Klo

Ilma

Tie

Sääuutiset ja blogi> Lämmin syksy on pitänyt termisen talven loitolla – meteorologit keskustelevat…
Uutiset

Lämmin syksy on pitänyt termisen talven loitolla – meteorologit keskustelevat videolla Suomen talvesta

Littoistenjärven aallokkoa tuulisena päivänä.
Sää on muuttunut syksyn edetessä tuulisemmaksi. Kuva: Juhani Peltonen, Kaarina, 22.10.2026

Anna Latvala, meteorologi
Julkaistu tänään klo 15.16

Termisen talven alku on tänä vuonna viivästynyt pohjoisessa. Myrskykausi sen sijaan käynnistyi tavalliseen tahtiin vastakohtana vaisulle alkuvuodelle.

Tasaisen lauha syyssää johti Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan maan etelä- ja keskiosassa monin paikoin poikkeuksellisen lämpimään lokakuuhun. Etelän sisämaassa yksittäisillä havaintoasemilla oli jopa ennätyksellisen lämmintä.

Poikkeuksellista lämpöä riitti paikoin pohjoiseenkin. Tämän vuoksi terminen talvi ei ehtinyt alkaa lokakuun loppuun mennessä edes Pohjois-Lapissa, eli siellä ollaan nyt 2–3 viikkoa jäljessä tyypillisestä aikataulusta. 

Tavanomaisena vuotena marraskuun puoliväliin mennessä terminen talvi on jo alkanut paikoin maan keskiosassa asti, varsinkin idässä. Etelä- ja lounaisrannikolla talven tulo menee yleensä selvästi joulukuun puolelle.

Termisen talven keskimääräinen alkamispäivä tilastoissa 1991–2020.
Termisen talven keskimääräinen alkamispäivä vuosien 1991–2020 tilastoissa. Termisellä talvella tarkoitetaan sitä, että vuorokauden keskilämpötila on pysyvämmin pakkasen puolella. Kuva: Foreca

Lämpötila sahaa 2. marraskuuta alkaneella viikolla aivan pohjoisessakin nollan molemmin puolin. Sen jälkeen siellä saattaa jo kylmetä – tai pikemminkin lämpötila voi laskea lähemmäksi tavanomaista ja suurempi osa sateista tulla lumena.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Tänä vuonna sääennusteissa pakkaa sekoittaa kuitenkin mahdollinen ennätysaikainen stratosfäärin äkillinen lämpeneminen. Stratosfäärin polaaripyörre on jakautunut nyt kahteen osakeskukseen, ja viime aikojen ennusteiden mukaan pohjoista napa-aluetta kiertävät länsituulet vaihtuvat hetkeksi itätuuliin. 

Yläilmakehän häiriöt voivat vaikuttaa säähän viiveellä, joten jää nähtäväksi, muuttuvatko marras–joulukuun ennusteet vielä merkittävästi.

Syksyllä jo enemmän myrskypäiviä kuin alkuvuonna yhteensä

Aiemmin tänä vuonna myrskypäivät jäivät vähiin, sillä niitä oli elo–syyskuun vaihteeseen mennessä vain neljä keskimääräisen 13–14 päivän sijaan. Nyt syksyllä myrskykausi käynnistyi tavalliseen tahtiin.

Marraskuun alussa Suomi on kuitenkin laajan korkeapaineen reunalla, joten tuulisesta säästä huolimatta lisää myrskymatalapaineita ei ole ainakaan muutamaan päivään tulossa. 

Myrskypäivät tilastoissa vuodesta 2006 lähtien
KuukausiTilastoVuosi 2026
Syyskuu1–21
Lokakuu3–44
Marraskuu3–4 
Joulukuu5–6 

Tilastoitaviin myrskypäiviin vaaditaan vähintään 21 m/s keskituulennopeus jollakin merisäähavaintoasemalla. Talven lähestyessä myrskyjen määrä yleensä kasvaa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Katso videolta, kun meteorologit keskustelevat Suomen talvesta tilastojen valossa!

Tämä video vaatii kolmannen osapuolen evästeiden hyväksynnän.

Tilastotietojen lähde: Ilmatieteen laitos

Viimeksi katsomasi paikat

Viimeksi katsomasi paikat