Mainos latautuu…
Sääuutiset ja blogi> Kuukausiennuste muuttui: Tältä näyttää juhannusviikko nyt – kaakkoiseen…
Kuukausiennuste |

Kuukausiennuste muuttui: Tältä näyttää juhannusviikko nyt – kaakkoiseen Eurooppaan uusi ja hälyttävä hellepiikki

Sateenkaari ja sadekuuroja.
Lähiaikojen sää on Suomessa vaihtelevaa – ajoittain paistaa aurinko, välillä tulee sadekuuroja tai yhtenäisempiäkin sateita. Kuva: Eero Hämäläinen, Konnevesi, 11.6.2024

Juhannusviikon ennuste Suomeen on muuttunut aiempaa ennustettua sateisempaan suuntaan. Kuukausiennuste näyttää kuitenkin yhä, että juhannusviikon keskilämpötilat olisivat ajankohdan tavanomaisia lukemia lämpimämpiä. Päivittäisennusteiden perusteella tulossa on vaihtelevaa säätä, rankkasateetkin ovat juhannusviikolla mahdollisia. Kaakkoiseen Eurooppaan ennakoidaan 17. kesäkuuta alkavalle viikolle uutta hellepiikkiä, jossa lämpötilat voisivat jälleen kohota paikoin yli 40 asteeseen, jopa laajemmalla alueella kuin 10. kesäkuuta alkaneella viikolla.

Suomen kesäsää on nyt epävakaista. Myös Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskuksen ECMWF:n 12. kesäkuuta julkaisema tuore kuukausiennuste antaa viitteitä siitä, että sää jatkuu vaihtelevana. Edessä voisi kuitenkin olla pian vähän lämpimämpää säätä.

– Sadekuuroja ukkosineen on liikkeellä pitkin maata loppuviikolla 14.–16. kesäkuuta, välissä aurinko paistaa. Aurinkoisilla alueilla päivälämpötila on alkuun enimmäkseen 15–20 astetta, sunnuntaina jo 17–23 astetta. Uuden kuukausiennusteen mukaan lämpeneminen jatkuu juhannusviikon puolella, mutta edelleen on sateita liikkeellä, toteaa Forecan meteorologi Anna Latvala.

Vaihtelevan sään tilanteessa juhannuksen sääennusteetkin tulevat vielä vaihtelemaan suuresti. Juhannusviikon sadealueiden ajoitukset ja paikat eivät ole vielä ennustettavissa. Sateet vaikuttavat myös lämpötiloihin.

– Epävakainen säätyyppi ei siis anna heti periksi, mutta juhannussään kohtalo on vielä epävarma. Vaihtoehtoina ovat edelleen sekä sateinen ja tuulinen matalapainesää että lämmin ja aurinkoinen sää paikallisine sadekuuroineen. Vasta lähempänä nähdään, kumman puolelle tilanne kallistuu, Anna Latvala sanoo.

Kuukausiennuste Suomeen (julkaisuaika 12.6.2024)
ViikkoEnnusteSään ennustettavuus

17.–23.6.

(Viikko 25)

Juhannusviikko on ennusteen mukaan Suomessa tavanomaista lämpimämpi ja sateisempi.Kohtalainen

24.–30.6.

(Viikko 26)

Viikon keskilämpötilat ja sademäärät ovat lähellä ajankohdan keskimääräisiä lukemia.Heikko/Kohtalainen

1.–7.7.

(Viikko 27)

Viikon keskilämpötilat ovat tavanomaisia tai vähän tavanomaista viileämpiä. Sademäärät ovat ajankohdalle tyypillisiä.Heikko

8.–14.7.

(Viikko 28)

Lämpötilassa ei näy merkittävää poikkeamaa suuntaan eikä toiseen. Sademäärä on tavanomainen tai mahdollisesti paikoin tavanomaista suurempi.Heikko

Kesäkuun 17. päivä alkava viikko: Juhannusviikolla sää vähän lämpenee – runsaita sateita ennusteissa

Uuden kuukausiennusteen mukaan juhannusviikko on Suomessa tavanomaista lämpimämpi ja selvästi tavanomaista sateisempi.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

– Viikon alussa Länsi-Euroopassa on matalapaine ja Suomen itäpuolella korkeapaine. Näiden välistä etelästä virtaa aiempaan verrattuna lämmintä ilmaa kohti pohjoista. Tämän kuukausiennusteen mukaan juhannusviikon keskilämpötilat ovat Suomessa 1–3 astetta keskimääräistä lämpimämpiä, mutta lämpötilat tarkentuvat vasta lähempänä, Anna Latvala sanoo.

Katso videolta kuukausiennuste lämpötiloista!

Kuukausiennusteen mukaan sateita voi tulla juhannusviikolla runsaasti.

Myös päivittäisennusteissa on näkynyt jopa rankkasateita.

– Suomi on juhannusviikolla matalapaineiden reitillä. Päiväkohtaisissa ennusteissa on ollut vielä paljon vaihtelua: jatkuuko ajoittain sateinen sää viikon loppupuolellakin eli juhannuksen aikaan, vai väistyvätkö enimmät sateet silloin. Viikon aikana edessä on näillä näkymin sekä sadekuuroja että paikoin myös yhtenäisempiä sadealueita. Kesäiseen tapaan mukana on hetkittäistä rankkasadetta ja ukkosta, Anna Latvala toteaa.

Katso videolta kuukausiennuste sateista!

Näyttää kuitenkin siltä, että juhannusviikolla matalapaineiden yhteydessä Suomeen alkaa levitä lämpimämpää ilmamassaa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

– Lämpötilat kohoavat vähitellen. Suuressa osassa maata lämpötila nousee ainakin hetkeksi 20 asteen lähettyville, mutta välillä runsaampi pilvisyys ja sateet viilentävät säätä. Helteet eli yli 25 asteen lämpötilat ovat myös mahdollisia juhannusviikon aikana eri puolilla maata. Tarkemmat lämpötilat ja hellealueet nähdään siinä vaiheessa, kun sateiden ajoitukset ja paikat ovat paremmin tiedossa. Lämmin ilmamassa ja pilvisempi ja sateisempi sää nostavat vähän myös yölämpötiloja, Anna Latvala kertoo.

Tilastollisesti tavanomainen lämpötila on juhannuksen vaiheilla päivisin maan eteläosassa laajalti 20–22 astetta. Maan keskiosassa on tilastojen mukaan keskimäärin 18–22 astetta ja pohjoisessa enimmäkseen 14–20 astetta.

Juhannusta vietetään 20. ja 26. kesäkuuta väliin osuvana lauantaina. Koska juhannuksen päivämäärä vaihtelee vuosittain, 1991–2020 tilastoissa juhannuksen tyypillistä lämpötilaa tarkastellaan 20.–26. kesäkuuta lämpötilojen keskiarvon mukaan.
Juhannusta vietetään 20. ja 26. kesäkuuta väliin osuvana lauantaina. Koska juhannuksen päivämäärä vaihtelee vuosittain, 1991–2020 tilastoissa juhannuksen tyypillistä lämpötilaa tarkastellaan 20.–26. kesäkuuta lämpötilojen keskiarvon mukaan. Kuva: Foreca

Muun Euroopan osalta 17. kesäkuuta alkava viikko on kuukausiennusteen mukaan Euroopan länsipuoliskolla enimmäkseen 0–2 astetta tavanomaista viileämpi, Euroopan itäpuoliskolla puolestaan 1–5 astetta tavanomaista lämpimämpi.

Kesäkuun 10. päivä alkaneella viikolla esimerkiksi Kreikassa, Turkissa ja Kyproksella on mitattu paikoin yli 40 asteen lukemia, Turkissa jopa 44 astetta. Viikonlopuksi 15.–16. kesäkuuta kovin hellepiikki helpottaa, mutta näyttää siltä, että hurjat lukemat voivat palata 17. kesäkuuta alkavalla viikolla. Mahdollisesti 40 asteen lämpötiloja olisi jopa laajemmalla alueella kuin edeltävällä viikolla.

– Näillä näkymin viikonlopun hieman alempien lämpötilojen jälkeen Euroopan kaakkoisosassa alkaa lämmetä 17. kesäkuuta alkavalla viikolla uudestaan. Lämpötilat kohoavat vähitellen viikon edetessä. Paikallisesti yli 40 asteen lämpötiloja voi olla Turkin lisäksi ainakin Kreikassa ja Italiassa, lisäksi Balkanin maissakin voidaan paikoin mennä yli 40 asteen. Korkeimmat lukemat voivat hyvin olla taas 40–44 asteessa, Anna Latvala sanoo.

Tavanomaista sateisemman sään alue yltää ennusteessa Pohjois-Espanjasta Ranskan ja Saksan kautta aina Norjaan, Ruotsiin ja Suomeen asti.

– Alueella liikkuu ennusteiden mukaan matalapaine toisensa jälkeen kohti itää.

Kesäkuun 24. päivä alkava viikko: ”Viikkoon todennäköisesti mahtuu hyvin erilaisia päiviä”

Uuden kuukausiennusteen perusteella Länsi-Euroopassa matalapainesää vaihtuu vähitellen korkeapaineeseen 24. kesäkuuta alkavalla viikolla.

– Suomessa ja Itä-Euroopassa viikon keskilämpötilat ovat ennusteen mukaan lähellä ajankohdalle keskimääräisiä lukemia, mutta ennusteen epävarmuus on jo lisääntynyt. Lämmin sää alkaa kuitenkin näillä näkymin antaa meillä periksi. Viikkoon todennäköisesti mahtuu hyvin erilaisia päiviä. Länsi-Euroopassa sää sen sijaan lämpenee, Anna Latvala sanoo.

Kuukausiennuste näyttää, että viikon sademäärät Suomessa olisivat lähellä ajankohdalle tyypillisiä arvoja.

Heinäkuun 1. ja 8. päivä alkavat viikot: Miltä näyttää heinäkuun alkupuolisko nyt?

Kuukausiennusteen mukaan Euroopan suursäätilanteessa ei tapahdu suurempia muutoksia 1. heinäkuuta alkavalla viikolla. Suomeen ennakoidaan ajankohdalle tavanomaisia tai hieman tavanomaista viileämpiä viikon keskilämpötiloja.

– Välimeren ympäristössä sekä paikoin aivan lännessä Euroopassa on tavanomaista lämpimämpää. Itä-Euroopan paikoin keskimääräistä viileämpi sää saattaa käväistä Suomessa asti, mutta säätilanteen ennustettavuus on jo heikko, Anna Latvala kertoo.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Kuukausiennusteen lämpötilakartalla ei enää ole juurikaan poikkeamia suuntaan eikä toiseen 8. heinäkuuta alkavalle viikolle Suomeen.

– Pohjois- ja Keski-Euroopassa ei näy lämpötilassa selviä poikkeamia ajankohdan tavallisesta lämpötilasta, mutta paikoin vähän keskimääräistä sateisempi sää on mahdollista, myös Suomessa, Anna Latvala toteaa.

Lue myös: Pitkän ajan sääennuste – miten se syntyy ja miten sitä tulee tulkita?

Pitkän ajan sääennusteet kertovat viikon tai kuukauden keskimääräisestä säästä, eivät yksittäisten päivien säästä. Keskimääräiset lukemat voivat toteutua monella eri tavalla. Sään vaihtelu viikkojen ja kuukausien sisällä voi siis olla suurta.

Lue seuraavaksi: Juhannuksen sää Suomessa tilastojen valossa

Karita Kontula-Sokka
toimittaja

Katso yli sadan paikkakunnan ennusteet!

Päivitetty 13.6.2024 klo 16.05

Lue seuraavaksi

Viimeksi katsomasi paikat

Foreca YouTubessa

Viimeksi katsomasi paikat