Mainos latautuu…
Sääuutiset ja blogi> Heinäkuun viimeinen viikonloppu – sateen ropinaa ja hiljalleen nousevia…
Uutiset |

Heinäkuun viimeinen viikonloppu – sateen ropinaa ja hiljalleen nousevia lämpötiloja

Aurinko laskee pilvien takana.
Lähipäivinä aurinkokin näkyy monin paikoin. Kuva: Sirpa Jyske, Virrat, 19.7.2020

Tällä viikolla pitkin maata on tullut runsaitakin sateita. Viikonloppuna lämpenee hiljalleen lähelle ajankohdan keskimääräisiä lämpötiloja ja pohjoisessa paikoin ylikin, mutta sadesää ei katoa minnekään.

Suomi on kuulunut viime päivinä matalapaineen alueeseen ja sateita on tullut monin paikoin. Maanantai- ja perjantaiaamun välillä Itä-Suomessa Tohmajärvellä ja Joensuun Huhtilammella satoi yli 70 millimetriä vettä. Samoilla mittausasemilla sadetta on riittänyt tosin jo aiemminkin, sillä tämän heinäkuun aikana Joensuussa on kertynyt vettä noin 146 mm ja Tohmajärvellä jopa noin 155 mm. Seudun keskimääräinen heinäkuun sademäärä on 70-80 mm.

Sademäärissä oli kuitenkin vaihtelua: noin sata kilometriä pohjoisempana Lieksassa mitattiin samana ajanjaksona Kolilla 51,4 mm ja toisella mittausasemalla Lampelassa 23,5 mm. Kesäisin sademäärien vaihtelu on suurta, sillä yhdestä sadealueesta tai voimakkaasta sadekuurostakin voi tulla kerralla kymmeniä millimetrejä, mutta vain pienehkölle alueelle.

Sade ei jää tähän, sillä nyt perjantain ja sunnuntain välillä vettä tulee monin paikoin 10-30 millimetriä, paikallisesti enemmänkin. Ensi viikolla sama meno jatkuu ja sadealueet tulevat Suomeen yksi toisensa jälkeen.

Lämpötilassakin on vaihtelua, varsinkin tänään perjantaina: Länsi-Suomessa se nousee Satakunnan ja Pirkanmaan seudulla paikoin hädin tuskin kymmenen asteen yläpuolelle, kun taas Inarissa ja Utsjoella oli mitattu jo puoleenpäivään mennessä yli 20 astetta.

Lauantaina lämpötila on vielä suuressa osassa maata alle 20 astetta.
Lauantaina lämpötila on vielä suuressa osassa maata alle 20 astetta. Kuva: Foreca

Lauantaina epävakaista, mutta jo aurinkoisempaa

Lauantaina sateet ovat pääasiassa kuurottaisia. Ne painottuvat aamulla maan itäosaan sekä paikoin eteläosaan, mutta siirtyvät vähitellen päivän aikana ja illalla satelee enää lähinnä idässä sekä Pohjois-Suomen länsiosassa. Sää on sateisia alueita lukuun ottamatta melko aurinkoinen. Tuuli heikkenee päivällä lännessä, sen sijaan idässä ja pohjoisessa kaakkoistuuli on edelleen kohtalaista. Etenkin Pohjois-Pohjanmaalla ja Meri-Lapissa puuskat voivat olla kovia.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Lämpötila on päivällä 15-20 astetta, yleisimmin 20 asteen vaiheille päästäneen Lapin koillisosassa. Sateisimmilla alueilla on hieman viileämpää.

Lue lisää: Sadetutka – miten se toimii ja mitä tietoa siitä saa?

Sunnuntaina sadealue siirtyy pohjoisemmaksi.
Sunnuntaina sadealue siirtyy pohjoisemmaksi. Kuva: Foreca

Viikonvaihteessa lämpimämpää

Sunnuntaina kuurosateita tulee enimmäkseen maan pohjoisosassa, jossa sää on päivällä varsinkin Lapissa monin paikoin pilvinenkin. Kuurosateiden seassa on paikoin ukkosta. Maan etelä- ja keskiosassa tulee myös jokunen sadekuuro, mutta enimmäkseen sää on aurinkoinen, poutainen ja heikkotuulinen.

Päivälämpötila on jo laajalti 20 asteen vaiheilla, maan etelä- ja länsiosassa paikoin 20-23 astetta. Pohjoisen sateisilla alueilla on 14-18 astetta.

Maanantaina suuressa osassa maata on poutaista ja viikonlopun sadealue tuo enää paikallisia sateita Lappiin. Seuraava rintama sateineen on saapuu kuitenkin jo lounaaseen. Lämpötila nousee 20-23 asteeseen lähes koko maassa, lähinnä Käsivarren Lapissa sekä lounaan sadealueella on alle 20 astetta.

Anna Latvala

Päivitetty 24.7.2020 klo 14.13

Lue seuraavaksi

Viimeksi katsomasi paikat

Foreca YouTubessa

Viimeksi katsomasi paikat