Mainos latautuu…
Sääuutiset ja blogi> Helleraja paukkuu tällä viikolla – ”Tiistai on todennäköisesti…
Uutiset |

Helleraja paukkuu tällä viikolla – ”Tiistai on todennäköisesti vuoden tähän asti ukkosherkin päivä”

Räiskettä ja välskyntää Oulujoella.
Tällä viikolla edessä on paikoin salamointia. Arkistokuva: Pekka Hatunen, Oulujoki, Vaala, 19.8.2022

Viikon sää on vaihtelevaa. Lämpötilat kohoavat alkuun paikoin jopa 25 asteen tienoille, mutta loppuviikolla sään ennustetaan viilenevän. Sade- ja ukkoskuuroja on liikkeellä ajoittain, etenkin tiistaina. Paikalliset yöpakkaset ja halla palaavat loppuviikon mittaan.

Toukokuu etenee vaihtelevassa säässä. Maanantaina on ollut vuoden ensimmäinen hellepäivä, kun Kankaanpäässä on ylletty 25,1 asteeseen. Helteellä tarkoitetaan vähintään 25,1 asteen lämpötilaa.

– Kokonaisuudessaan tämä viikko on kesäinen. Loppuviikkoa kohden sää kuitenkin kylmenee, lämpimintä on alkuviikolla keskiviikkoon asti, toteaa Forecan meteorologi Markus Mäntykannas.

Ennustekartoilla näkyy myös sade- ja ukkoskuuroja.

– Tiistai on todennäköisesti kuluvan vuoden tähän asti ukkosherkin päivä. Silloin suunnilleen Lahden korkeudelta pohjoiseen päin aina Keski-Lapin korkeudelle saakka on sade- ja ukkoskuurojen potentiaalia. Salamamäärien osalta ei ole näillä näkymin tulossa mitenkään dramaattinen ukkospäivä, mutta paikallisesti tiistaina voi olla hyvinkin rankkoja sade- ja ukkoskuuroja, etenkin Pohjanmaan suunnalla ja Kainuussa, Markus Mäntykannas sanoo.

Tähän asti eniten on tänä vuonna salamoinut 25. huhtikuuta ja 15. toukokuuta, jolloin molempina päivinä havaittiin noin 200 maasalamaa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Kesäisin rajuimpina ukkospäivinä maasalamahavaintoja voi kuitenkin olla tuhansia, jopa kymmeniä tuhansia. Viime vuonna 17. elokuuta Suomessa havaittiin 22 000 maasalamaa ja 19. elokuuta jopa 34 000 maasalamaa. Näistä jälkimmäinen on säätilastoja Suomessa pitävän Ilmatieteen laitoksen mukaan suurin vuorokaudessa havaittu salamamäärä koko 2000-luvulla. Mittaushistorian päiväkohtainen ennätys on 40 000 maasalamaa.

Näin viikko etenee: Alkuviikolla kesäistä lämpöä sekä sade- ja ukkoskuuroja

Maanantai on ollut suuressa osassa maata poutapäivä, aurinkoakin on näkynyt. Jonkin verran taivaalla on pilviharsoa.

Kankaanpäässä Niinisalon lentokentällä on mitattu maanantaina vuoden tähän asti korkein lämpötila, 25,1 astetta. Muualla maassa on ollut laajalti 20–24 astetta.

– Kaakkois- ja itäosassa maata tulee maanantaina päivän mittaan paikallisia sade- ja ukkoskuuroja, illalla myös Uudellamaalla. Vettä voi ropsauttaa paikoitellen kunnollakin. Voimakkaammassa sateessa lämpötila jää selvästi alle 20 asteeseen, ehkä lähemmäs 15 asteen lukemia. Sadekuurot ovat hyvin paikallisia ja nopeasti ohimeneviä, sitten taas paistaa aurinko, Markus Mäntykannas toteaa.

Seuraa sade- ja ukkoskuurojen tilannetta ja ennustetta Forecan sivuilta!

Viikonloppuna oli vielä paikallisia yöpakkasia ja hallaa, mutta alkuviikolla yöt lämpenevät selvästi.

– Ilma on nyt kosteampaa, vähän on tuultakin, joten yöpakkasia ja hallaa ei ole näkyvissä tiistain vastaiseksi yöksi, Markus Mäntykannas sanoo.

Tiistaina odotettavissa on siis osaan maata sadetta ja salamointia.

– Tiistaina lähinnä Keski- ja Pohjois-Suomessa tulee sade- ja ukkoskuuroja, Etelä-Suomi näyttää jäävän melkeinpä kokonaan poutaiseksi ja aurinkoiseksi, Markus Mäntykannas ennustaa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Rankimpia sade- ja ukkoskuuroja ennakoidaan Pohjanmaan suunnalle ja Kainuuseen.

Katso videolta ennuste maanantaista torstaille!

Ylimmät lämpötilat ovat tiistaina Etelä-Suomessa ja Pohjois-Lapissa yli 20 astetta.

– Ilmamassa on yhä hyvin lämmintä. Auringonpaisteessa mennään 20 asteeseen ja sen yläpuolelle, päivän huiput voivat olla yli 24 astetta. Keskisessä Suomessa pilvien ja kuurosateiden alla jäädään monin paikoin alle 20 asteeseen.

Keskiviikon ennusteessa hellettä, torstaina kylmä rintama ja sateita kulkee Suomen yli itään

Keskiviikon ennusteessa näkyy tällä hetkellä hellettä osaan maata.

– Lounaisvirtaus voimistuu. Meille tulee hyvin lämmintä ilmaa etelämpää Euroopasta ennen lännestä lähestyvää säärintamaa. Näyttää siltä, että keskiviikkona helleraja paukkuu, kun etelä- ja kaakkoisosaan maata olisi tulossa paikoin 25 astetta, Markus Mäntykannas sanoo.

Keskiviikkona Oulun korkeudelle asti on tämän hetken ennusteen mukaan 20 astetta ja pääosin aurinkoista.

– Lappi on sen sijaan huomattavasti viileämpi ja pilvisempi, lämpötilat ovat 15 asteen molemmin puolin. Vähän voi vettäkin ropista.

Lännessä ja Lapissa voi olla kovia tuulenpuuskia keskiviikkona ja torstaina.

Kylmä säärintama on saapumassa torstain vastaisen yön aikana Suomeen. Se liikkuu torstaina Suomen yli itään.

– Torstain vastaisena yönä satelee lännessä, iltapäivällä jo maan etelä- ja itäosassa. Tulossa on muutaman tunnin kestävää, kohtalaista vesisadetta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Rintaman itäpuolella kaakossa ja idässä on kuitenkin torstaina vielä hyvin lämmintä ilmaa.

– Lämpötila voi ehtiä idässä ja kaakossa kohota aamupäivän aikana paikoitellen aika lähelle 25 asteen lukemia. Kun rintama tulee päälle, niin lämpötila tippuu jopa 10 asteella. Länsi- ja pohjoisosassa maata jäädään laajalti alle 20 asteeseen, lähemmäs 15 asteen lukemiakin, Markus Mäntykannas sanoo.

Miltä näyttää loppuviikon ennuste?

Loppuviikon ennuste on vielä epävarma ja vaihdellut sääennustemalleissa.

– Nyt näyttää siltä, että loppuviikko on alkuviikkoa selvästi viileämpi perjantaista sunnuntaille. Loppuviikolla 20 asteen lukemia ei tämän hetken ennusteessa enää näy. Yötkin kylmenevät niin, että keski- ja pohjoisosassa maata voi jälleen olla yöpakkasia, hallaa paikoin muuallakin, etenkin lauantain vastaisena yönä, Markus Mäntykannas toteaa.

Ennuste iltapäiville 26.–27.5.2023.
Ennuste iltapäiville 26.–27.5.2023.

Lue seuraavaksi: Nyt julki koko kesän pitkä ennuste: ”Näyttää sellaiselta kesäsäältä, jota moni kaipaa, mutta osa taas ei” – katso kesä–elokuun ennuste!

22.5.2023: Lisätty maanantaina mitattu vuoden toistaiseksi korkein lämpötila.

Karita Kontula-Sokka
toimittaja

Päivitetty 23.5.2023 klo 17.19

Lue seuraavaksi

Viimeksi katsomasi paikat

Foreca YouTubessa

Viimeksi katsomasi paikat