Mainos latautuu…
Sääuutiset ja blogi> Avaruussää on nyt myrskyisää: Revontulien todennäköisyys suuri tiistain…
Uutiset |

Avaruussää on nyt myrskyisää: Revontulien todennäköisyys suuri tiistain vastaisena yönä – katso lukijoiden kuvat ja pilvisyysennuste

Revontulia Vaalassa.
Revontulia on nähty eri puolilla maata viime aikoina. Kuva: Pekka Hatunen, Vaala, 26.2.2023

Sunnuntaina illalla ja maanantain vastaisena yönä revontulia nähtiin Suomen eteläosassa asti. Myös maanantaina illalla ja tiistain vastaisena yönä revontulet ovat laajalti mahdollisia, niiden todennäköisyys on jopa suuri. Pilvisyysennusteen mukaan paras mahdollisuus revontulien näkymiselle on maan eteläosassa sekä Lapissa.

Ilmatieteen laitoksen avaruussääennusteen mukaan maapallo on sunnuntaista alkaen ollut Auringon koronan aukon aiheuttamassa nopeassa aurinkotuulessa, jonka takia avaruussää on ollut myrskyisää. Revontulia näkyi maanantain vastaisena yönä eteläisessä Suomessa asti. Nopea virtaus jatkuu ainakin tiistaihin.

Sunnuntaina Auringosta lähti koronan massapurkaus, jonka pääosa mennee maapallon ohi länsipuolelta, mutta jonka reunan odotetaan osuvan Maahan maanantai-iltana tai tiistaina. Massapurkaus yhdistyneenä koronan aukon jatkuvaan vaikutukseen voi kasvattaa avaruussään aktiivisuutta entisestään tiistain vastaisena yönä, minkä vuoksi revontulien todennäköisyys on arvioitu suureksi.

Katso pilvisyysennuste Forecan sivuilta!

Pienenä varaumana Ilmatieteen laitos kuitenkin mainitsee, että jos massapurkauksen saapuminen viivästyy tiistain puolelle, yön revontuliaktiivisuus voi jäädä vaatimattomaksikin.

Upea helmikuinen revontuliyö Rääkkylässä.
Revontulet loistivat maanantain vastaisena yönä Rääkkylässä. Kuva: Heidi Multanen, Rääkkylä, 27.2.2023

Auringon pinnalla on aktiivisia pilkkualueita, joten roihupurkauksia voi esiintyä edelleen lähipäivinä. Vielä keskiviikon vastaisena yönäkin revontulien todennäköisyys on ennusteen mukaan kohtalainen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Todennäköisyysarviot koskevat Suomen etelä- ja keskiosaa. Lapissa revontulet ovat yleisiä rauhallisenkin avaruussään aikana.

Lue myös: Miten revontulet syntyvät?

Revontulia Helsingissä.
Revontulia on näkynyt viime aikoina myös Helsingissä. Kuva: Joanna Rinne, Helsinki, 26.2.2023

Miltä näyttää öiden pilvisyystilanne?

Pilvisyyden puolesta mahdolliset revontulet saattavat näkyä ainakin osassa maata maanantaina illalla ja tiistain vastaisena yönä.

– Etenkin Lapissa ja maan eteläosassa on näillä näkymin ihan hyvä mahdollisuus revontulien näkymiseen. Sää selkenee maanantai-iltaa kohti lännestä alkaen, idässä pilvilautta voi kuitenkin viipyä pidemmälle iltaan. Lisäksi pohjoisesta on liikkumassa heikohko kylmä rintama etelään. Maanantaina illalla se ulottuu Pohjois-Pohjanmaalta Pohjois-Karjalaan ja sen yhteydessä pilvisyys on todennäköisesti runsaampaa, toteaa Forecan meteorologi Joonas Koskela.

Saitko hyvän sääkuvan tai kuvan revontulista? Lähetä kuva Forecan sääuutisiin!

Revontulet Kontiolahdella.
Revontulet Kontiolahdella. Kuva: Jari Määttänen, Kontiolahti, 27.2.2023

Tiistai-iltana ja keskiviikon vastaisena yönä pilvisyys on vähäistä etenkin etelässä, mahdollisesti myös kapealla kaistaleella Itä-Suomesta Itä-Lappiin.

– Maan eteläosassa voi olla vähän yläpilveä, idässä puolestaan paikoin hajanaista pilvilauttaa. Varmimmin keskiviikon vastaisena yönä on pilvistä Länsi-Lapista Pohjanmaalle ulottuvalla alueella lämpimän rintaman yhteydessä, Joonas Koskela toteaa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Revontulia Vaalassa.
Revontulia Vaalassa. Kuva: Pekka Hatunen, Vaala, 26.2.2023

Lue seuraavaksi: Viikon sää: Paikoin jopa yli +5 astetta mahdollista – loppuviikolla pohjoistuuli puhaltaa kylmempää ilmaa

Foreca

Päivitetty 28.2.2023 klo 00.08

Lue seuraavaksi

Viimeksi katsomasi paikat

Foreca YouTubessa

Viimeksi katsomasi paikat