Paikanna
    Sääuutiset ja blogi> Viikon sää: Koleaa, lumisateita jopa etelässä asti
    Uutiset |

    Viikon sää: Koleaa, lumisateita jopa etelässä asti

    Lunta vapunpäivänä Virroilla
    Lunta vapunpäivänä Virroilla. Kuva: Sirpa Jyske, Virrat, 1.5.2021

    Toukokuun ensimmäinen viikko vietetään vuodenaikaan nähden koleassa säässä. Sateiden reitti kulkee Suomen yli, ja jopa Etelä-Suomessa maa voi muuttua hetkellisesti valkoiseksi.

    Kylmä, pohjoinen ilmamassa on kietonut Suomen ja koko pohjoisen Euroopan vaippaansa. Varsin aurinkoinen sää vaihtuu pilvisemmäksi, kun Atlantilta peräisin olevat matalapaineet pilvineen ja sateineen alkavat kulkea lähempää Suomea, ajoittain myös Suomen yli.

    Maanantaina ja tiistaina pilvet peittävät auringon etelässä ja idässä

    Ennuste maanantaille 3.5.2021
    Ennuste maanantai-illalle 3.5.2021 Kuva: Foreca

    Suomen kaakkoispuolelta kulkee matalapaineen keskus, joka levittää pilvipeitteen maan etelä- ja itäosan ylle maanantain ja tiistain ajaksi. Sää on kuitenkin enimmäkseen sateeton, vaikka kaakkoisimmassa Suomessa vähäiset sateet ovat mahdollisia.

    Maan länsiosassa, Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa maanantain ja tiistain pilvisyysalue voidaan havaita myös, tosin ohuen yläpilvipeitteen muodossa. Aurinko näkyy pilvien läpi, mutta ei lämmitä yhtä paljon kuin selkeältä taivaalta paistava aurinko.

    Länsi-Lapissa tulee maanantain aikana paikoin lumikuuroja, Itä-Lapissa puolestaan on aurinkoisempaa. Tiistaiksi Länsi-Lapinkin kuurot väistyvät.

    Sää on vuodenaikaan nähden koleaa. Maan etelä- ja keskiosassa päivälämpötilat pysyttelevät enimmäkseen 6–9 asteessa, hyvin paikallisesti 10 asteen raja saattaa ylittyä. Pohjoisessa päivälämpötilat vaihtelevat Meri-Lapin noin 7 asteen, Pohjois-Lapin vain 1–4 asteen ja Käsivarren Lapin parin pakkasasteen välillä.

    Vuodenajan keskimääräiset päivän ylimmät lämpötilat ovat vuosien 1981–2010 tilaston mukaan vapun aikaan Etelä-Suomessa 12–14 asteessa, maan keskiosassa 10–12 asteessa ja Lapissa melko lähellä maanantain ja tiistain ennustettuja lukemia.

    Sää on maan etelä- ja keskiosassa selvästi vuodenajan keskiarvoja kylmempää.

    Keskiviikkona kylmenee, torstaiaamuna pyryttää jopa Tampereen eteläpuolella

    Ennuste keskiviikolle 5.5.2021.
    Ennuste keskiviikkoillalle 5.5.2021. Kuva: Foreca

    Keskiviikon aikana Suomea lähestyy etelästä uusi matalapaineen keskukseen liittyvä sadealue. Sää pilvistyy koko maassa, ja Etelä-Suomeen leviää etelästä päivän edetessä sateita. Päivälämpötilat jäävät maan etelä- ja keskiosassa vähän yli viiteen asteeseen ja Lapissa alle viiden asteen.

    Yön aikana sadealue liikkuu hyvin hitaasti kohti pohjoista, ja jo Tampereen ja Mikkelin leveysasteiden tuntumassa sateet tulevat ainakin osin lumena.

    Torstaina Suomea uhkaa toukokuun "lumipommi"

    Ennuste torstaille 6.5.2021.
    Ennuste torstain ja perjantain väliselle yölle 6.–7.5.2021. Kuva: Foreca

    Voimakas, pienikokoinen matalapaineen keskus liikkuu ennusteiden mukaan itäiseen Suomeen torstaina. Näin nopealiikkeinen matalapaineen keskus ennustuu huonosti, mutta jos nämä ennusteet toteutuvat, torstai-illasta perjantaihin maan itäpuoliskolla ja maan pohjoisosassa voi sataa jopa yli kymmenen senttiä lunta.

    Vain aivan etelärannikon sateet tulevat ennusteen mukaan kokonaan vetenä.

    Matalapaineeseen liittyy myös voimakkaita tuulia, itäisellä Suomenlahdella jopa myrskylukemia.

    Pienikin muutos matalapaineen ennusteessa voi viedä sen Suomen rajojen ulkopuolelle, tai toisaalta tuoda sen Suomeen vielä voimakkaampana. Toukokuun "lumipommin" ennuste on siis vielä epävarma.

    Loppuviikolla merkkejä lämpenemisestä

    Loppuviikon ennusteissa sateet väistyvät vähitellen, sää muuttuu Suomessa jälleen aurinkoisemmaksi ja lämpötilat nousevat lähemmäksi vuodenajan keskiarvoja.

    Lue myös: Toukokuun kuukausiennuste paiskaa märän rätin kasvoille: Koleuden päälle vielä tämäkin

    Joanna Rinne

    Päivitetty 2.5. klo 19.26

    Lue seuraavaksi

    Viimeksi katsomasi paikat

    Foreca YouTubessa