Paikanna
    Sääuutiset ja blogi > Lunta eteläänkin sunnuntaina – perässä tuttu käänne  
    Uutiset |

    Lunta eteläänkin sunnuntaina – perässä tuttu käänne  

    Lumisateita Uudellamaalla 23. marraskuuta 2017.
    Lumisateet huonontavat ajokeliä tulevana sunnuntaina maan etelä- ja keskiosassa. Kuva: Karita Kontula-Sokka

    Maan etelä- ja keskiosaan on tulossa lumisateita sunnuntaina. Lunta sataa laajalti viitisen senttimetriä, paikoin kymmenenkin senttimetriä, mutta etelässä sateet muuttuvat loppuosaltaan vedeksi.

    Lauantai on vielä laajalti poutainen päivä, mutta etenkin lounais- ja etelärannikolla voi tulla vähäisiä lumikuuroja. Lämpötilat ovat lähes koko maassa pakkasella, rannikoilla käydään plussan puolella.

    Sunnuntaiaamun ja aamupäivän aikana maan etelä- ja keskiosaan leviää lumisateita, joten talvilomien meno- ja paluuliikenteessä on hyvä varautua huonoon ajokeliin. Samalla tuuli voimistuu. Sää on myös lauhtumassa etelässä.

    – Suunnilleen Pori–Tampere–Mikkeli-linjan pohjoispuolella sateet pysyvät tämän hetken ennusteen mukaan lumena. Lunta sataa viitisen senttiä, paikoin kymmenenkin senttiä. Etelässäkin sateet alkavat lumena, mutta muuttuvat päivän kuluessa vedeksi. Taitaa siis olla, että maa on etelässä valkoisena vain hetken aikaa, sillä jos eivät vesisateet sulata heti lunta, niin lämpöasteet sulattavat, toteaa Forecan meteorologi Joanna Rinne.

    Maan etelä- ja keskiosaan leviää lumisateita sunnuntaina 1. maaliskuuta. Sateet muuttuvat kuitenkin edetessään vedeksi ainakin etelässä.
    Maan etelä- ja keskiosaan leviää lumisateita sunnuntaina 1. maaliskuuta. Sateet muuttuvat kuitenkin edetessään vedeksi ainakin eteläisimmässä Suomessa. Kuva: Foreca

    Lapissa kylmät pakkassäät jatkuvat vielä useamman päivän ajan. Öisin pakkasta voi olla 20–30 astetta, päivisinkin ollaan kaksinumeroisissa lukemissa. Paikalliset erot ovat kuitenkin suuria.

    Ensi viikolla kylmää vai lauhaa?

    Ensi viikon ennusteet ovat vielä vaihdelleet rajusti lauhan ja kylmän välillä. Perjantaiaamun tuore ennuste kallistuu lauhemman sään kannalle.

    – Tämän hetken ennusteen mukaan maan etelä- ja keskiosassa olisi ensi viikolla melko lauhaa ja sateista. Osa sateista voi kuitenkin olla lunta etelässäkin, sanoo Joanna Rinne.
     

    Lue myös:
    Meteorologi kuukausiennusteesta: ”Kunnon talvi etelässä näyttää epätodennäköiseltä” 
    ​​​​​Salpausselän kisat: Alkuun komeaa pakkassäätä, päätöspäivänä säässä haastetta kisaajille 

    Karita Kontula-Sokka

    Päivitetty 28.2. klo 17.49

    Lue seuraavaksi

    Viimeksi katsomasi paikat

    Foreca YouTubessa