Alle vuorokaudessa rysähti kuukauden sademäärä – tulevien päivien sää on viileä

Rankkasateista siirrytään Suomessa viileään viikkoon. Lämpenemistä ei tulevien päivien aikana näy, ja ensi viikonlopuksi sää saattaa jopa viiletä entisestään.
Suomessa satoi lauantai-illasta sunnuntai-iltapäivään mennessä, eli alle vuorokauden aikana, enimmillään jopa koko huhtikuun keskimääräinen sademäärä. Suurin sademäärä tällä aikavälillä, 40,2 millimetriä, mitattiin Ahvenanmaalla Lumparland Långnäsin sataman havaintoasemalla.
Sademäärä | Paikka |
---|---|
40,2 mm | Lumparland Långnäs satama |
32,5 mm | Salo Kärkkä |
30,8 mm | Lohja Porla |
30,4 mm | Kaarina Yltöinen |
Lisäksi yli 20 millimetrin sadekertymiä mitattiin tällä aikavälillä esimerkiksi Helsingissä, Espoossa, Turussa, Salossa, Hangossa ja Porvoossa. Sade määritellään rankkasateeksi, jos vuorokaudessa sataa yli 20 millimetriä vettä.
Maan eteläosaan leviää sunnuntain ja maanantain välisenä yönä uusia sateita, joten kaikkiaan lauantai-illasta maanantai-iltaan sadetta voi kertyä maan etelä- ja lounaisosassa laajallakin alueella yli 40 millimetriä ja yleisemmin yli 30 millimetriä.
Vertailukohdaksi, Suomen huhtikuun keskimääräinen sademäärä on vertailukauden 1991–2020 aikana ollut suurimmassa osassa maata 25–35 millimetriä. Pääsiäisviikonlopun lauantai-iltana alkaneissa sateissa parin päivän, jopa alle vuorokauden, sademäärä vastaa siis paikoin koko huhtikuun sadekertymää.
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Artikkeli jatkuu
Sateet liittyvät Baltiaan laajalti ennätyksellisiä helteitä ja eteläiseen Suomeenkin parinkympin lämpötiloja tuoneen erittäin lämpimän ilmamassan sekä pohjoisenpuoleisen kylmemmän ilmamassan raja-alueen kylmään säärintamaan. Baltiassa esiintyi säärintaman yhteydessä lauantaina ja sunnuntaiyönä myös rajuja ukkosia.
Tulevina päivinä sää on Suomessa viileää
Lämmin ilmamassa on jo väistynyt Suomen yltä, ja tulevien päivien ajan sää on Suomessa viileää.
Maanantaina etelässä ja paikoin maan keskiosassa tulee aluksi vielä sateita, mutta Pohjanmaalta Lappiin sää on enimmäkseen selkeä. Päivälämpötila on etelän sateissa 6–10 astetta, maan keskiosassa 7–13 astetta ja pohjoisessa on enimmäkseen 0–6 astetta. Pohjois-Lapissa lämpötila jää paikoin vähän pakkasen puolelle. Illalla sateet Suomen yllä kuivahtavat.

Yöllä paikalliset pakkaslukemat ovat mahdollisia etelässäkin, mutta laajimmin pakkasta on odotettavissa maan keski- ja pohjoisosassa. Yleisimmin pakkasta on muutama aste, mutta Pohjois-Lapissa jopa 15–20 astetta.
Tiistaina sää on suuressa osassa maata poutainen ja aamulla monin paikoin aurinkoinenkin, mutta päivän edetessä pilvisyys runsastuu lännestä alkaen. Päivälämpötila on maan etelä- ja keskiosassa 7–12 astetta, pohjoisessa 1–7 astetta; Pohjois-Lapissa on paikoin muutama pakkasaste päivälläkin. Iltaa kohden Lappiin leviää lännestä lumi- ja räntäsateita, Käsivarren Lapissa lunta sataa jo päivällä. Kertymä jää pariin senttimetriin.
Videoennusteen näet tämän linkin takaa
Keskiviikkona sää on vielä aluksi melko pilvinen ja hajanaisia sateita tulee pitkin Suomea, Lapissa sataa laajalti räntää tai lunta. Päivän edetessä sää selkenee suuressa osassa maata lännestä, vaikka paikoin pilviäkin vielä esiintyy. Maan etelä- ja keskiosassa lämpötila jää pilvisillä ja sateisilla alueilla 5–10 asteeseen, aurinkoisilla alueilla on 10–13 astetta. Pohjoisessa lämpötila on 0–4 astetta, Pohjois-Lapissa pysytään paikoin yhä pakkasella.
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Artikkeli jatkuu
Loppuviikolla sää viilenee entisestään
Torstai on laajalti aurinkoinen ja poutainen, mutta lämpötila jäänee koko maassa alle 10 asteeseen. Perjantaista sunnuntaihin tulee paikoin vesi- tai lumiraekuuroja, Pohjois-Lapissa myös lumikuuroja. Muuten säässä ei tapahdu suuria muutoksia torstaihin verrattuna.

Joanna Rinne
Meteorologi
Lue seuraavaksi: Lämmin sää vaihtuu monin paikoin pakkasöihin ja jopa lumisateisiin – katso tuore kuukausiennuste!
Katso yli 100 paikan ennusteet:
Päivitetty 20.4.2025 klo 19.37