Mainos latautuu…
Sääuutiset ja blogi> Norjaan iskee voimakas talvimyrsky Ingunn, Suomessakin myrskytuulet mahdollisia…
Uutiset |

Norjaan iskee voimakas talvimyrsky Ingunn, Suomessakin myrskytuulet mahdollisia – myös lumi- ja vesisateita tulossa

Tuuliennuste 1.2.2024.
Tällä viikolla koetaan ajoittain puuskaisia tuulia.

Norjaan on iskemässä voimakas Ingunn-talvimyrsky, jossa tuulenpuuskat voivat olla paikoin jopa 40–50 m/s. Norjan matalapaine kulkee heiketen kohti Suomea niin, että Suomessakin tuulet voivat voimistua torstaina myrskyksi merellä ja myrskypuuskia voi olla paikoin maa-alueellakin. Pohjoisessa Lapissa myrskypuuskia voi olla jo aiemminkin. Viikon mittaan liikkeellä on useampiakin matalapaineita, jotka tuovat Suomeen sekä lumi- että vesisateita.

Edessä on tällä viikolla tuulista säätä.

– Tiistaina puuskainen tuuli on painottunut Pohjois-Suomeen, keskiviikkona tuuli voimistuu pikkuhiljaa etelää myöten. Torstaina länsirannikolla ja pohjalaismaakunnissa voi olla myrskypuuskia ja Pohjanlahdella keskituulikin saattaa mennä myrskyksi asti, toteaa Forecan meteorologi Anna Latvala.

Tuulinen sää liittyy Norjanmerellä olevaan syvään matalapaineeseen, jonka osakeskus pyyhältää tuoreen ennusteen mukaan Perämeren ja Suomen yli itään.

– Norjassa on myrskynnyt jo tiistaina, mutta vielä ärhäkämpi matalapaine iskee siis keskiviikkona ja torstaina. Matalapaine voi tuoda Norjan rannikolle keskiviikkona ja torstaina jopa hirmumyrskyluokan tuulia, Anna Latvala sanoo.

Norjan rannikolla maan keskiosassa tuulenpuuskat voivat olla paikoin jopa 40–50 m/s. Myrskyn nimeksi on Norjassa annettu Ingunn.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Katso videolta sateiden ja tuulten ennuste!

Lunta ja vettä Suomeen

Tuulisen sään lisäksi Suomeen on tulossa viikon mittaan myös lumi- ja vesisateita. Lämpötila vaihtelee lähipäivinä pikkupakkasen ja muutaman plusasteen välillä.

– Sademäärä tiistaista torstaille on suuressa osassa maata yhteensä 5–15 millimetriä. Maan itä- ja pohjoisosassa sateesta suurin osa tulee lumena – lumikertymät ovat enimmäkseen 5–10 senttimetriä, Kilpisjärven suunnalla 10–30 senttimetriä. Lounaassa ja etelärannikolla noin puolet sateista on vettä ja räntää, Anna Latvala kertoo.

Tiistaina Pohjois-Lapissa on tullut lisää lunta, etenkin Kilpisjärvellä. Siellä lumensyvyys on kasvanut maanantaiaamusta lähtien jo yli 30 senttimetriä vuorokaudessa. Lunta on mitattu tiistaina Kilpisjärvellä enimmillään 103 senttimetriä.

Jo keskiviikon vastaisena yönä Pohjois-Lapissa voi olla jopa myrskypuuskia. Yöllä lämpötilat ovat monin paikoin 0–5 pakkasasteessa, paikoin lännessä ja Pohjois-Lapissa ollaan vähän plusasteiden puolella.

Myöhään tiistaina illalla ja keskiviikon vastaisen yön aikana lounaasta leviää maan etelä- ja keskiosaan sadealue, joka jatkaa keskiviikkona matkaansa itään.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

– Aluksi sateet tulevat monin paikoin lumena, mutta mukana voi olla myös jäätävää tihkua. Sateet muuttuvat varsinkin maan etelä- ja länsiosassa vedeksi. Keskiviikkona iltapäivällä enimmät sateet ovat jo ohi. Pohjois-Lapissakin satelee ajoittain vähän lunta, Anna Latvala sanoo.

Pilvipeite rakoilee varsinkin länsirannikolla ja pohjoisessa.

Lounaanpuoleinen tuuli voimistuu keskiviikon aikana kohtalaiseksi tai navakaksi koko maassa. Lämpötilat ovat lähes koko maassa −3 ja 2 asteen välillä. Pohjois-Lapissa on 0–6 pakkasastetta.

Torstaina lunta, räntää ja vettä sekä puuskaista tuulta

Torstain vastaisena yönä lännestä saapuu sadealue, joka pyyhkäisee torstaina Suomen yli itään.

– Sade alkaa lumena tai räntänä, mutta muuttuu hetkeksi vedeksi maan etelä- ja keskiosassa, mahdollisesti myös Pohjois-Pohjanmaalla asti. Puuskainen tuuli on päivällä lounaanpuoleista. Iltapäivällä tai illalla pienikokoinen matalapaineen osakeskus kulkee Perämerellä ja maan keskivaiheilla itään. Pohjanlahdella voi myrskytä ja länsirannikolla sekä paikoin pohjalaismaakunnissa voi olla myrskypuuskia. Matalapaineen tarkka reitti ja tuulen voimakkuus voivat kuitenkin vielä muuttua. Ennuste tarkentuu lähempänä, Anna Latvala toteaa.

Matalapaineen yhteydessä maan keski- ja pohjoisosassa tulee lumisateita. Perjantaina päivälämpötila on maan etelä- ja keskiosassa 0–2 astetta. Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa ollaan nollan vaiheilla ja Lapissa on 0–7 pakkasastetta.

Perjantaiksi sää kylmenee

Tuuli kääntyy näillä näkymin perjantain vastaisena yönä puhaltamaan luoteen suunnalta. Samalla sää vähän kylmenee. Pakkasta on yöllä enimmäkseen 0–10 astetta, Käsivarren Lapissa voi olla kylmempääkin.

Perjantaina luoteistuuli heikkenee, mutta illalla etelätuuli alkaa voimistua.

– Lumisateet väistyvät itään. Sää on hetken selkeä tai puolipilvinen. Tämän hetken ennusteen mukaan kuitenkin jo perjantai-illan aikana seuraava lumisadealue leviää jo maan länsiosaan, Anna Latvala ennustaa.

Päivälämpötila on perjantaina maan etelä- ja keskiosassa 0–8 pakkasastetta ja pohjoisessa enimmäkseen 5–15 pakkasastetta. Keski- ja Pohjois-Lapissa lämpötila voi laskea paikoin 20 pakkasasteen tienoille.

Lauantain vastaisena yönä lämpötila vaihtelee itärajan 10–20 pakkasasteesta lounaan suojasäähän.

Viikonloppuna lisää lumi- ja vesisateita – lämpötilat vaihtelevat

Viikonloppuna matalapaine lumi- ja vesisateineen liikkuu Suomessa hitaasti kohti itää.

– Melko tuulinen sää jatkuu. Lauantaina lämpötila saattaa nousta maan etelä- ja keskiosassa 0–5 asteeseen, mutta pohjoisessa on pääasiassa pakkassäätä. Sunnuntaina sää pakastuu jälleen etelää myöten, Anna Latvala kertoo.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Lue seuraavaksi: Lauhan jälkeen käänne säähän – katso helmikuun kuukausiennuste

Karita Kontula-Sokka
toimittaja

Päivitetty 30.1.2024 klo 19.50

Lue seuraavaksi

Viimeksi katsomasi paikat

Foreca YouTubessa

Viimeksi katsomasi paikat