Mainos latautuu…
Sääuutiset ja blogi> Poutasää kestää enää hetken – keskiviikoksi tulevat jopa rankkasateet
Uutiset |

Poutasää kestää enää hetken – keskiviikoksi tulevat jopa rankkasateet

Vesisadetta järvellä.
Sää muuttuu sateisempaan suuntaan. Arkistokuva: Maarit Siitonen, Valkeala, Kouvola

Sää muuttuu selvästi sateisemmaksi, kun korkeapaine väistyy ja matalapaine sateineen leviää Suomeen viikon puolivälissä. Sateisempi säätyyppi ei ole heti väistymässä.

Korkeapaine on pitänyt Suomen sään lähes täysin poutaisena useamman päivän ajan. Erityisesti eteläisessä ja lounaisessa Suomessa löytyy useita paikkoja, esimerkiksi useat pääkaupunkiseudun säähavaintoasemat, joilla kuluvan syyskuun aikana ei ole satanut vielä kertaakaan. Syyskuussa toistaiseksi sateettomaksi jääneitä säähavaintoasemia on siellä täällä Suomessa Lappia myöten.

Maanantaina ja tiistaina viikon puolivälin sateet vasta lähestyvät

Maanantaina Suomessa vaikuttaa vielä korkeapaine, ja päivä on vielä vähäsateinen. Maan eteläosassa on aurinkoista, muualla maassa enimmäkseen pilvistä.

Vähäisiä paikallisia sateita tulee Pohjanmaalla, Pohjois-Pohjanmaalla, Kainuussa ja Lapissa, mutta yleisesti sää on lähes koko maassa poutainen. Lämpötilat pysyvät edellispäivien tasolla eli etelässä on 15–18 astetta, maan keskiosassa 12–16 astetta ja Lapissa lämpötila vaihtelee Etelä- ja Keski-Lapin 10–13 asteesta Pohjois-Lapin 5–11 asteeseen.

Tiistaina lännestä lähestyvä matalapaineen keskus alkaa jo vaikuttaa säähän. Alueet, joilla maanantaina sää oli vielä selkeä, pilvistyvät ja etelänpuoleinen tuuli alkaa puhaltaa puuskaisemmin. Vähäisiä kuurosateitakin tulee lähinnä lounaassa ja maan pohjoisosassa. Enimmäkseen ollaan kuitenkin vielä poutasäässä. Etelässä sää viilenee pilvistymisen takia muutamalla asteella, mutta muualla lämpötiloissa ei tapahdu suuria muutoksia maanantaihin nähden.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Tiistai-iltana ensimmäiset lännestä lähestyvät sateet leviävät jo länsirannikolle.

Keskiviikkona sateet levittäytyvät koko maahan – jopa rankkasateita ennustettu

Lännestä saapuva matalapaineen keskus liikkuu keskiviikon lähestyessä Ruotsin ja Norjan ylle, ja siihen liittyvät sadealueet pääsevät leviämään meille jo keskiviikon vastaisena yönä. Hajanaiset sadealueet liikkuvat keskiviikon aikana Suomen yli niin, että ennusteiden mukaan päivä ei jää täysin sateettomaksi missään. Maan etelä- ja lounaisosassa sateiden yhteydessä voi keskiviikkona päivällä paikallisesti myös ukkostaa. 

Runsaimmat sateet tulevat maan etelä- ja länsiosassa sekä Pohjois-Lapin pohjoisosassa, joissa kaikissa on odotettavissa keskiviikon aikana jopa 15–30 millimetrin vuorokausikertymä. Sateesta voidaan puhua rankkasateena, jos vuorokausikertymä on vähintään 20 millimetriä. Laajalla alueella kertyy keskiviikkona sadetta 5–10 millimetriä ja vain paikoin sitä vähemmän.

Päivälämpötilat ovat pääosin 10–14 asteessa, tosin Pohjois-Lapissa jäädään paikallisesti jopa alle 5 asteen.

Sadealue jää pyörimään hajanaisena Suomen päälle myös torstaiksi. Sateita tulee pitkin Suomea ajoittain. Myös torstain sadekertymä voi paikallisesti olla 15–30 millimetriä, mutta yleisesti ottaen sademäärät jäävät pienemmäksi kuin keskiviikkona.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Aurinko pääsee näyttäytymään maan etelä- ja keskiosassa paikoin sateiden välissä, ja lämpötilat nousevat parilla asteella keskiviikkoisista. Muualla maassa lämpötilat pysyvät keskiviikon tasolla.

Loppuviikolla sää jatkuu vaihtelevana

Loppuviikon sää on varsin pilvinen ja sateita ja sadekuuroja tulee pitkin Suomea siellä täällä. Täysin sateettomaksi perjantain–sunnuntain aikana Suomessa ei jää montakaan paikkaa. Sademäärät eivät kuitenkaan ole enää yhtä suuria kuin keskiviikon ja torstain aikana.

Vaikka sää on pilvipainotteista ja ajoittaisia sateita tulee, myös aurinko tulee todennäköisesti näyttäytymään siellä täällä viikonlopun aikana. Sää viilenee hieman, lämpötilat jäävät maan eteläpuoliskolla laajalti 10–13 asteeseen ja Lapissa 5–10 asteeseen.

Joanna Rinne
meteorologi

Katso yli 100 paikkakunnan ennusteet:

Päivitetty 13.9.2022 klo 08.43

Lue seuraavaksi

Viimeksi katsomasi paikat

Foreca YouTubessa

Viimeksi katsomasi paikat