat

    Foreca YouTubessa