Föhn-tuulta ja jopa 12–14 astetta loppuviikolla – miten käy lämpötiloille ensi viikon mittaan?

Sää muuttuu loppuviikolla laajalti aurinkoisemmaksi, vaikkakin Lapissa tulee ajoittain vesi-, räntä- ja lumisateita. Lämpötilat voivat nousta etelässä viikonloppuna ylimmillään paikoin 12–14 asteeseen. Ensi viikolla Suomeen saattaa virrata vähän viileämpää ilmaa, mutta ennusteessa on vielä epävarmuutta.
Sää jatkuu tämän viikon loppupuolella ajankohtaan nähden lämpimänä.
Loppuviikon sää on maan etelä- ja keskiosassa enimmäkseen poutaista ja melko aurinkoistakin. Föhn-tuulta on ollut jo vähän mukana keskiviikon säässä, mutta selvemmin torstaina.
– Suomeen alkaa virrata kuivempaa ilmaa. Sateet painottuvat loppuviikolla Lappiin, toteaa Forecan meteorologi Sara Salonen.
Lapissa sateita tulee viikon aikana niin vetenä, räntänä kuin lumenakin.
Yölämpötilat ovat tällä viikolla nollan asteen molemmin puolin, ajoittain pakkasta on eteläisessä Suomessa asti.
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Artikkeli jatkuu
Näin sääviikko jatkuu: Föhn-tuulta ja monin paikoin aurinkoista
Keskiviikon korkein lämpötila kello 15.30 mennessä on ollut Porissa mitattu 9,2 astetta. Tuuli on voimistunut niin, että länsirannikolla on ollut paikoin myrskypuuskia. Tuuli on puuskaista myös sisämaassa, voimakkaimmat puuskat osuvat länteen. Pilvisyys vaihtelee. Keski- ja Pohjois-Lapissa liikkuu kuuroittaisia sateita, jotka ovat lähinnä vettä ja räntää.
Torstaina nähdään laajalti aurinkoa, mutta aamulla etelässä voi olla sumua tai sumupilveä, paikoin saattaa tulla tihkusadetta. Päivän kuluessa sää selkenee etelässäkin. Lapissa tulee torstaina yksittäisiä sadekuuroja – päivällä lähinnä vetenä, mutta aamulla, illalla ja yöllä myös räntänä ja lumena.
Föhn-tuulessa lämpötilat kohoavat torstaina iltapäivällä enimmäkseen 4 ja 9 asteen välille, lännessä aurinkoisimmilla alueilla voidaan käydä 10 asteen vaiheilla. Maan keski- ja pohjoisosassa puuskat ovat navakoita, pohjoisessa on jopa kovia puuskia.
Lue myös: Miten föhn-tuuli syntyy?

Perjantaina maan etelä- ja keskiosassa on edelleen aurinkoista, pohjoisessa pilvisyys lisääntyy. Lappiin leviää lumi- ja vesisateita luoteesta.
– Perjantaina iltapäivällä maan etelä- ja keskiosassa on yleisesti 5–10 astetta, lämpimintä on lännessä ja lounaassa. Kainuussa ja Lapissa päivälämpötilat ovat 0 ja 5 asteen välillä, Sara Salonen kertoo.
Viikonloppuna etelässä jopa 12–14 astetta
Föhn-tuuli voi vaikuttaa ajoittain edelleen viikonloppuna.
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Artikkeli jatkuu
Lauantai on yleiskuvaltaan aurinkoinen, välillä pilvisyys voi vaihdella.
– Lauantaina maan etelä- ja keskiosassa ollaan jo yleisemmin 10 asteen vaiheilla tai yläpuolella, ylimmät lämpötilat voisivat olla 12–13 astetta. Lämpimintä on etelän sisämaassa, rannikoilla voi olla tähän aikaan vuodesta viileämpää, Sara Salonen sanoo.
Koillismaalta Lappiin on lauantaina päivällä 3–7 asteen lukemia.

– Sunnuntaina pilvisyys jo lisääntyy maan keski- ja pohjoisosassa, etelässä voi olla vielä aurinkoista. Ylimmät lämpötilat voivat olla etelässä sunnuntaina 12 ja 14 asteen välillä. Yleisemmin lämpötilat ovat sunnuntaina maan eteläosasta Oulun seudulle ja Kainuuseen asti 5–10 astetta, Koillismaalla ja Lapissa 0–6 astetta.
Keskiviikkoon 18. maaliskuuta mennessä vuoden toistaiseksi korkein lämpötila on 14. maaliskuuta Porvoon Kalbådagrundin havaintoasemalla mitattu 13,2 astetta.
Sateita ja aurinkoa ensi viikolla – mitä tapahtuu lämpötiloille?
Ensi viikolle on näkyvissä vaihtelevaa säätä.
– Ajoittaisia sateita tulee eri puolilla maata, mutta välissä nähdään aurinkoa. Etenkin öisin sateita voi tulla myös räntänä ja lumena, Sara Salonen ennustaa.
Ensi viikon alussa ylimmät päivälämpötilat ovat näillä näkymin paikoin 10 asteen tienoilla. Saattaa kuitenkin olla, että lämpötilat laskevat hitaasti ensi viikon aikana.
– Britteinsaarten länsipuolella olevan korkeapaineen sijainti vaikuttaa Suomenkin säähän. Näyttää siltä, että Euroopan länsiosaan alkaa tulla viileämpää ilmaa, mutta pääseekö sitä Suomeen, on vielä epävarmaa. Voi kuitenkin olla, että pohjoisesta virtaa ensi viikolla Suomeen ajoittain vähän viileämpää ilmaa. Mitään kovin äkillistä romahdusta lämpötiloihin ei kuitenkaan ole näkyvissä. Edelleen päivälämpötilat olisivat melkein koko maassa plussalla, pohjoisessa voidaan jäädä lähelle nollaa, Sara Salonen toteaa.
Lue seuraavaksi: Suomalaisten suosimille lomasaarille kaatosateita ja tuulta – medikaani on myllännyt Välimerellä
Päivitetty 18.3.2026 klo 16.41



