Mainos latautuu…
Sääuutiset ja blogi> Sääromahdus: Tulvavaara, 15 astetta pakkasta ja lumipyry
Uutiset |

Sääromahdus: Tulvavaara, 15 astetta pakkasta ja lumipyry

Sakea keväinen lumikuuro.
Lumisateita tulee pääsiäisestä eteenpäin maan pohjois- ja keskiosassa. Kuva: Heidi Multanen, Rääkkylä

Säässä on odotettavissa karu käänne. Vielä lauantain ajan lämmin ilmamassa viipyy etelässä, mutta pääsiäisen edetessä kylmät pohjoisvirtaukset ottavat vallan. Pääsiäissunnuntaina lämpötila romahtaa paikoin yli 10 asteella, ja tulevalla viikolla yöpakkasia ja lumihiutaleita voidaan ajoittain nähdä eteläistä Suomea myöden. Pohjoiseen ennuste tuo kipakkaa yöpakkasta ja sakean pyryn.

Kolme vuodenaikaa kamppailee parhaillaan otteesta Suomen ympäristössä. Jäämereltä pyrkii arktista ilmamassaa kohti etelää samaan aikaan kun kevät yrittää edetä Suomessa. Vastaavasti Suomen eteläpuolella on liikkeellä poikkeuksellisen lämmintä ilmamassaa: lämpötila kohosi pitkäperjantaina Baltiassa ennätyksellisen korkealle – jopa lähelle 30 astetta.

Kesäinen ilma viipyy vielä lauantain maan eteläosassa, ja lämpötila onkin kohonnut useilla havaintoasemilla Uudellamaalla yli 20 asteeseen. Pilvisessä säässä on jääty alhaisempiin lukemiin. Maan keskivaiheilla lämpötila vaihtelee vajaan 10 ja 15 asteen välillä, Lapissa on selvästi viileämpää. Pohjois-Lapissa lumisade heikentää ajokeliä, ja olosuhteet muuttuvat hyvin talvisiksi.

La 19.4.2025 ylimmät lukemat
Lämpötila (Celsius-astetta)Havaintoasema
21,7Helsinki Malmi lentokenttä
21,0Helsinki-Vantaa
21,0Porvoo Harabacka
20,7Espoo Nuuksio
20,6Vihti Maasoja

Etelässä ilma on siis vielä lauantaina lämmintä, mutta pohjoisesta pyrkii jo tilalle kylmempää ilmamassaa. Lämpimän ja kylmän ilmamassan rajamaastossa on lauantaiaamuna ja -aamupäivällä kehittynyt sade- ja ukkoskuuroja. Sade- ja ukkostutkan mukaan salamointia on havaittu ainakin itäisellä Uudellamaalla ja Kymenlaaksossa. Kuuroittaisia sateita voi vielä paikoin tulla iltapäivälläkin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Lauantaina lämmin ilmamassa viipyy vielä eteläosassa maata, mutta pilvisyys on runsasta, eikä aurinko välttämättä pääse nostamaan lukemia.
Lauantaina lämmin ilmamassa viipyy vielä eteläosassa maata, mutta pilvisyys on runsasta, eikä aurinko välttämättä pääse nostamaan lukemia. Pohjois-Lappiin leviää lumisateita.

Sunnuntaina romahtaa – paikalliset tulvat mahdollisia, myös vesiliirto paluuliikenteessä uhkana

Sunnuntaiyön aikana kylmä ilmamassa tunkeutuu myös maan eteläosaan. Heti Suomen eteläpuolella on kuitenkin vielä jopa helteisen lämmintä ilmaa, ja tähän ilmamassojen rajavyöhykkeelle kehittyy yön aikana rankkoja sateita.

Sunnuntaiaamun aikana runsaita vesisateita tulee erityisesti maan eteläosassa, ja vettä voi ajoittain tulla kaatamalla. Sateet jatkuvat pitkälle iltapäivään saakka ja etenevät hitaasti kohti maan keskiosaa samalla heiketen hieman.

Läntisellä Uudellamaalla ja Varsinais-Suomessa sadetta voi sunnuntain aikana kertyä jopa yli 30 millimetriä, mikä on vuoden kuivimmalle ajankohdalle varsin suuri vuorokausikertymä. Rankkasade voi paikoin johtaa jopa paikalliseen tulvimiseen. Rankkasateet voivat johtaa myös vesiliirtoon, ja sen riski kasvaa talvirenkailla ajaessa.

Pääsiäistunnelmaa.
Pääsiäissunnuntaina etelässä voi tulla runsaasti vettä. Kuva: Heidi Multanen, Rääkkylä

Lämpötila romahtaa sunnuntain vesisateessa maan eteläosassa jopa yli 10 asteella lauantain lukemista. Iltapäivän korkeimmat lukemat jäävät sateessa alle 10 asteeseen, paikoitellen vain reiluun viiteen. Maan keskiosan poutaisilla alueilla lukemat ovat iltapäivällä reilussa 10 asteessa, pohjoisessa on vain muutama lämpöaste. Käsivarren Lapissa päivälämpötilakin jää pakkaselle.

Sää kylmenee.
Rankat sateet ovat sunnuntaina mahdollisia maan eteläosassa. Alkavalla viikolla yöpakkasia esiintyy suuressa osassa maata.

Ennuste: Alkavalla viikolla –15 astetta ja lähestyvä lumipyry

Pääsiäisen jälkeen kesäisiä lukemia ei ole ennusteessa enää tiedossa. Sää kylmenee ja yöpakkasia koetaan ajoittain eteläistä Suomea myöden. Erityisen kylmältä ja talviselta näyttää maan pohjoisosassa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Pääsiäismaanantaina sadekuuroja tulee vielä maan eteläosassa, poutaisinta on Keski- ja Pohjois-Suomessa. Aurinko näkyy kauttaaltaan maan pohjoisosassa, mutta lämpötila jää kylmässä koillisvirtauksessa vain muutamaan lämpöasteeseen, osassa Lappia on päivälläkin pakkasta. Etelässä lämpötila vaihtelee 10 asteen molemmin puolin pilvisyydestä riippuen.

Tiistaiyönä pakkanen kiristyy maan pohjoisosassa 5–15 asteeseen, paikallisesti voi olla tätäkin hyisempiä lukemia. Todennäköisesti pakkasen puolella käydään myös maan eteläosassa sisämaassa. Iltapäivällä lämpötila jää suuressa osassa maata alle 10 asteen.

Katso videolta, miten kylmä ilmamassa valtaa alaa Pohjois-Euroopassa:

Tulevan viikon yksi mielenkiintoisimpia säätapahtumia tulee olemaan viikon puolivälissä Suomea lähestyvä matalapaine ja lumipyry. Tämänhetkisessä ennusteessa lunta voi pyryttää pohjoiseen 10 cm, mutta mikäli matalapaine liikkuu eteläisempää reittiä, lumisateet ovat mahdollisia myös maan keskiosassa.

Matalapaineen jälkipuolella kylmä pohjoisvirtaus vallitsee Suomessa hamaan tulevaan – ehkä jopa vappuun saakka. Huhtikuun loppupuoli voi tuoda mukanaan yöpakkasia ja lumikuuroja aina eteläistä Suomea myöden. Kevät ja talvi tulevat vielä kamppailemaan asemastaan useaan otteeseen.

Lue seuraavaksi: Lämmin sää vaihtuu monin paikoin pakkasöihin ja jopa lumisateisiin – katso tuore kuukausiennuste!

Päivitetty la 19.4. klo 16.50: Lisätty tieto, että lämpötila on ylittänyt 20 astetta etelässä ja kirjattu päivän ylimpiä lämpötiloja.

Markus Mäntykannas
meteorologi

Päivitetty 19.4.2025 klo 16.51

Lue seuraavaksi

Viimeksi katsomasi paikat

Foreca YouTubessa

Viimeksi katsomasi paikat