Mainos latautuu…
Sääuutiset ja blogi> Elokuun jatko lyö meteorologin ällikällä: "Voidaan jo puhua harvinaisesta…
Blogi |

Elokuun jatko lyö meteorologin ällikällä: "Voidaan jo puhua harvinaisesta ilmiöstä"

Helle houkutteli rannoille ihmisiä elokuun alussa.
Helle houkutteli rannoille ihmisiä elokuun alussa. Kuva: Matti Hietala, elokuu 2020, Vaasa

Vaikka elokuu etenee vauhdilla, kesä ei suinkaan ole vielä ohi. Tähän mennessä elokuu on tuonut mukanaan jo kolme hellepäivää, ja pian on tiedossa lisää.

Tuoreen kuukausiennusteen mukaan erityisesti seuraavalla viikolla (17.–23.8.) sää on Suomessa selvästi tavanomaista lämpimämpää. Viikonloppuna alkavasta lämpöputkesta voi muotoutua edeltäjäänsä selvästi pidempi. Pitkät helleputket eivät enää elokuun jälkimmäisellä puoliskolla ole kovinkaan yleinen ilmiö.

Lauantai voi olla ensimmäinen hellepäivä

Viikonlopun aikana korkeapaineen keskus valtaa Suomen. Sää muuttuu poutaisemmaksi ja vähitellen aurinkoisemmaksi. Tällä hetkellä näyttää siltä, että tulevan lämpöputken ensimmäinen hellepäivä olisi lauantai. Helleraja ylittyisi tämänhetkisen ennusteen perusteella Uudellamaalla ja Varsinais-Suomessa, paikoin pohjoisempanakin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Sunnuntaina hellettä voi olla jo laajemmin. Ruotsin puolella mitataan näillä näkymin jälleen viime viikonlopun tapaan jopa yli 30 asteen helteitä. En pidä täysin mahdottomana, että meilläkin korkeimmat lämpötilat asettuvat ensi viikon alkupuolella 28–29 asteeseen, jos vain ennuste pysyy kasassa, eikä suurempia muutoksia ilmaannu.

Lue myös: Tähdenlennot ovat huipussaan lähiöinä, näillä ohjeilla nappaat upean kuvan!

Uimareita hellesäällä
Vielä ehtii uimaan lämpimässä säässä! Kuva: Markus Mäntykannas, Padva, arkistokuva

Hellettä Lappia myöden – harvinaista!

Vaikka ensi viikkoon on vielä aikaa useita päiviä, hämmästelen elokuun jälkimmäiselle puolelle ennustettuja korkeita lukemia.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

" Hellettä voi alkuviikolla olla heittämällä Lappia myöden: jos näin käy, voidaan jo puhua harvinaisesta ilmiöstä.

Tilastot paljastavat, että loppukesän (16.8.–10.9.) helteet esimerkiksi Sodankylässä ja Rovaniemellä ovat harvinaisia.

Sodankylässä hellettä on loppukesästä keskimäärin joka 20. vuosi ja Rovaniemellä vain joka 30. vuosi. Viimeksi loppukesän helteitä on laajemmin mitattu Lapissa vuonna 2002, joten tovi tässä on ehtinyt jo vierähtää. 

Helsinki-Vantaan lentokentällä loppukesän hellepäiviä on tilastojen valossa keskimäärin joka neljäntenä ja Turussa joka kolmantena vuonna.

Lue seuraavaksi: Tällainen on Suomen sää elokuussa
 

Tilastotiedot: Ilmatieteen laitos

Markus Mäntykannas

Lue seuraavaksi

Viimeksi katsomasi paikat

Foreca YouTubessa

Viimeksi katsomasi paikat