Mainos latautuu…
Sääuutiset ja blogi> Uusi neljän viikon kuukausiennuste: Lauhaa vai talvista säätä Suomeen?…
Kuukausiennuste |

Uusi neljän viikon kuukausiennuste: Lauhaa vai talvista säätä Suomeen? Etelä-Euroopassa yhä paikoin kesäistä lämpöä

Pilvinen syyspäivä.
Neljän viikon ennusteessa näkyy ajankohdan tavanomaisia lukemia lauhempi signaali. Arkistokuva: Ari Branthin, Ylöjärvi, 12.11.2020

Tuoreen kuukausiennusteen mukaan lokakuun loppuun ja marraskuun alkuun on tulossa Suomeen laajalti keskimääräistä lämpimämpää säätä. Osassa maata sateita tulee kuitenkin jo lokakuun lopussakin lumena. Eteläisessä Euroopassa ylletään lokakuun loppupäivinäkin edelleen paikoin 25–30 asteen lukemiin, jopa yli 30 asteen lämpötilatkin ovat mahdollisia Espanjassa.

Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskus ECMWF on julkaissut 24. lokakuuta uuden kuukausiennusteen lokakuun lopulle ja marraskuulle.

– Kuukausiennusteen mukaan tulevilla viikoilla ilma virtaa Suomeen voittopuolisesti lauhalta Atlantilta. Sää on meillä vaihtelevaa. Viikot ovat keskilämpötiloiltaan pääosin ajankohtaan nähden lämpimiä. Syksy näyttää siis etenevän rauhallisesti. Vielä ei voi sanoa varmaksi, voisiko terminen talvi olla jo alkanut osassa Lappia, mutta siellä eletään paikoin syksyn ja talven taitevaihetta, toteaa Forecan meteorologi Joanna Rinne.

Kuukausiennuste Suomeen (julkaisuaika 24.10.2022)
ViikkoEnnusteEnnustettavuus
24.–30.10.Suomen sää on keskimääräistä lämpimämpää tai viikon keskilämpötilat ovat ajankohdalle melko tyypillisiä. Sademäärät ovat lähellä tavanomaisia.Hyvä
31.10.–6.11.Viikko on tavanomaista lämpimämpi. Sateita tulee tavanomainen määrä tai hieman tavanomaista enemmän.Heikko
7.–13.11.Ajankohtaan nähden lämmin ja sateiseen kallistuva sää näyttäisi jatkuvan.Heikko
14.–20.11.Edelleen on ajankohtaan nähden lämmintä, ehkä myös sateista.Heikko

Lokakuun 24. päivä alkanut viikko: Viileästä alkuviikosta lauhempaan säähän – sateita lumena, räntänä ja vetenä

Tämän viikon keskilämpötila on kuukausiennusteen mukaan maan etelä- ja keskiosassa 1,5–3 astetta ajankohdan keskiarvoa lämpimämpi, pohjoisessa eroa keskiarvoon on 0,5–1,5 astetta tavanomaista lämpimämpään suuntaan.

Alkuviikko on ollut viileä laajoine yöpakkasineen, mutta sää lämpenee viikon mittaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

– Tällä viikolla Euroopan yllä on kuukausiennusteessa laaja ajankohtaan nähden lämpimän sään alue. Päivittäissääkartoilla läntiseen ja eteläiseen Eurooppaan nousee läntisen Afrikan suunnalta ajankohtaan nähden erittäin lämpimän ilmamassan aalto, joka osin kurottaa myös kohti Suomea, Joanna Rinne sanoo.

Eteläisessä Euroopassa tämä voi tarkoittaa kesäisiä, jopa 25–30 asteen tai paikoin yli 30 asteen lämpötiloja. Suomessa lämpötilat jäävät ylimmillään reiluun 10 asteeseen.

– Suomessa lauantaina ilmamassan ollessa lämpimimmillään lämpötilat saattavat nousta maan etelä- ja keskiosassa 10–13 asteeseen pilvistä ja sateesta huolimatta, Joanna Rinne ennustaa.

Tiistaina 25. lokakuuta aamulla Enontekiöllä mitattiin jo yli 14 pakkasasteen lämpötila. Loppuviikolla Lapissa voi olla etenkin torstain vastaisena yönä paikoin yli 10 pakkasasteen yölämpötiloja.

Katso videolta kuukausiennuste lämpötiloista!

Sateita on viikon mittaan liikkeellä lähes päivittäin jossain päin maata. Lapissa sateet ovat lunta, räntää ja vettä, paikoin muuallakin pohjoisessa ja idässäkin voi tulla räntää.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

– Sateita tulee meillä kuukausiennusteen mukaan melko keskiarvoinen määrä, paikallista vähäistä vaihtelua voi olla sekä sateisempaan että kuivempaan suuntaan. 

Viikko on koko Euroopassa tavanomaista lokakuun loppua lämpimämpi.

– Lämpimän ilmamassan aalto alkaa nousta läntisen Afrikan suunnalta eteläiseen ja läntiseen Eurooppaan tulevien päivien aikana. Tilanne on lämpimimmillään perjantaina, jolloin 25–30 asteen lukemia ennustetaan ainakin osiin Espanjaa, Ranskaa ja Italiaa. Espanjassa lämpötila voi nousta jopa yli 33 asteeseen. Näissä maissa on odotettavissa 25–30 asteen lämpötiloja vielä viikonloppunakin, mutta perjantai on päivistä lämpimin, Joanna Rinne ennustaa.

Yleisesti Euroopassa sateita tulee ajankohdan keskiarvoja vähemmän.

Lue myös: Kesä ei väisty Euroopasta, vaikka marraskuu kolkuttelee jo ovella: "Voi tehdä yhden johtopäätöksen"

Lokakuun 31. päivä alkava viikko: Selvästi keskimääräistä lauhempaa

Kuukausiennusteen mukaan ensi viikolla viikon keskilämpötilat ovat Suomessa 2–3,5 astetta tavanomaista lämpimämpiä. Suurin ero tavanomaiseen on maan lounaisosassa.

– Viikon keskimääräisen suursään kuviossa ei tapahdu suuria muutoksia: suuressa osassa Eurooppaa vaikuttaa korkeapaine, meillä Fennoskandiassa kulkee puolestaan lännestä liikkuvien sadealueiden reitti. Sää jatkuu Suomessa vaihtelevana ja ajankohtaan nähden lämpimänä. Sateisuudessa ei meillä ole suurta eroa keskiarvoon, mutta kallistus on kuitenkin pikemmin sateiseen kuin kuivaan päin, Joanna Rinne kertoo.

Katso videolta kuukausiennuste sateista!

– Tämän hetken päivittäisennusteen mukaan viikko on niin lauha, että räntä- ja lumisateita sekä ajoittaisia pakkasia on odotettavissa ainoastaan osassa Lappia Pohjois-Lappiin painottuen, mutta ajoittain myös Keski-Lapissa. Jo Etelä-Lapissa sekä hiutalemuotoiset sateet että pakkaset ovat yksittäisiä paikallistilanteita, eivät niinkään laaja-alaisia, Joanna Rinne sanoo.

Pitkän ajan säätilastojen mukaan keskimääräiset ylimmät lämpötilat ovat Suomessa loka–marraskuun vaihteessa maan eteläosassa 4–8 astetta ja maan keskiosassa enimmäkseen 2–6 astetta. Pohjois-Pohjanmaalla, Kainuussa ja eteläisessä Lapissa keskimääräiset ylimmät lämpötilat ovat laajalti 0–4 astetta, Keski- ja Pohjois-Lapissa −2...0 astetta.

Termisen talven keskimääräinen alkamispäivä tilastoissa 1991–2020.
Termisen talven keskimääräinen alkamispäivä tilastoissa 1991–2020. Kuva: Foreca

Suuressa osassa Eurooppaa on 31. lokakuuta alkavalla viikolla korkeapaineen seurauksena tavanomaista vähäsateisempaa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

– Viikko on ajankohdan keskiarvoon nähden lämmin käytännössä koko Euroopassa, ainoastaan Kreikan seudulla on keskiarvoista viileämpää.

Marraskuun 7. ja 14. päivä alkavat viikot: Miltä näyttää marraskuun jatko?

Ennusteen kolmannella ja neljännellä viikolla marraskuun puolivälin ympäristössä sään ennustettavuus jo heikkenee.

– Suomessa sää näyttää kuitenkin kuukausiennusteen mukaan jatkuvan viikkokeskiarvoiltaan ajankohtaan nähden lämpimänä ja sateisena. Lämmin sää näyttää jatkuvan myös laajalti Euroopassa, mutta sateet muuttuvat jo selvästi huonommin ennustettaviksi, Joanna Rinne toteaa.

Lue myös: Pitkän ajan sääennuste – miten se syntyy ja miten sitä tulee tulkita?

Pitkän ajan sääennusteet kertovat viikon tai kuukauden keskimääräisestä säästä, eivät yksittäisten päivien säästä. Keskimääräiset lukemat voivat toteutua monella eri tavalla. Sään vaihtelu viikkojen ja kuukausien sisällä voi siis olla suurta.

Lue seuraavaksi: Odotettu marras–tammikuun pitkä sääennuste julki – näin meteorologi kommentoi talven tilannetta

Karita Kontula-Sokka
toimittaja

Päivitetty 26.10.2022 klo 10.00

Lue seuraavaksi

Viimeksi katsomasi paikat

Foreca YouTubessa

Viimeksi katsomasi paikat