Klo

Ilma

Tie

Mainos latautuu…
Sääuutiset ja blogi> Kesän toistaiseksi pisin hellejakso jatkuu: Jopa yli 30 astetta
Uutiset |

Kesän toistaiseksi pisin hellejakso jatkuu: Jopa yli 30 astetta

Kesäillan kauneutta.
Lähipäivien sää on monin paikoin aurinkoista. Kuva: Pertti Karjalainen, Oulujärvi, 12.7.2025

Kesän tähän mennessä pisin ja kovin hellejakso jatkuu Suomessa heinäkuun puolivälin yli. 

Vuoden toistaiseksi ylin lämpötila on tänään sunnuntaina Kaskisten Sälgrundin majakkasaarella mitattu 31,5 astetta. Vaikka paikka on saarella, tuuli puhalsi sinne suoraan mantereelta ja havainto on alustavien tietojen mukaan oikea.

Viime yönä Hämeenlinnassa Katisen havaintoasemalla alin lämpötila oli peräti 20,0 astetta, joka on trooppisen yön raja.

Hellettä eli vähintään 25,1 astetta on ainakin osassa maata alkuviikon ajan ja mahdollisesti vielä viikonloppuun asti. Aiemmat tämän kesän hellejaksot ovat olleet vain kahden päivän mittaisia, joten nyt mennään selvästi niistä ohi. 

Hyvin lämmin sää jatkuu, mutta paikoin ukkostaa

Maanantaina, tiistaina ja keskiviikkona sää on yleisesti aurinkoinen, poutainen ja heikkotuulinen. Sade- ja ukkoskuuroja tulee paikoin maan etelä- ja keskiosassa. Varsinkin maanantaina etelässä rankkasateetkin ovat mahdollisia ja ukkoskuurojen yhteydessä tuuli on puuskaista.

Päivälämpötila on laajalti 25–30 astetta. Paikallisesti se voi kohota jopa 30 ja 32 asteen välille, mutta toisaalta rannikolla, sateessa ja Pohjois-Lapissa jäädään paikoin 20 asteen vaiheille.

Sääennuste iltapäiville 14.-16. heinäkuuta.
Sääennuste iltapäiville 14.–16. heinäkuuta.

Öisin muodostuu sateen jäljiltä paikoin sumua. Yölämpötila on enimmäkseen alkuviikon aikana maan etelä- ja keskiosassa 15–20 astetta ja pohjoisessa 10–16 astetta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Helle ei heti hellitä

Torstaina ja perjantaina ei ole vielä suurempia muutoksia. Helteinen sää jatkuu näillä näkymin suuressa osassa maata, ja paikoin saattaa olla jopa 27–30 astetta.

Jäämerellä liikkuu matalapaine, joka saattaa tuoda Lappiin sadekuuroja. Sen jäljessä viileämpää ilmaa virtaa kohti Pohjois-Suomea: jos se leviää Lappiin, lämpötila laskee siellä alle 20 asteeseen. 

Viikonloppuna säätilanne on epävarmempi, sillä Suomi on koillisen viileän ilmamassan ja lounaan hyvin lämpimän ilman välissä. Helle voi jatkua, mutta myös sadekuurojen mahdollisuus kasvaa. Pienetkin muutokset vaikuttavat suoraan helteisen alueen laajuuteen ja sadekuurojen paikkaan. 

Lue seuraavaksi: Miten ukkoselta voi suojautua?

Katso yli sadan paikkakunnan lähipäivien sääennuste!

Anna Latvala
meteorologi

Päivitetty 13.7.2025 klo 19.17

Lue seuraavaksi

Viimeksi katsomasi paikat

Viimeksi katsomasi paikat