Iso käänne säähän ensi viikolla – sitä ennen osaan maata keskiviikkona 5–10 senttimetriä lunta, torstaina keväistä lämpöä

Keskiviikkona vesi-, räntä- ja lumisateina kulkee Suomen yli. Etelässä suurin osa sateista on vettä, mutta eniten lunta tulee maan keskiosasta Oulun korkeudelle, 5–10 senttimetriä. Torstaina etelän ja lännen sisämaassa lämpötilat nousevat näillä näkymin paikoin jopa 10–12 lämpöasteeseen. Viikonlopuksi sateet vähenevät. Sää kylmenee ensi viikolla – ennusteissa näkyy taas pakkasia eteläiseenkin Suomeen.
Tällä viikolla Suomen yli kulkee useita matalapaineita vesi-, räntä- ja lumisateineen. Lauhaa ilmaa puolestaan virtaa ajoittain etenkin etelään ja länteen. Jo maanantaina Ahvenanmaalla Jomalassa mitattiin vuoden tähän asti korkein lämpötila, 10,1 astetta.
Tiistaina Suomen yli kaakkoon kulki sadekuuroja lumena ja räntänä, etelässä myös vetenä. Keskiviikon vastaisena yönä lämpötila käväisee pakkasella lähes koko maassa. Lapissa pakkasta on paikoin 10–15 astetta.
Keskiviikkona matalapaine saapuu Suomeen lännestä. Sateita tulee keskiviikon mittaan laajalti.
– Maan länsiosaan leviää jo aamuksi lumisateita, jotka muuttuvat vesisateiksi. Etelässä lumikertymä jää vähäiseksi ja suurin osa sateesta tulee vetenä. Päivällä sateet liikkuvat maan itä- ja pohjoisosaan. Lunta kertyy enimmillään 5–10 senttimetriä maan keskiosasta Oulun korkeudelle ulottuvalla alueella, toteaa Forecan päämeteorologi Kristian Roine.
Päivälämpötila kohoaa keskiviikkona maan etelä- ja länsiosassa 4–8 asteeseen. Idässä ja Oulun seudulla on 0–4 astetta ja muualla maan pohjoisosassa laajalti 0–5 pakkasastetta. Pohjois-Lapissa pakkasta on noin 10 astetta. Länsituuli on keskiviikkona maan etelä- ja keskiosassa kohtalaista tai navakkaa.
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Artikkeli jatkuu
Keskiviikkoillaksi sää poutaantuu koko maassa, pilvipeite rakoilee.
Katso videolta lähipäivien ennuste!
Torstaina seuraava annos lumi-, räntä- ja vesisateita – etelässä ja lännessä jopa yli 10 astetta
Torstaina uusi matalapaine sateineen saapuu Suomeen.
– Aamulla lännestä leviää lumi- ja räntäsateita maan keskiosaan, Pohjois-Pohjanmaalle ja Kainuuseen, maan keskiosassa sateet tulevat monin paikoin vetenä. Maan eteläosassa sekä Lapissa torstaipäivä on enimmäkseen poutainen ja aurinko näyttäytyy, Kristian Roine kertoo.
Torstai on osassa maata ajankohtaan nähden hyvin lämmin päivä – ennusteiden mukaan vuoden toistaiseksi korkeimmat lämpötilat menevät uusiksi.
– Maan etelä- ja länsiosassa päivälämpötila on 8–12 astetta, rannikolla on viileämpää. Idässä ja Oulun seudulla lämpötila jää 0–5 asteeseen, Lapissa on heikkoa pakkasta, Kristian Roine ennustaa.
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Artikkeli jatkuu
Loppuviikolla aurinkoa nähdään ajoittain – Lapissa tulee lumisateita
Perjantaina korkeapaineen selänne liikkuu Suomen yli itään. Sää on poutaista ja pilvisyys vaihtelee, aurinko paistaa monin paikoin. Tuuli heikkenee koko maassa. Päivälämpötila on maan etelä- ja länsiosassa 3–8 astetta, idässä 0–3 astetta ja pohjoisessa nollan vaiheilla tai vähän pakkasella.
Lauantain vastaisena yönä Lapin yli itään liikkuu hieman lumisateita, samalla etelätuuli voimistuu.
– Lauantaina sää jatkuu poutaisena suuressa osassa maata, mutta Lapissa tulee edelleen hajanaisia lumisateita. Pilvisyys on runsasta, aurinko paistaa lähinnä Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa, Kristian Roine sanoo.
Päivälämpötila on lauantaina maan etelä- ja länsiosassa 4–8 astetta ja maan itä- sekä pohjoisosassa 0–4 astetta. Pohjois-Lapissa jäädään paikoin pakkasen puolelle.
Lännenpuoleinen tuuli on kohtalaista tai navakkaa.

Sunnuntaina sää poutaantuu vähitellen myös pohjoisessa.
– Aurinko paistaa yleisesti maan keski- ja pohjoisosassa, etelässä pilvisyys on runsaampaa. Päivälämpötila vaihtelee etelän yli 5 asteesta Lapin nollan vaiheille. Luoteeseen kääntyvä tuuli on kohtalaista.
Käänne säässä ensi viikolla – kylmempää ilmaa virtaa Suomeen pohjoisesta
Tämän hetken ennusteen mukaan sää kylmenee selvästi ensi viikon alussa. Sateiden reitit ensi viikolle ovat vielä epävarmoja, mutta lumisateet eteläisessä Suomessa asti ovat mahdollisia.
– Ensi viikon kuluessa Suomeen virtaa pohjoisesta kylmää ilmaa. Alkuviikon mittaan päivälämpötilat laskevat koko maassa ja pysyttelevät viikon puolivälissä etelässäkin pakkasella. Suomen eteläpuolitse itään liikkuu alkuviikolla matalapaine. Nähtäväksi jää, tuoko tämä matalapaine meille lumisateita. Kevään eteneminen etelässä pysähtyy vuorokauden keskilämpötilojen painuessa pakkaselle koko maassa, Kristian Roine toteaa.
Etelässä ja lännessä sää on ollut jo helmikuun lopussa ja maaliskuun alussa paikoin hyvinkin keväistä.
– Esimerkiksi Helsingin Kaisaniemessä vuorokauden keskilämpötila on ollut plussalla 21. helmikuuta alkaen. Ennusteen mukaan vuorokauden keskilämpötila jatkaa Kaisaniemessä plussalla vielä sunnuntaille asti. Vuorokauden keskilämpötila laskee kuitenkin Helsingissäkin pakkaselle maanantaina ja tilanne jatkuu ainakin 10 vuorokauden ennusteen loppuun eli ensi viikon torstaille asti.
Myös esimerkiksi Vantaalla ja Turussa vuorokauden keskilämpötilat ovat olleet jo plussan puolella, mutta ensi viikolla näilläkin paikkakunnilla sää kylmenee.
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Artikkeli jatkuu
– Myös Vantaalla ja Turussa vuorokauden keskilämpötila laskee tämän hetken ennusteen mukaan pakkaselle ensi maanantaina ja jatkaa pakkasella ainakin 10 vuorokauden ennustejakson loppuun asti, Kristian Roine sanoo.
Termisen kevään katsotaan alkavan, kun vuorokauden keskilämpötila nousee pysyvämmin nollan asteen yläpuolelle.



