Uusi kuukausiennuste: Vielä vähän aikaa matalapainesäätä, mutta muutos siintää jo edessä

Lue tiivistelmä
- Tuoreessa kuukausiennusteessa 7. heinäkuuta alkava viikko kuluu vielä viileässä ja paikoin myös sateisessa matalapainesäässä.
- Muutos on näköpiirissä kuun puolivälin tienoilla, kun Pohjois-Euroopassa voi vahvistua korkeapaine. Sää muuttuisi tässä tapauksessa lämpimäksi ja vähäsateiseksi.
- Heinä–elokuun vaihteessa säätilanteen ennustettavuus heikkenee, mutta korkeapaine saattaa silloin väistyä.
Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskus ECMWF julkaisi tuoreen kuukausiennusteen, jonka mukaan matalapainevyöry alkaa pian hellittää Suomessa. Heinäkuun loppupuolella sää voi muuttua jo ajankohtaankin nähden lämpimäksi.
Viikko | Ennuste | Sään ennustettavuus |
---|---|---|
7.–13.7. (Viikko 28) | Viikon keskilämpötila on laajalti vähän keskimääräistä viileämpi. Sademäärä vaihtelee maan etelä- ja itäosan tavanomaista suuremmasta maan pohjoisosan tavanomaista pienempään. | Hyvä |
14.–20.7. (Viikko 29) | Lämpötila on tavanomainen tai sitä korkeampi. Sademäärä on monin paikoin vähän keskimääräistä pienempi. | Kohtalainen |
21.–27.7. (Viikko 30) | Sää voi jatkua vähän tavanomaista lämpimämpänä ja vähäsateisempana. | Heikko |
28.7.–3.8. (Viikko 31) | Sekä lämpötila että sademäärä ovat ajankohtaan nähden tavanomaisia. | Heikko |
Heinäkuun alku jatkuu hyvin nyt vaihtelevassa säässä. Torstaina ja perjantaina Suomen yli liikkuu ärhäkkä myrskymatalapaine, jonka puuskat ovat maa-alueillakin paikoin vaarallisen voimakkaita ja sateet paikoin hyvin runsaita.
Viikonloppuna sää on jo paljon rauhallisempaa. Pilvisyys vaihtelee, ja paikoin tulee sadekuuroja. Lämpötila on päivisin maan etelä- ja länsiosassa 15–20 astetta, mutta idässä ja pohjoisessa vaihtelee 10 ja 20 asteen välillä. Viileintä on paikoin Itä- ja Pohjois-Lapissa.
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Artikkeli jatkuu
Heinäkuun 7. päivä alkava viikko: Sadetta ja auringonpaistetta
Matalapainesää pitää vielä pintansa Fennoskandiassa, mutta Etelä- ja Keski-Euroopassa laaja korkeapaine väistyy. Tavanomaista viileämmän ja sateisemman sään alue ulottuu Pohjois-Italiasta Baltian kautta Kuolan niemimaalle. Sen molemmin puolin sekä Länsi- että Itä-Euroopassa on lämmintä ja vähäsateista.
Suomessa sademäärä on tämän kuukausiennusteen mukaan lännessä tavanomainen, etelässä ja idässä sitä suurempi ja pohjoisessa puolestaan sitä pienempi. Alkuviikolla on kuitenkin liikkeellä matalapaine, joka voi kehittyä kesämyräkäksi ja jonka muutokset heilauttavat myös sadekertymää.
Viikon keskilämpötila ei Suomessa enää poikkea paljon ajankohdan keskimääräisestä. Suurin ero on idässä, jossa viikko on reilun asteen verran viileämpi.
Viikon aikana sateessa on tuttuun tapaan hetkittäin koleaa. Runsaan sateen kohdalla lämpötila voi jäädä paikoin 10–15 asteeseen myös maan etelä- ja keskiosassa, mutta aurinkoisessa poutasäässä Lapissa asti on paikoin 20 astetta tai enemmän. Näillä näkymin loppuviikko on alkua lämpimämpi.
Katso videolta lämpötilan kuukausiennuste!
Välimeren maissa sekä Balkanilla lämpötila voi kohota edelleen paikoin 40 asteen vaiheille, mutta muuten pahin paahde hellittää jo Euroopassa. Keski-Euroopassa päivän ylin lämpötila voi välillä jäädä jopa paikoin 20 asteeseen tai sen alle. Ero aiempaan on suuri, sillä heinäkuun alkupäivinä lämpötila käväisi Ruotsissa asti yli 30 asteessa.
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Artikkeli jatkuu
Heinäkuun 14. päivä alkava viikko: Säätilanteessa merkittävä muutos
Suomessa jo pitkään vallinnut matalapainesää on sekä tämän että aiempien ennusteiden perusteella väistymässä heinäkuun puolivälin tienoilla. Korkeapaineen todennäköisyys kasvaa, ja samalla sää muuttunee keskimääräistä lämpimämmäksi ja vähäsateisemmaksi.
Täysin sateeton viikko tuskin on, mutta sahaaminen sateesta auringonpaisteeseen ja takaisin näillä näkymin vähenee.
Suomessa tyypillinen päivän ylin lämpötila pitkän ajan tilastoissa on heinäkuun puolivälissä maan eteläosassa noin 22 astetta, maan keskiosasta Oulun korkeudelle 20–22 astetta ja Lapissa 16–22 astetta. Viileintä on Pohjois-Lapissa.
Välimeren ympäristössä on tavanomaista lämpimämpää, ja lämmin sää palaa takaisin Keski-Eurooppaankin. Sademäärä on lähellä keskimääräistä tai sitä pienempi lähes koko Euroopassa.
Heinäkuun 21. päivä alkava viikko: Kesäisen lämmin sää voi jatkua
Suursäätilanteen ennustettavuus heikkenee. Korkeapainesää saattaa kuitenkin jatkua Keski- ja Pohjois-Euroopassa.
Suomessa voi olla edelleen tavanomaista vähän lämpimämpää ja vähäsateisempaa, kuten myös laajalti muualla Euroopassa.
Katso sateen kuukausiennuste videolta!
Heinäkuun 28. päivä alkava viikko: Paluu tavanomaiseen?
Ennustettavuus on heinä–elokuun vaihteessa heikko, mikä näkyy myös lämpötila- ja sade-ennusteessa. Kummassakaan ei ole Suomessa enää poikkeamaa suuntaan tai toiseen. Ilmanpaineen ero keskimääräiseen nähden alkaa kallistua takaisin matalapaineen suuntaan.
Epävakainen sää siis mahdollisesti palaa takaisin, mutta varmaksi sitä ei vielä voi sanoa. Etelä- ja Keski-Euroopassa ennusteessa on tästä huolimatta merkkejä lämpimästä säästä ja paikoin pienistä sademääristä.
Lue myös: Pitkän ajan sääennuste – miten se syntyy ja miten sitä tulee tulkita?
Pitkän ajan sääennusteet kertovat viikon tai kuukauden keskimääräisestä säästä, eivät yksittäisten päivien säästä. Päivien välinen vaihtelu voi olla suurta, ja viikkokeskiarvo voi toteutua monella eri tavalla.
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Artikkeli jatkuu
Lue seuraavaksi: Suomen sää heinäkuussa tilastojen mukaan
Päivitetty 3.7.2025 klo 16.47