Toukokuun kuukausiennuste: ”Osa sateista voi tulla räntänä tai lumena Etelä-Suomessa asti” – mitä tapahtuu kolean viikon jälkeen?

Lue tiivistelmä
- Tuoreen kuukausiennusteen mukaan tämän viikon keskilämpötila on Suomessa tavanomaista toukokuun alkua kylmempi. Sademäärät ovat tällä viikolla keskimääräistä vähäisempiä.
- Päivittäisennusteiden perusteella öisiä pakkasia voi olla tällä viikolla ajoittain eteläisessä Suomessa saakka. Öisin ja aamuisin teillä voi olla paikoitellen liukkautta. Lisäksi osa sateista voi olla räntää tai lunta Etelä-Suomessa asti.
- Kylmä pohjoisvirtaus ulottuu tällä viikolla pitkälle Eurooppaan. Viime viikolla keskisessä Euroopassa mitattiin jopa 25–30 asteen kesäisiä lukemia, mutta nyt lämpötilat putoavat merkittävästi.
- Ensi viikoksi kuukausiennuste näyttää paikoin pohjoiseen Suomeen vähän tavanomaista lämpimämpää säätä, mutta etelässä vaihtoehdot ovat vielä avoinna.
Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskus ECMWF on julkaissut uuden kuukausiennusteen 4. toukokuuta.
– Pohjois-Atlantilla vaikuttaa korkeapaineen alue, jonka myötä pohjoisenpuoleiset tuulet ohjaavat säätä lähiviikkoina. Kuukausiennusteen mukaan toukokuu lähteekin Suomessa käyntiin tavanomaista kylmemmässä säässä. Tällä viikolla päivälämpötilat jäävät alkuviikolla etelässäkin 5 asteen vaiheille. Öisin lämpötilan laskiessa lähelle nollaa voi osa sateista tulla räntänä tai lumena, toteaa Forecan meteorologi Sara Salonen.
Viikko | Ennuste | Sään ennustettavuus |
---|---|---|
5.–11.5. (Viikko 19) | Viikko on lähes koko maassa tavanomaista kylmempi. Sademäärä jää hieman tavanomaista pienemmäksi. | Hyvä |
12.–18.5. (Viikko 20) | Viikon keskilämpötila on varsinkin maan pohjoisosassa kallellaan tavanomaista lämpimämpään suuntaan, etelässä vaihtoehdot ovat vielä auki. Mahdollisuus tavallista vähäsateisemmalle säälle on koholla. | Kohtalainen/Heikko |
19.–25.5. (Viikko 21) | Viikon keskilämpötilat ovat ennusteessa melko tavanomaisia tai hieman tavanomaista lämpimämpiä. Sateiden ennustettavuus heikkenee. | Heikko |
26.5.–1.6. (Viikko 22) | Kuukausiennusteen signaalit sekä lämpötilan sekä sademäärän osalta ovat heikkoja. | Heikko |
Toukokuun 5. päivä alkanut viikko: Pohjoistuulta ja keskimääräistä kylmempi alku toukokuulle – sateita tulee yhä myös räntänä ja lumena
Tuoreen kuukausiennusteen mukaan tämän viikon keskilämpötilat ovat Suomessa laajalti 1–3 astetta tavanomaista kylmempiä.
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Artikkeli jatkuu
– Suurin poikkeama kylmempään suuntaan on etelässä, kun taas Pohjois-Lapissa viikon keskilämpötila on lähellä tavanomaista. Britteinsaarten yllä on korkeapaine, jonka itäpuolella meille käy kylmä virtaus pohjoisesta. Sää on ajankohtaan nähden koleaa ja pilvisyydeltään vaihtelevaa. Ajoittaisilta sateilta ei myöskään vältytä, sillä jo maanantaina illalla luoteesta leviää sateita maan länsiosaan. Viikon sademäärät jäävät kuitenkin kuukausiennusteen mukaan hieman keskimääräistä pienemmiksi vahvistuvan korkeapaineen takia, Sara Salonen kertoo.
Tiistaina sadealue liikkuu maan etelä- ja länsiosan yli kaakkoon. Pohjoistuuli puhaltaa kohtalaisena.
– Varsinkin tiistain vastaisena yönä ja tiistaina aamulla lämpötilan käydessä lähellä nollaa, voi osa sateista tulla räntänä tai lumena Etelä-Suomessa asti. Maahan lunta ei juurikaan kerry, sillä sademäärät ovat melko pieniä ja suuri osa sateista tulee vetenä, Sara Salonen ennustaa.
Alkuviikolla lämpötila jää päivisin suuressa osassa maata 5 asteen vaiheille. Lounaassa pilvipeitteen rakoillessa voidaan päästä paikoin lähemmäs 10 asteen lukemia, kun taas Lapissa jäädään lähelle nollaa.
– Maan keski- ja pohjoisosassa sekä paikoin etelän selkeillä alueilla lämpötila käy öisin nollan alapuolella, minkä jäljiltä tienpinnat voivat olla aikaisin aamullakin paikoitellen liukkaita. Loppuviikkoa kohden Suomeen ulottuu korkeapaine. Päivälämpötilat ovat loppuviikon mittaan hieman noususuunnassa.
Tuuli heikkenee viikon edetessä.
– Sateet jäävät melko vähäisiksi, mutta perjantain vastaisena yönä maan länsiosaa viistää sadealue. Yöaikaan lämpötilat ovat koko maassa muutaman asteen verran nollan molemmin puolin, joten jälleen on olemassa mahdollisuus öisille räntä- tai lumisateille etelässä asti. Suuri osa sateista näyttää tulevan kuitenkin niin vetisessä olomuodossa, että maa ei jää valkoiseksi, Sara Salonen sanoo.
Sunnuntaina 11. toukokuuta juhlitaan äitienpäivää.
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Artikkeli jatkuu
– Viikonloppuna on mahdollisuus 10 asteen ylityksiin varsinkin maan läntisissä osissa. Idässä jäädään vielä lähemmäs 5 asteen lukemaa.
Katso videolta kuukausiennuste lämpötilojen poikkeamista Eurooppaan!
Viime viikolla osassa Eurooppaa koettiin lämpimän ilman aalto. Nyt kuukausiennuste näyttää tälle viikolle Eurooppaan laajalti tavanomaista kylmempää säätä.
– Kylmä pohjoisvirtaus ulottuu tällä viikolla pitkälle Eurooppaan. Lämpötilat putoavat roimasti viime viikon lukemista. Vielä viime viikon loppupuolella jopa 30 asteen lämpötiloja mitattiin pitkin Keski-Eurooppaa, mutta alkuviikolla päivän ylimmät lukemat jäävät laajalti 10 ja 15 asteen välille. Viikon edetessä 15 astetta ylittyy yleisemmin jo Länsi-Euroopassa, Sara Salonen ennustaa.
Kuukausiennusteen mukaan tämä viikko on tavanomaista kylmempi Euroopan koillisosasta aina Iberian niemimaalle ulottuvalla alueella.
– Suurin poikkeama kylmempään suuntaan on Itä-Euroopassa Baltia mukaan lukien. Kaakkois-Eurooppaan kylmin ilma ei ulotu, siellä viikko on tavanomaista lämpimämpi. Samoin muun muassa Skandinavian länsiosassa ja Islannissa jäädään kylmän ilman solan ulkopuolelle. Britteinsaarten yllä olevan korkeapaineen seurauksena viikon sademäärä jää Keski- ja Pohjois-Euroopassa tavanomaista pienemmäksi. Etelä-Euroopassa sää on epävakaista ja sateita kertyy tavanomaista runsaammin. Suurimmat sadepoikkeamat löytyvät muun muassa Pohjois-Italian vuoristoisilta alueilta.
Toukokuun 12. päivä alkava viikko: ”Tuulet puhaltavat pohjoisen puolelta jatkossakin”
Uusi kuukausiennuste näyttää nyt, että tavanomaista kylmempi sää voisi hellittää Suomesta ensi viikolla, mutta ennusteessa on jo epävarmuutta.
– Varsinkin maan pohjoisosassa viikko on todennäköisesti muutaman asteen verran tavanomaista lämpimämpi. Etelässä sen sijaan vaihtoehdot ovat melko auki – on yhtä todennäköistä, että viikko on tavanomaista lämpimämpi, tavanomaista kylmempi tai ajankohdalle tavanomainen. Ennusteen tarkentuessa selviää ulottuuko esimerkiksi Keski-Euroopan kylmemmän sään alue eteläiseen Suomeen vai jäädäänkö meillä johonkin välimaastoon. Viikon sademäärän ennustetaan jäävän yhä hieman tavanomaista pienemmäksi, Sara Salonen toteaa.
Katso videolta kuukausiennuste sateiden poikkeamista Eurooppaan!
– Korkeapaine näyttää vaikuttavan Britteinsaarten ja Pohjois-Atlantin ympäristössä, joten tuulet puhaltavat pohjoisen puolelta jatkossakin. Tarkempaan korkeapaineen sijaintiin Atlantilla liittyy hieman epävarmuutta, mikä vaikuttaa lopputulokseen jo huomattavasti, Sara Salonen sanoo.
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Artikkeli jatkuu
Kuukausiennuste näyttää ensi viikolle edelleen laajalti tavanomaista viileämpää säätä Etelä- ja Keski-Eurooppaan, nyt myös kaakkoiseen Eurooppaan asti.
– Ennusteen mukaan viileämpää ilmaa jää vellomaan vielä muualle Eurooppaan. Ennustekartoilla on sen takia sininen signaali laajoilla alueilla Keski- ja Etelä-Euroopassa. Suurin todennäköisyys tavanomaista viileämmän sään jatkumiselle on Etelä-Euroopassa. Korkeapaine pitää sään edelleen melko vähäsateisena Euroopan luoteisosassa. Matalapaineiden reitti kulkee edelleen Etelä-Euroopan halki, missä viikon sademäärä on kuukausiennusteen perusteella yhä tavanomaista suurempi.
Toukokuun 19. päivä alkava viikko: ”Ennuste kallistuu hieman tavanomaista lämpimämpään suuntaan”
Toukokuun 19. päivä alkavalla viikolla viikon keskilämpötilat ovat kuukausiennusteen mukaan Suomessa lähellä tavanomaisia tai hieman tavanomaista lämpimämpiä.
– Viikko muistuttaa isossa kuvassa edeltävää, 12. toukokuuta alkavaa viikkoa. Ennuste kallistuu hieman tavanomaista lämpimämpään suuntaan niin Suomessa kuin muualla Pohjois-Euroopassa. Korkeapaine näyttää kuitenkin tavalla tai toisella vaikuttavan edelleen Pohjois-Atlantin yllä, joten kovinkaan äkillistä lämpenemistä ei tämän ennusteen perusteella voi odottaa. Toukokuun edetessä aurinko paistaa kuitenkin jo sen verran voimakkaasti, että vaikka kovin lämpimiä ilmamassoja ei Suomeen pääsisikään pohjoisvirtausten myötä, pitkässä juoksussa trendi on lämpötiloissa kuitenkin ylöspäin, Sara Salonen toteaa.
Pitkän ajan säätilastojen mukaan keskimääräiset päivän ylimmät lämpötilat ovat 20. toukokuuta eteläisen Suomen 16–18 asteesta Pohjois-Lapin 6–10 asteeseen.
-j70032p7.jpg)
Sadekartalla kuukausiennusteessa ei näy Suomessa poikkeamaa suuntaan eikä toiseen tavanomaisesta 19. toukokuuta alkavalla viikolla.
– Sademäärien osalta ennustettavuus heikkenee Suomen osalta. Etelä-Euroopassa on vielä merkkejä tavanomaista sateisemman ja tavanomaista viileämmän sään suuntaan.
Toukokuun 26. päivä alkava viikko: Miltä näyttää touko–kesäkuun vaihteen viikko nyt?
Touko–kesäkuun vaihteen viikolle kuukausiennusteessa ei ole enää juurikaan signaaleja Suomeen.
– Pohjois-Atlantilla pitkään vaikuttaneen korkeapaineen jäljiltä ennustekartoille jää heikko tavanomaista lämpimämpi signaali merialueen ympäristöön Länsi- ja Pohjois-Eurooppaan. Muualla Euroopassa, Suomi mukaan lukien, epävarmuus on jo suurempi, mutta todennäköisyydet ovat enemmän tavanomaista lämpimämmän kuin tavanomaista kylmemmän sään puolella. Sateiden osalta ennustettavuus on jo heikko, mutta Pohjois-Euroopassa epävakaisemman sään mahdollisuus on aiemmista viikoista poiketen hieman koholla, Sara Salonen sanoo.
Lue myös: Pitkän ajan sääennuste – miten se syntyy ja miten sitä tulee tulkita?
Pitkän ajan sääennusteet kertovat viikon tai kuukauden keskimääräisestä säästä, eivät yksittäisten päivien säästä. Keskimääräiset lukemat voivat toteutua monella eri tavalla. Sään vaihtelu viikkojen ja kuukausien sisällä voi siis olla suurta.
Karita Kontula-Sokka
toimittaja
Katso yli sadan paikkakunnan ennusteet!
Päivitetty 6.5.2025 klo 08.31