Klo

Ilma

Tie

Mainos latautuu…
Sääuutiset ja blogi> Tältä näyttää marras–tammikuun pitkä ennuste! Miten käy alkutalven?
Vuodenaikaisennuste |

Tältä näyttää marras–tammikuun pitkä ennuste! Miten käy alkutalven?

Jäistä, sumuista ja lauhaa Helsingissä.
Vuodenaikaisennusteen perusteella talvi etenee hitaasti, ja vaihtelu loska- ja pakkaskelien välillä voi aiheuttaa jäisiä tilanteita. Kuva: Markus Mäntykannas, Helsinki, arkistokuva

Tuoreen marras–tammikuun pitkän ennusteen mukaan jakso loppuvuodesta ensi vuoden alkuun on lauha ja sateinen. Ennusteen perusteella on mahdollista, että termiseen talveen edetään aikataulusta jäljessä, ja että lauha ja vetinen sää voi talven alussa käydä tutummaksi kuin kireät pakkaset.

Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskus ECMWF on julkaissut pitkän ennusteen eli niin sanotun vuodenaikaisennusteen marras–tammikuun jaksolle.
Vuodenaikaisennusteen mukaan marras–tammikuun jakso on lämpötilakeskiarvoltaan selvästi tavanomaista lämpimämpi koko Suomessa, ja lähes koko Euroopassa.

Keskilämpötilan ero ajankohdan keskiarvoon on ennusteen mukaan Euroopan sisällä suurin Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa ja Baltiassa. Jakson on ennustettu olevan Suomessa myös ajankohdan keskiarvoa sateisempi. 

Ennusteen mukaan marras–tammikuun keskilämpötila on Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa sekä Baltiassa 1–2 astetta tavanomaista korkeampi. Lähes koko Euroopassa on ajankohdan keskiarvoon verrattuna lauha talvi, ero keskiarvoon on pienin läntisimmässä Euroopassa.

ECMWF:n ennuste lämpötilojen poikkeamista marras–tammikuulle 2025–2026 Eurooppaan.
ECMWF:n ennuste lämpötilojen poikkeamista marras–tammikuulle 2025–2026 Eurooppaan. Kuva: Foreca

Tuore marras–tammikuun ennuste voi tietää Suomeen lauhaa ja sateista talvisäätä.

Sade-ennusteen mukaan sateita tulee Suomessa marras-tammikuussa laajalti enemmän kuin samaan aikaan vuodesta yleensä. Myös Norjan vuoristossa sateita tulee hyvinkin runsaasti, mikä viittaa länsivirtausten yleisyyteen. Länsivirtausten yleisyys puolestaan kertoo siitä, että Fennoskandiaan virtaa yleisesti lauhaa ja sateista ilmaa lännen puolelta. Tämä sopii hyvin yhteen lauhan lämpötilakartan kanssa.

Myös terminen talvi saattaa ennusteen perusteella edetä Suomessa ajankohdan keskiarvoihin nähden hitaaseen tahtiin. 

Terminen talvi alkaa 30 vuoden tilastojen perusteella Lapissa laajalti lokakuun loppupuoliskolla, maan keskiosassa enimmäkseen marraskuun mittaan ja etelässä sekä länsirannikolla marraskuun loppupuoliskolla ja joulukuun alkupuoliskolla.

Termisen talven keskimääräinen alkamispäivä tilastoissa 1991–2020.
Termisen talven keskimääräinen alkamispäivä tilastoissa 1991–2020. Kuva: Foreca

Jos vuodenaikaisennusteen karttojen sanoma tiivistettäisiin yksittäiseen talvipäivään, olisi päivä koko maassa lauha, pilvinen ja sateinen, lumiraja ajankohdan keskiarvoja pohjoisempana ja meille kävisi lauha ilmavirtaus lännen puolelta. Jos mielikuvaa viedään vielä pidemmälle, etelässä sateet tulisivat vetenä, maan keskiosassa sekaolomuodoissa ja pohjoisessa lumena.

Todellisuudessa kolmen kuukauden keskiarvot eivät näyttäydy yhtä selkeinä päivittäissäässä. Säässä tulee todennäköisesti olemaan vaihtelua tavalliseen tapaan, ja säätilanteet vaihtelevat lauhoista ja vesisateisista päivistä laaja-alaisiin lumisateisiin sekä kylmiin, jopa kireän pakkasen päiviin. Kuitenkin pitkät erittäin kylmän sään jaksot ovat epätodenäköisempiä kuin pidempikestoinen lauha sää.

Katso video! Forecan meteorologit keskustelevat vuodenaikaisennusteesta:

Pohjoisessa Euroopassa on sateista, etelässä ja lännessä kuivempaa

Vuodenaikaisennusteen mukaan kolmen kuukauden jakso marraskuusta tammikuuhun on käytännössä koko Euroopassa tavanomaista lämpimämpi. Sateisuudessa on kuitenkin eroja: Pohjois-Eurooppaan on ennustettu tavanomaista enemmän länsivirtauksia ja paikoin myös niiden mukanaan tuomia sateita, mutta osassa eteläistä ja läntistä Eurooppaa sateita tulee vähemmän kuin samaan aikaan vuodesta yleensä.

Tämä voi selittyä sillä, että jos matalapaineiden reitti pysyy tavanomaista useammin pohjoisessa Euroopassa, matalapaineita kulkeutuu samalla tavallista vähemmän eteläiseen Eurooppaan. Eli tavanomaista vähäisemmäksi jäävät säätilanteet, joissa Fennoskandian yllä on korkeapaine, joka pitää meillä sään kylmänä ja vähäsateisena, ja joka pakottaa sadealueet kulkemaan Euroopassa eteläisempää reittiä.

ECMWF:n ennuste sademäärien poikkeamista loka–joulukuulle 2025 Eurooppaan.
ECMWF:n ennuste sademäärien poikkeamista marras–tammikuulle 2025–2026 Eurooppaan. Kuva: Foreca

ENSO-kierrossa saatetaan käväistä La Niña -vaiheessa

Sään vuodenaikaisennusteessa lasketaan lämpötila-, sademäärä- ja ilmanpainepoikkeamat peräti kolmen kuukauden mittaiselle ajanjaksolle.

Suomen säälle ovat kuitenkin ominaisia suuret vaihtelut, joten vuodenaikaisennusteen perusteella ei siis pysty toteamaan mitään yksittäisten viikkojen säätyypistä. Sään vaihtelu viikkojen ja kuukausien sisällä voi olla hyvin suurta.

Kolmen kuukauden vuodenaikaisennuste lasketaan koko maailmaan, mutta sen pääasiallinen käyttötarkoitus on tropiikin ilmiöiden, kuten ENSO-kierron eli El Niño - ja La Niña -kierron seuraaminen ja ennustaminen. Pohjoisten leveysasteiden vaihtelevan sään ympäristössä kolmen kuukauden ennusteen tarkkuus on selvästi heikompi kuin tropiikissa.

On hyvä muistaa, että vuodenaikaisennuste on tehty pääasiassa tropiikin sään ennustamiseen. Ennustetta laativa Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskus ECMWF itse seuraa kolmen kuukauden ennusteiden onnistumista eri puolilla maailmaa ja erilaisissa tilanteissa. Suomen alueelle marras–tammikuulle annettu ennuste on ECMWF:n mukaan melko hyvä, muttei erehtymätön. 

ENSO-kierron raporttien mukaan kierto on nyt ENSO-neutraalissa vaiheessa.

Ennusteen mukaan ENSO-neutraali vaihe vaihtuu todennäköisesti seuraavan parin kuukauden aikana La Niña -vaiheeksi. La Niña -vaiheen todennäköisyys loka-joulukuussa 2025 on ennusteen mukaan 71%. Joulu-helmikuussa La Niña -vaiheen todennäköisyys on kuitenkin enää 54%, eli La Niña -vaihe, mikäli siihen siirrytään, saattaa olla lyhytaikainen.

Lue seuraavaksi: 
Mikä on La Niña ja miten se syntyy?
Mikä on El Niño ja miten se syntyy?

ENSO-ennusteen lähde: NOAA

Joanna Rinne
meteorologi

Päivitetty 10.10.2025 klo 18.16

Lue seuraavaksi

Viimeksi katsomasi paikat

Viimeksi katsomasi paikat