Kuukausiennuste julki: Tällaista syyssäätä luvassa – myräkän jälkeen uusi käänne

Viikon aluksi sää on viileää, tuulista ja paikoin sateista – Enontekiön Kilpisjärvelle sekä Utsjoelle voi ajautua ajoittain lumikuuroja. Loppuviikolla tuulet heikkenevät, päivälämpötilat nousevat ja sateet vähenevät, kun korkeapaine alkaa vaikuttaa Suomen säähän. Sateita tulee uuden kuukausiennusteen mukaan laajalti tavanomaista vähemmän tällä ja ensi viikolla.
Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskus ECMWF on julkaissut uuden kuukausiennusteen 21. syyskuuta.
– Tuoreimman kuukausiennusteen mukaan suuressa osassa maata on odotettavissa tavanomaista kuivempaa syyssäätä. Tämän ennusteen perusteella meille voi olla tulossa aika paljon poutaisia ja aurinkoisia syyspäiviä, toteaa Forecan meteorologi Joonas Koskela.
| Viikko | Ennuste | Sään ennustettavuus |
|---|---|---|
22.–28.9. (Viikko 39) | Sää on aluksi tuulista ja viileää, loppuviikolla hieman lämpimämpää ja vähäsateisempaa. Viikon keskilämpötilassa ei ole suurta eroa tavanomaiseen, mutta maan eteläosassa ja paikoin maan keskiosassa on aavistuksen tavanomaista viileämpää ja Lapissa paikoin vähän tavanomaista lämpimämpää. Viikon sademäärä on laajalti keskimääräistä pienempi, mutta Pohjois-Lapissa sateita tulee paikoin keskimääräistä enemmän. | Hyvä |
29.9.–5.10. (Viikko 40) | Korkeapaineen takia sateita tulee Suomessa keskimääräistä syys–lokakuun vaihteen viikkoa vähemmän. Lapissa on hieman tavanomaista lämpimämpää, muulla maassa viikon keskilämpötilat ovat lähellä tavanomaisia lukemia. | Kohtalainen |
6.–12.10. (Viikko 41) | Viikon keskilämpötilassa ei näy merkittäviä poikkeamia tavanomaiseen. Etelässä voi sataa tavanomaista vähemmän. | Heikko |
13.–19.10. (Viikko 42) | Pohjois-Lapissa voi olla hieman keskimääräistä lämpimämpää, muualle Suomeen ei näy juurikaan merkkejä tavanomaista lämpimämmästä eikä tavanomaista viileämmästä säästä. Etelä-Suomessa on hieman keskimääräistä sateisempaa, muulla maassa sademäärät ovat tavanomaisia. | Heikko |
Syyskuun 22. päivä alkanut viikko: Viikon alussa myräkkä ja viileää – loppuviikolla sää lämpenee hieman
Viikonloppuna mitattiin paikoin jopa yli 20 asteen lukemia, mutta nyt alkuviikolla sää viilenee reilusti.
– Uuden kuukausiennusteen mukaan tämän viikon keskilämpötila on suuressa osassa Suomea lähellä tavanomaista. Alkuviikko on viileä, mikä näkyy kuukausiennusteessa tavanomaista hieman viileämpänä viikon keskilämpötilana maan etelä- ja osin keskiosassa. Pohjoisessa lämpötila on lähellä tavanomaista tai paikoin jopa hieman tavanomaista korkeampi loppuviikon lämpenemisen johdosta, Joonas Koskela sanoo.
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Artikkeli jatkuu
Suuressa osassa maata viikon sademäärä jää kuukausiennusteen perusteella tavanomaista pienemmäksi, mutta lähinnä Pohjois-Lapissa viikon sademäärä on tavanomaista suurempi.
– Tämä viikko on alkanut syysmyräkän merkeissä, kun voimakas matalapaineen keskus liikkuu vähitellen Lapin yli itään. Tuuli on maanantaina puuskissa voimakasta suurimmassa osassa maata, lisäksi maan keski- sekä pohjoisosassa tulee paikoin reippaita sateita.
Matalapaineen keskus väistyy itään alkuviikon aikana, mutta tuulinen sää jatkuu ainakin keskiviikkoon asti. Tiistaina voimakkaimmat tuulet painottuvat Lappiin ja keskiviikkona maan itäosaan.
– Alkuviikon aikana luoteesta virtaa kylmempää ilmaa koko maahan. Päivälämpötila jää tiistain ja keskiviikon aikana etelässä ylimmillään 12 asteen vaiheille. Suuressa osassa maata ollaan 7 ja 10 asteen välillä, Lapissa paikoin 5 asteen alapuolella. Yölämpötilat ovat enimmäkseen 5 asteen molemmin puolin, Lapissa 0 ja 5 asteen välillä. Käsivarressa voi olla paikoin pakkasta, Joonas Koskela ennustaa.
Pohjois-Lapissa sateita voi tulla paikoin lumena.
– Kilpisjärvelle ja Utsjoelle voi ajautua Norjan puolelta ajoittain lumikuuroja viikon alkupuolen aikana, muualla alkuviikon sateet tulevat vetenä. Luoteistuulen puhaltaessa suuressa osassa maata on lähipäivinä myös aurinkoista.
Viikon jälkimmäisellä puoliskolla Suomen säähän alkaa vaikuttaa korkeapaine.
– Samalla lännestä saapuu lämpimämpää ilmaa. Torstaina päivälämpötila on jo suurimmassa osassa maata 10 ja 15 asteen välillä. Loppuviikolla päivälämpötilat ovat enimmäkseen 10 ja 17 asteen välillä.
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Artikkeli jatkuu
Tuulet ovat loppuviikolla alkuviikkoa heikompia.
– Sateita liikkuu loppuviikolla lähinnä Lapin yli. Öisin lämpötila on enimmäkseen 5 ja 10 asteen välillä, mutta heikkotuulisessa tilanteessa hallaa voi paikoin olla etelää myöten.
Katso videolta kuukausiennuste lämpötilojen poikkeamista Eurooppaan!
Tuoreen kuukausiennusteen mukaan tämä viikko on tavanomaista viileämpi laajalti Länsi- ja Keski-Euroopassa.
– Pohjois-Euroopan yli alkuviikolla liikkuvan voimakkaan matalapaineen takia kylmempää ilmaa leviää laajoille alueille myös Länsi- ja Keski-Eurooppaan. Suurin poikkeama tavanomaista viileämpään suuntaan on Ranskassa, missä on tällä viikolla 1–3 astetta keskimääräistä viileämpää. Tavanomaista lämpimämpää on lähinnä Balkanin niemimaalla. Päivälämpötilat ovat tällä viikolla Keski-Euroopassa aika yleisesti 10–16 astetta ja Etelä-Euroopassa 20 ja paikoin noin 30 asteen välillä, Joonas Koskela toteaa.
Euroopassa tulee tällä viikolla paikoin myös runsaita sateita.
– Välimeren keskiosassa sekä monin paikoin Keski-Euroopassa on tällä viikolla odotettavissa reilusti keskimääräistä runsaampia sateita alueelle pyörimään jäävän matalapaineen alueen vaikutuksesta. Etenkin Alpeilla sademäärät voivat olla paikoin hyvin runsaita. Vuoristossa runsaat lumikertymät ovat mahdollisia. Voimakkaat sade- ja ukkoskuurot voivat aiheuttaa vahinkoa myös Italian ympäristössä.
Suurimmassa osassa Eurooppaa viikon sademäärä jää kuitenkin keskimääräistä pienemmäksi.
– Viikonloppuna hurrikaani Gabriellen rippeet voivat tuoda sateita Portugaliin ja Espanjaan, mutta tämä ennuste on vielä erittäin epävarma, Joonas Koskela sanoo.
Syyskuun 29. päivä alkava viikko: Sateita tulee Suomessa keskimääräistä vähemmän
Syys–lokakuun vaihteen viikko on uuden kuukausiennusteen mukaan koko Suomessa tavanomaista vähäsateisempi.
– Korkeapaine vaikuttaa yhä Pohjois-Euroopan yllä. Päivittäisennusteiden mukaan korkeapaine vetäytyy kuitenkin ainakin hetkellisesti Suomen yltä, jolloin lännestä voi päästä saapumaan sateita, mutta tämä on jo epävarmaa. Maan etelä- ja keskiosassa viikon keskilämpötilassa ei näy merkittäviä poikkeamia tavanomaisesta. Lapissa, varsinkin Pohjois-Lapissa voi olla tavanomaista lämpimämpää, Joonas Koskela toteaa.
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Artikkeli jatkuu
Pitkän ajan säätilastojen mukaan keskimääräiset ylimmät lämpötilat ovat Suomessa syys–lokakuun vaihteessa maan eteläosassa 10–14 astetta, maan keskiosassa 8–12 astetta ja pohjoisessa laajalti 6–10 astetta, osassa pohjoista Lappia 4–6 astetta.
Katso videolta kuukausiennuste sateiden poikkeamista Eurooppaan!
Laaja korkeapaine vaikuttaa 29. syyskuuta alkavalla viikolla osaltaan säähän myös Keski-Euroopassa sekä Britteinsaarilla, missä sademäärät jäävät ennusteen mukaan keskimääräistä pienemmiksi.
– Välimerellä sää jatkunee epävakaisena. Tavanomaista runsaampia sateita on ennusteen mukaan odotettavissa etenkin Italiassa sekä Balkanilla, paikoin myös Etelä-Ranskassa ja Koillis-Espanjassa. Pohjois-Euroopassa keskimääräistä runsaampia sateita tulee vain Pohjois-Norjan vuoristossa, Joonas Koskela sanoo.
Suuressa osassa Eurooppaa sää jatkuu kuukausiennusteen perusteella 29. syyskuuta alkavalla viikolla keskimääräistä viileämpänä. Suurin poikkeama tavanomaista viileämpään suuntaan on Itä-Euroopassa.
– Espanjassa ja Portugalissa näyttäisi kuitenkin lämpenevän, samoin Britteinsaarilla.
Lokakuun 6. päivä alkava viikko: Hieman tavanomaista vähäsateisempaa eteläiseen Suomeen
Tämän hetken ennusteen mukaan 6. lokakuuta alkavaksi viikoksi korkeapaineen alue häviää Pohjois-Euroopan yltä.
– Viikon keskilämpötilassa tai sademäärissä ei näy merkittäviä poikkeamia tavanomaiseen Suomen osalta, joskin heikko tavanomaista kuivemman sään signaali on edelleen maan eteläosassa, Joonas Koskela kertoo.
Myös muualla Euroopassa ennuste muuttuu jo selvästi epävarmemmaksi.
– Tavanomaista lämpimämpää voi olla Skandinaviassa sekä Euroopan länsiosissa, mutta poikkeamat ovat hyvin pieniä. Tavanomaista kylmempää on puolestaan yhä aivan Euroopan itäosassa. Myöskään sademäärässä ei näy enää suurimmassa osassa Eurooppaa merkittäviä poikkeamia. Idässä voi olla hieman normaalia vähäsateisempaa ja lähinnä paikoin Välimeren rannikolla voi tulla tavanomaista enemmän sadetta.
Lokakuun 13. päivä alkava viikko: Miltä näyttää lokakuun jatko?
Lokakuun 13. päivä alkavalle viikolle kuukausiennusteessa ei näy Suomeen juurikaan merkkejä tavanomaista lämpimämmästä eikä tavanomaista viileämmästä säästä, tosin Pohjois-Lapissa voi olla hieman keskimääräistä lämpimämpää.
– Myöskään ilmanpaine-ennusteessa ei näy poikkeamia tavanomaiseen, mutta Suomen eteläpuolella ja osin Etelä-Suomen yllä on heikko keskimääräistä sateisemman sään signaali, Joonas Koskela sanoo.
Euroopassa lähinnä Espanjan seudulla on merkkejä tavanomaista lämpimämmästä säästä. Välimeren seudulle muodostuu ennusteen mukaan 13. lokakuuta alkavalla viikolla korkeapaineen alue, jolloin sää voi olla siellä monin paikoin keskimääräistä vähäsateisempaa.
Lue myös: Pitkän ajan sääennuste – miten se syntyy ja miten sitä tulee tulkita?
Pitkän ajan sääennusteet kertovat viikon tai kuukauden keskimääräisestä säästä, eivät yksittäisten päivien säästä. Keskimääräiset lukemat voivat toteutua monella eri tavalla. Sään vaihtelu viikkojen ja kuukausien sisällä voi siis olla suurta.
Päivitetty 22.9.2025 klo 22.28



