Mainos latautuu…
Sääuutiset ja blogi> Syksyistä säätä edessä: Lämpötila laskee ja vettä satelee –…
Uutiset |

Syksyistä säätä edessä: Lämpötila laskee ja vettä satelee – pohjoisessa osa sateesta voi tulla lumena

Lokakuun alun värejä Jämsässä.
Vuosi sitten terminen syksy oli jo alkanut lähes koko maassa. Tänä vuonna se on maan etelä- ja keskiosassa vasta edessäpäin. Arkistokuva: Maarit Siitonen, Jämsä, 1.10.2022

Lokakuu toi tullessaan tavallisemman syyssään. Syyskuun lämpimien päivien jälkeen lämpötila on laskemassa selvästi, ja viikon lopulla hallaa tai pakkasta voi olla vähitellen etelässä asti.

Päättynyt syyskuu oli erittäin lämmin, mutta tulossa on selvästi syksyisempää säätä. Matalapaineet myllertävät edelleen Pohjois-Atlantilla ja Pohjois-Euroopassa, ja Suomeen alkaa vähitellen levitä aiempaa kylmempää ilmaa pohjoisesta. 

Viimeisen lähes viikon ajan kylmimmätkin lämpötilat pysyivät nollan yläpuolella, mutta nyt maanantain vastaisena yönä on jo viileämpää. Keski- ja Pohjois-Lapissa lämpötila on monin paikoin nollan tuntumassa tai hieman pakkasen puolella, ja muualla Suomessa on enimmäkseen 3–10 plusastetta. 

Lue myös: Termiset vuodenajat – milloin koittaa talvi, kevät, kesä tai syksy?

Lännestä sateita

Maanantaina aamulla maan itäosasta Perämeren rannikolle yltävällä kaistaleella satelee paikoin vettä, mutta päivällä sateet vähenevät. Pilvisyys lisääntyy vähitellen ja illalla maan länsipuoliskolle leviää lännestä hajanainen sadealue. Tuuli on enimmäkseen heikkoa.

Lämpötila on päivällä maan etelä- ja keskiosassa 10–15 astetta ja pohjoisosassa 5–10 astetta. Pohjois-Lapissa on vähän viileämpää.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Maanantaina iltapäivällä suurimmassa osassa Suomea on poutaa.
Maanantaina iltapäivällä suurimmassa osassa Suomea on poutaa. Kuva: Foreca

Tiistain vastaisena yönä sateet etenevät itään. Lämpötila on maan etelä- ja keskiosassa 6–12 astetta, Pohjois-Pohjanmaalla sekä Kainuussa 3–7 astetta ja Lapissa 0–5 astetta. 

Tiistain aikana sateet väistyvät Suomen itäpuolelle ja sää muuttuu maan keskivaiheilla lännestä alkaen aurinkoisemmaksi. Päivälämpötila on samankaltainen kuin maanantaina.

Tiistaina iltapäivällä kuurosateita tulee varsinkin maan itä- ja pohjoisosassa.
Tiistaina iltapäivällä kuurosateita tulee lähinnä maan itä- ja pohjoisosassa. Kuva: Foreca

Tiistaina illalla lounaasta lähestyy matalapaine, jonka reittiin ja kehittymiseen liittyy vielä merkittäviä epävarmuuksia. 

Tänään sunnuntaina tehdyssä ennusteessa matalapaine menee Baltian puolelta ja syvenee kunnolla vasta ylittäessään Viroa, jolloin runsaan sateen alue viistää Etelä-Suomea ja mahdolliset myrskytuulet jäävät Latviaan sekä Viron länsirannikolle. Tässä tapauksessa keskiviikkona Suomen sateet tulevat paljolti kuurotyyppisinä, tuuli on sisämaassa heikkoa ja lämpötilassa ei ole merkittävää muutosta. Lapin pohjoisosassa voi osa sateesta olla lunta tai räntää.

Osassa aiempia sääennusteita reitti on kuitenkin kulkenut Suomenlahden pohjoispuolelta, jolloin matalapaine toisi keskiviikkona Suomeenkin runsaita sateita ja voimakkaita puuskia, merelle jopa myrskyä. Tätä vaihtoehtoa ei voi vielä täysin sulkea pois.

Lämpötila notkahtaa alaspäin

Suomeen virtaa torstaina kylmää ilmaa pohjoisesta. Loppuviikolla Pohjois-Euroopassa on edelleen liikkeellä matalapaineita ja Pohjois-Suomessa osa sateesta tulee lumena.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Perjantaina ja viikonloppuna päivälämpötila voi ainakin välillä jäädä etelässä asti alle kymmeneen plusasteeseen, Lapissa alle viiteen. Jos sää on selkeä, yöllä pohjoisessa on jo yleisesti pikkupakkasta ja maan etelä- ja keskiosassakin käväistään lähellä nollaa. 

Lämpötila riippuu kuitenkin paljon sateesta ja tuulesta, ja matalapaineiden reitti ja ajoitus tarkentuvat viikon edetessä. 

Lue seuraavaksi: Suomen sää lokakuussa tilastojen mukaan

Anna Latvala
meteorologi

Katso yli sadan paikkakunnan lähipäivien sääennuste!

Päivitetty 1.10.2023 klo 17.17

Lue seuraavaksi

Viimeksi katsomasi paikat

Foreca YouTubessa

Viimeksi katsomasi paikat