Näin rankkasateiden vyöry jatkuu: Vettä voi ropista loppuviikolla jopa 50–100 millimetriä – mitä säässä tapahtuu ensi viikolla?
Perjantaista sunnuntaille liikkeellä on runsaita sateita. Kolmen vuorokauden sadekertymät voivat olla paikoin jopa 50–100 millimetriä. Esimerkiksi taajamatulvat ovatkin mahdollisia. Lämpötilojen osalta Suomi jakaantuu lämpimämpään itään ja viileämpään länteen – idässä voidaan paikoin olla jopa 25 asteen tienoilla. Ensi viikon alussa sää näyttää muuttuvan aurinkoisempaan suuntaan. Lämpötilat nousevat ennusteen mukaan alkuviikolla vielä paikoin jopa 20–23 asteeseen.
Suomea halkoo loppuviikolla ilmamassojen raja, jonka itäpuolella on lämpimämpää ja länsipuolella viileämpää ilmaa. Ilmamassojen rajalla on loppuviikolla liikkeellä sateita, jotka ovat monin paikoin runsaita.
Perjantai on jo tuonut paikoin rankkojakin sateita. Sateet jatkuvat perjantain ja viikonlopun mittaan.
– Osa sateista on yhtenäisempiä sadealueita ja osa kuurotyyppisiä. Sunnuntain sateen tarkka reitti on vielä vaihdellut ennusteissa jonkin verran, joten sen suhteen on vielä epävarmuutta. Jos se menee osittain samasta kohdasta kuin perjantain ja lauantain sateet, voi sademäärä perjantaista sunnuntaille kohota paikoin 50 ja 100 millimetrin välille maan etelä- ja keskiosassa sekä Pohjois-Pohjanmaalla, Kainuussa ja Etelä-Lapissa. Toisaalta taas paikoin länsirannikon tuntumassa, itäisimmässä Suomessa sekä Länsi- ja Pohjois-Lapissa sademäärä voi jäädä alle 10 millimetriin tai voi olla sateetontakin, toteaa Forecan meteorologi Anna Latvala.
Seuraa sateiden etenemistä Forecan sadetutkasta!
Idässä sekä etelän ajoittain poutaisilla ja aurinkoisilla alueilla lämpötila voi kohota loppuviikolla selvästi yli 20 asteeseen, kun taas lännessä ja pohjoisessa jäädään enimmäkseen 20 asteen alapuolelle.
– Idässä ja etenkin kaakossa tuuli puhaltaa kaakon suunnalta lämpimän mantereen yli, joten aurinkoisessa ja poutaisessa säässä saattaa hellerajakin vielä ylittyä. Varmaa tämä ei kuitenkaan ole, Anna Latvala sanoo.
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Artikkeli jatkuu
Helteellä tarkoitetaan vähintään 25,1 asteen lämpötilaa.
Näin sateet etenevät: Perjantaina vettä tulee etelästä Lappiin asti
Perjantaina hajanainen sadealue liikkuu Suomessa etelästä kohti pohjoista.
– Paikoin sade on runsasta. Etelässä sade on jo alkanut muuttua kuuroittaisemmaksi, joten paikallinen vaihtelu sateessa on suurta. Illalla runsaimmat sateet siirtyvät Pohjois-Pohjanmaalle, Kainuuseen ja Etelä- sekä Itä-Lappiin. Näilläkin alueilla sademäärä vaihtelee alueittain, sillä kovimmat sateet jäävät melko kapealle alueelle, Anna Latvala kertoo.
Perjantain sademäärissä onkin suurta vaihtelua.
– Uudeltamaalta keskisen Suomen läpi Itä-Lappiin yltävällä alueella sademäärä on enimmäkseen 10–30 millimetriä, mutta paikallisesti voidaan mennä jopa 50 millimetrin tienoille.
Maan etelä- ja keskiosassa voi salamoida hyvin paikallisesti.
Idän poutaisilla alueilla lämpötila on perjantaina enimmäkseen 20–24 astetta, mutta yleisemmin muualla maassa on 14–19 astetta. Käsivarren Lapissa ollaan 10 asteen tienoilla.
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Artikkeli jatkuu
Lauantain ja sunnuntain vastaisina öinä lämpötilat ovat enimmäkseen 10–16 astetta.
– Lapin selkeillä ja heikkotuulisilla alueilla lämpötila kuitenkin laskee laajalti 3–8 asteeseen. On mahdollista, että paikallisesti Pohjois-Lapissa on jopa heikkoa pakkasta.
Katso kolmen vuorokauden sade-ennuste Forecan sivuilta!
Lauantaina lisää sateita vyöryy Suomeen
Seuraavia sateita alkaa tulla Suomeen etelästä jo lauantain vastaisesta yöstä alkaen.
– Lauantaina rintama halkoo Suomea lounaasta Itä-Lappiin. Maan lounaisosasta Pohjois-Pohjanmaalle sademäärät ovat monin paikoin 10–30 millimetriä ja kovimman sateen alueilla saattaa ylittyä 50 millimetriä. Idässä ja etelässä sade tulee suureksi osaksi kuuroina ja samalla myös sademäärä vaihtelee: paikoin vettä tulee kaatamalla, paikoin alueita voi jäädä jopa poutaisiksi. Länsi- ja Pohjois-Lapissa sää on enimmäkseen poutainen, Anna Latvala ennustaa.
Saderintaman itäpuolella aurinkoisilla alueilla lämpötila on lauantaina enimmäkseen 20–24 astetta, sateessa ja rintaman länsipuolella on enimmäkseen 12–17 astetta.
Sunnuntaina edelleen paikoin 10–30 millimetrin sademääriä
Sateinen tilanne jatkuu myös sunnuntaina osassa maata.
– Mitään isoa muutosta säätilanteessa ei ole. Sateita on edelleen liikkeellä, mutta ne siirtyvät päivän kuluessa kohti itää. Sademäärät ja sateen tarkka paikka voivat vielä muuttua. Näillä näkymin sateisilla alueilla vettä tulee monin paikoin 10–30 millimetriä, Anna Latvala kertoo.
Lämpötilat ovat sunnuntaina laajalti 15 asteen molemmin puolin, Käsivarren Lapissa ollaan 10 asteen tienoilla. Idässä ja kaakossa kesäinen lämpö on yhä mahdollista.
– Jos maan itä- ja kaakkoisosassa sää pysyy päivällä poutaisena ja aurinkoisena, niin lämpötila kohoaa edelleen selvästi yli 20 asteeseen.
Ensi viikon alussa aurinkoisempaa säätä
Tämän hetken ennusteen mukaan ensi viikon alussa Suomi on korkeapaineen reunamilla. Sateet vähenevät.
– Edessä on paikoin aamusumuja, auringonpaistetta, jokunen sadekuuro ja varsinkin maan eteläosassa voi 20 astetta vielä ylittyä. Lämpötila vaihtelee viikon alkupäivinä etelän 17–23 asteesta Lapin 10–15 asteeseen. Ensi viikon loppupuolella lämpötilat mahdollisesti vähän laskevat, mutta edelleen ollaan joko ajankohdan tavanomaisissa tai vähän sitä korkeammissa lämpötiloissa. Etelässä 20 astetta ei ole loppuviikollakaan mitenkään mahdoton. Ennusteen epävarmuus kuitenkin jo kasvaa reilusti siihen mennessä, Anna Latvala toteaa.
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Artikkeli jatkuu
Lue seuraavaksi: Uusi kuukausiennuste: Vielä hetki kesäistä lämpöä – harppaus syksyisempään näkyvissä
14.9.2024: Ennustetta päivitetty sunnuntain osalta.
Päivitetty 14.9.2024 klo 09.37