Mainos latautuu…
Sääuutiset ja blogi> Näin edetään kohti pyhiä: Jopa 30 astetta pakkasta – tältä näyttää…
Uutiset |

Näin edetään kohti pyhiä: Jopa 30 astetta pakkasta – tältä näyttää joulun ennuste nyt

Pakkasta ja lauhaa.
Lämpötilaerot ovat tällä viikolla suuria eri osissa maata. Arkistokuvat: Anne Keskivinkka, Saariselkä, 25.1.2019 ja Matti Hietala, Vaasa, 25.12.2016

Sää jatkuu vaihtelevana joulua kohti mentäessä. Sateita tulee niin lumena kuin vetenäkin. Pohjoisessa pakkaset paukkuvat tämän viikon mittaan.

Tällä viikolla ja vielä ensi viikon alussa Suomi on idän korkeapaineen ja lännen matalapaineen välissä. Sää on vaihtelevaa.

– Tämän viikon puolivälissä pohjoiseen leviää hetkeksi korkeapaine. Sää kylmenee selkeillä alueilla jopa 20–30 pakkasasteeseen, sen jälkeen on kuitenkin jälleen tulossa sateita. Maan etelä- ja keskiosassa sateet sahaavat lumisateen ja vesisateen välillä. Lauha ilmavirtaus voi tuoda viikonloppuna ja mahdollisesti ensi viikon puolellakin Lappiin asti vesisateita ja suojasäätä, mutta ennuste tarkentuu vielä. Joulunpyhien aikana viilenevä sääkin on mahdollista, toteaa Forecan meteorologi Anna Latvala.

Maan etelä- ja keskiosassa sää näyttää kuitenkin lauhalta joulua kohti mentäessä.

– Peruskuvio säässä on nyt seuraavan viikon ajan sadealueiden saapumista yksi toisensa jälkeen. Niiden mukana saapuu ajoittain lauhaa ilmaa ja vetenäkin tulevia sateita. Varsinkin läntisimmässä Suomessa ja lounaassa sekä etelärannikolla lumisateet jäävät vähiin ennen joulua, Anna Latvala sanoo.

Tiistaina ja keskiviikkona lumi- ja vesisateita

Sää lauhtuu nyt maanantain jälkeen. Samalla sateet yleistyvät.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

– Tiistaina lännestä leviää sadealue, joka tuo sateita etenkin maan keskiosaan ja lounaaseen, muualla sateet jäävät hajanaisiksi. Aluksi sade tulee maan keskiosassa sekä paikoin etelänkin sisämaassa lumena, mutta muuttuu vedeksi. Pohjoisessa suurin osa sateista on lunta.

Länsirannikolla tuulenpuuskat ovat kovia.

Lämpötila on tiistaina päivällä etelässä sekä lännessä laajalti nollassa tai plussan puolella 0–4 astetta, lämpimintä on lounaassa. Muualla maan keskiosassa on enimmäkseen 0–5 pakkasastetta, pohjoisessa 3–8 pakkasastetta.

Tiistain vastaisen yön aikana lauhtuu laajemmin, myös idässä sekä Oulun seudulla lähelle nollaa. Pohjoisempana pakkasta on enimmäkseen 5–15 astetta.

Tuusulassa hiihdettiin Lucian päivänä 2020.
Tuusulassa hiihdettiin Lucian päivänä. Kuva: Karita Kontula-Sokka, Tuusula, 13.12.2020

Keskiviikkona matalapaine kulkee Suomen yli.

– Sade muuttuu vähitellen jälleen lumisemmaksi. Enimmät sateet tulevat maan etelä- ja keskiosassa, poutaisinta on Keski- ja Pohjois-Lapissa. Lounaassa sade on vettä, mutta muualla etelän sisämaassa osa sateesta tulee lumena tai räntänä. Lumisade jää kuitenkin määrältään melko vähäiseksi. Satakunnassa ja Pohjanmaalla sade pysyy vetenä, mutta jo Pirkanmaalla tulee paikoin lunta. Tätä idempänä lumisadetta tulee keskiviikon aikana 5–10 senttimetriä, Anna Latvala ennustaa.

Lämpötila on keskiviikkona päivällä etelässä ja lännessä 0–5 astetta, lämpimintä on jälleen lounaassa. Idässä lämpötilat ovat vähän nollan molemmin puolin, pohjoisessa puolestaan Oulun seudun noin nollasta asteesta Lapin pohjoisosan selkeämpien alueiden noin 10 pakkasasteeseen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Lappiin alkaa jo keskiviikkona illalla levitä korkeapaine sekä kuivempaa ilmaa. Sää muuttuu selkeämmäksi ja kylmemmäksi.

Jopa 20–30 pakkasastetta

Sateet väistyvät torstaina aamulla itään. Sää on päivällä laajalti poutainen. Jako Suomen eri osien välillä syvenee torstaina.

– Etelässä on pilvistä ja lämpötila lähellä nollaa. Maan keskiosassa pilvisyys vaihtelee, myös lämpötila vaihtelee parista pakkasasteesta kymmenen pakkasasteen tienoille. Pohjoisessa on laajalla alueella 15–25 pakkasastetta. Keskiviikkoillan ja perjantain vastaisen yön välillä lämpötila voi laskea Lapissa paikoin kylmemmäksikin, jopa 25–30 pakkasasteeseen, Anna Latvala toteaa.

Syystalven kylmin lukema tähän mennessä on Kittilässä 27. marraskuuta mitattu −21,6 astetta.

Torstai-illasta alkaen pilvisyys kuitenkin jo lisääntyy lännestä alkaen. Myös tuuli voimistuu hieman.

Perjantaina ja lauantaina tulossa uusia sateita

Perjantaina lännestä saapuu jälleen uusi laaja sadealue. Sää on pilvistä. Kovat pakkaset väistyvät.

– Suurin osa perjantain sateesta tulee lumena. Etelä- ja lounaisrannikon lähellä sade on kuitenkin enimmäkseen vettä tai räntää.

Lauantain vastaisen yön aikana sateet väistyvät itään.

Lämpötila on perjantaina päivällä suuressa osassa Etelä- ja Länsi-Suomea 2 pakkasasteen ja 2 plusasteen välillä, idässä 2–6 pakkasastetta ja pohjoisessa enimmäkseen 2–10 pakkasastetta.

Tämänhetkisen ennusteen mukaan seuraavat sateet tulisivat jo lauantaina. Samalla sää näyttää lauhtuvan, lounaisrannikolla lämpötila voi nousta jopa 5 plusasteen tienoille. Lauantain sateet tulevat maan etelä- ja keskiosassa pääasiassa vetenä, pohjoisessa lumi- ja vesisateina.

– Sunnuntaina sää lauhtunee entisestään, mahdollisesti Lappia myöten. Lapissa asti osa sateesta voi olla vettä, sanoo Anna Latvala.

Joulutunnelmaa Tuusulassa.
Joulutunnelmaa Tuusulassa. Kuva: Karita Kontula-Sokka, Tuusula, 10.12.2020

Miltä näyttää joulun ennuste?

Jouluun on vielä aikaa, joten ennusteet elävät edelleen. Tällä hetkellä näyttää, että jouluviikon maanantaina sama lauha eteläinen virtaus voisi jatkua, samoin hajanaiset, laajalti vetenä tulevat sateet voisivat jatkua edelleen. Jouluviikon tiistaina sateen olomuoto on epävarmempi.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

– Joulun lähestyessä mahdollisesti etelässä sekä paikoin lännessä lämpötila pysyttelee lähellä nollaa tai hieman sen yläpuolella, ainakin se on tällä hetkellä todennäköisin vaihtoehto. Joulun aikoihin sää muuttuu mahdollisesti viileämpään suuntaan. Muutokset ovat kuitenkin mahdollisia vaihtelevan sään vuoksi. Juuri sopivasti tuleva, pohjoiseen kääntyvä virtaus matalapaineen jäljessä riittäisi kylmentämään sään hetkeksi, Anna Latvala sanoo.

Mikäli lauha ja vesisateita sisältävä ennuste kuitenkin toteutuu ennen joulua, osassa maata voi olla uhkana musta joulu.

– Tämänhetkisessä ennusteessa valkea joulu on epätodennäköisin läntisimmässä osassa Suomea sekä lounaassa, etelä on siinä rajalla, Anna Latvala toteaa.

Lue myös: Uusi kolmen kuukauden ennuste: Lauha vai kylmä talvi? Tältä näyttää tammi–maaliskuu nyt

Karita Kontula-Sokka

Lue seuraavaksi

Viimeksi katsomasi paikat

Foreca YouTubessa

Viimeksi katsomasi paikat