Rajuilmat saapuvat – katso, oletko vaaravyöhykkeellä

Suomessa on käynnistymässä kuluvan vuoden ensimmäinen merkittävä ukkosepisodi. Tiistain ja torstain välillä maassamme rekisteröidään todennäköisesti tuhansia salamaniskuja lämpimän ja kostean ilmamassan seurauksena. Rajuilmat voivat paikoin aiheuttaa vahinkoa. Myös hellerajan ylittyminen näyttää todennäköiseltä osassa maata.
Mustanmeren pohjoispuolelle on kehittynyt pienikokoinen matalapaine, joka liikkuu maanantain aikana kohti luodetta. Se saavuttaa Baltian tiistaiyön aikana. Matalapaineen pohjoispuolitse Suomeen työntyy kaakosta hyvin lämpimän ja kostean ilmamassan kieleke. Lämpö ja kosteus ovat peräisin Mustanmeren ja Kaspianmeren ympäristöstä, missä on viikonlopun aikana mitattu paikoitellen 35 asteen lämpötiloja.
Kaikista helteisin ilma jää Suomen rajojen itäpuolelle, mutta lämmin kieleke yltää meillekin siinä määrin, että vuoden ensimmäiset hellepäivät näyttävät todennäköisiltä osassa maata tiistaina ja keskiviikkona. Hellepäivänä lämpötila kohoaa ainakin yhdellä havaintoasemalla vähintään 25,1 asteeseen. Helteen todennäköisyys on tiistaina suurin maan kaakkoisosassa ja keskiviikkona laajemmalla alueella maan itäosassa.
"Sade- ja ukkoskuuroihin liittyy paikoin voimakkaita tuulen puuskia, jotka voivat aiheuttaa vahinkoa. Rankkasade heikentää näkyvyyttä tien päällä ja lisää vesiliirron riskiä. Myös rakeet ovat mahdollisia, mutta niiden ei ennusteta olevan suuria."
Helteisen ja viileämmän ilmamassan rajavyöhykkeelle on kehittymässä paikoin voimakkaita ukonilmoja, jotka voivat rantautua maan eteläosaan jo tiistaina aamuyöstä. Tiistaina rankkoja sade- ja ukkoskuuroja kehittyy maan etelä- ja keskiosassa, keskiviikkona idässä ja pohjoisessa ja torstaiyönä vielä paikoitellen idässä. Ukkoskuuroihin liittyy rankkasadetta, voimakkaita tuulen puuskia ja rakeitakin.
Tiistain ja torstain välillä Suomessa rekisteröidään todennäköisesti tuhansia salamaniskuja, eli koko toukokuun keskimääräinen maasalamamäärä, noin 6000 kappaletta, voi ylittyä muutaman vuorokauden aikana.
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Artikkeli jatkuu
Katsotaan seuraavaksi tarkemmin hetki hetkeltä läpi, missä ja milloin rajuilmoihin on syytä varautua.
Rauhallinen maanantai
Maanantaina korkeapaineen selänne vaikuttaa Suomen säähän, eli sää on melko rauhallista ja säätapahtumat jäävät vähiin. Lähinnä osassa Lappia tulee iltapäivän aikana kuuroittaisia sateita.
Maan etelä- ja keskiosassa on poutaista ja osin aurinkoista. Lämpötila kohoaa ylimmillään Etelä- ja Keski-Suomessa 20 asteeseen, pohjoisessa lämpötila on 15 asteen molemmin puolin.

Sateita ja ukkosia tiistaiyöstä alkaen – ukkospuuskat voimistuvat iltapäivällä
Latvian rannikolle nouseva matalapaineen keskus alkaa työntää maan etelä- ja keskiosaan hyvin lämmintä ja kosteaa ilmamassaa kaakosta jo tiistaiyön aikana. Yön alin lämpötila on laajalti 10 ja 15 asteen välillä, pohjoisessa kuitenkin selvästi matalampi.
Tuoreen ennusteen mukaan ensimmäiset voimakkaat sade- ja ukkoskuurot voivat rantautua etelärannikolle jo tiistaina aamuyön aikana. Tiistaina aamulla paikallisen rankkasateen ja ukkosen todennäköisyys on suurin Etelä-Suomen sisämaassa ja aamupäivän aikana todennäköisyys kasvaa vähitellen myös Jyväskylän korkeudella.

Mahdollisesti jo yön aikana saapuviin sade- ja ukkoskuuroihin liittyy voimakkaampia tuulen puuskia, mutta tyypillisesti puuskat voimistuvat iltapäivää kohden, kun kuurosateet saavat lisäpotkua auringon lämmityksestä.
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Artikkeli jatkuu
Näyttää siltä, että tiistaina iltapäivällä ja illalla Suomessa on kaksi vyöhykettä, missä on suurin potentiaali rajuilmoille. Ensimmäinen vyöhyke halkoo maan keskiosaa Pohjanmaan rannikolta kohti Pohjois-Savoa. Toinen kuuroherkkä vyöhyke muodostuu lounaasta lähestyvän kylmän säärintaman yhteyteen. Sen myötä sade- ja ukkoskuurojen todennäköisyys kasvaa iltapäivällä maan lounais- ja eteläosassa. Voi olla, että Baltian puolelta nousevat ukkoset tyyntyvät kylmän Suomenlahden yllä, mutta kehitys jatkuu jälleen, kun kuuropilvet etenevät kauemmas sisämaahan.

Sade- ja ukkoskuuroihin liittyy paikoin voimakkaita tuulen puuskia, jotka voivat aiheuttaa vahinkoa. Rankkasade heikentää näkyvyyttä tien päällä ja lisää vesiliirron riskiä. Myös rakeet ovat mahdollisia, mutta niiden ei ennusteta olevan suuria.
Tiistaista näyttää muodostuvan kuluvan vuoden ensimmäinen hellepäivä. 25 asteen raja voi mennä rikki maan kaakkoisosassa. Poutaisilla alueilla 20 asteen lukemia mitataan Lappia myöden, mutta sateessa lämpötila laskee hetkellisesti alle 15 asteen.
Keskiviikkona suurin potentiaali vahingoille
Tiistai-illan ja keskiviikkoyön aikana matalapaineen keskus etenee Baltiasta kohti Ruotsin itärannikkoa. Kylmä säärintama halkoo yöllä maan länsiosaa ja sen yhteyteen kehittyy ukkossateita Keski-Suomesta kohti Pohjois-Pohjanmaata yltävällä alueella. Paikoin sade on rankkaa.

Keskiviikkona aamulla kylmän säärintaman kuuroittaiset sateet näyttävät hetkeksi heikkenevän, mutta heräävät uudestaan henkiin iltapäivän ja illan aikana, kun rintama jatkaa matkaansa kohti itää. Keskiviikkona iltapäivällä maan itäosa on helteisen ilmamassan sektorissa, ja ukkosenergiaa on tiistaita enemmän laajoilla alueilla. Kun kylmä säärintama törmää helteiseen ja epävakaaseen ilmaan, ukkoset voivat olla tiistaita rajumpia.
Keskiviikkoiltapäivän ja -illan aikana sade- ja ukkoskuuroja kehittyy itäpainoitteisesti Etelä-Karjalasta kohti Keski-Lappia yltävällä alueella. Erityisesti Etelä-Savossa, Pohjois-Savossa, Pohjois-Karjalassa, Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa voi kehittyä vaaraa aiheuttavia sääilmiöitä, joiden todennäköisyys on tiistaita suurempi. Rajuilmoihin voi liittyä kovia tuulen puuskia (yli 14 m/s) ja suuria rakeita (halkaisija yli 2 cm).
Sade- ja ukkoskuurojen liikettä kannattaa seurata Forecan reaaliaikaisesta sadetutkasta!
Keskiviikkona ennen ukkosten kehittymistä helleraja on menossa maan itäosassa laajoilla alueilla rikki, jos vain aurinko pääsee kunnolla lämmittämään. Lämpötila kohoaa ylimmillään 27–28 asteeseen. Muualla maassa lukemat ovat pääosin 15 ja 20 asteen välillä, sateessa ja Lapissa on paikoin viileämpää.

Loppuviikon ennuste vielä epävarma
Vielä torstaiyön ja -aamun aikana sade- ja ukkoskuuroja voi nousta etelästä kohti maan itäosaa, mutta suurin ukkosenergia ja helteinen ilmamassa ovat jo tässä vaiheessa väistyneet maamme itäpuolelle. Aurinkoisilla alueilla lämpötila kohoaa vielä torstaina ylimmillään 20 ja 24 asteen välille, eli kovin suuresta pudotuksesta ei ole kyse.
Loppuviikon ennusteeseen liittyy epävarmuutta. Länsi-Eurooppaan on muodostumassa laaja-alainen korkeapaineen alue, mutta on vielä kyseenalaista, yltääkö sen vaikutus Suomeen vai saammeko aiempia ennusteita enemmän sateita. Tällä hetkellä ennuste on muuttunut aiempaa epävakaisemmaksi ja viileämmäksi, mutta muutokset ovat vielä täysin mahdollisia suuntaan jos toiseenkin.
Lue seuraavaksi: Kesä–elokuun ennuste julki: Tältä näyttää kesä – voimakas El Niño alkamassa
Päivitetty 18.5.2026 klo 13.23



