Mainos latautuu…
Sääuutiset ja blogi> Voimakas hurrikaani Ian iski Floridaan neljännen luokan hurrikaanina –…
Uutiset |

Voimakas hurrikaani Ian iski Floridaan neljännen luokan hurrikaanina – toinen isku tulossa uusille alueille

Ian ja Orlene
Ian iski Floridaan neljännen luokan hurrikaanina, mutta heikentyi torstaina trooppiseksi myrskyksi. Sen ennakoidaan kuitenkin voimistuvan uudelleen hurrikaaniksi. Myös Meksikoa lähestyy myrsky, joka on tämän hetken ennusteen mukaan voimistumassa hurrikaaniksi.

Voimakas hurrikaani Ian iski Suomen aikaa myöhään keskiviikkoiltana neloskategorian hurrikaanina Floridan länsirannikolle Yhdysvalloissa. Merenpinnan nousu, rankat sateet ja voimakkaat tuulet ovat aiheuttaneet merkittäviä tuhoja. Ian on heikentynyt torstaina päivällä trooppiseksi myrskyksi Floridaa ylittäessään, mutta sen ennustetaan voimistuvan ykköskategorian hurrikaaniksi ennen iskuaan Georgian ja Etelä-Carolinan osavaltioihin.

Hurrikaani Ian iski voimakkaana neloskategorian hurrikaanina Floridan länsirannikolle lähelle Punta Gordan kaupunkia myöhään keskiviikkoiltana Suomen aikaa. CNN:n mukaan Ian on yksi voimakkaimmista Floridan länsirannikolle iskeytyneistä hurrikaaneista. Merenpintaa nostava myrskyvuoksi on ollut korkeimmillaan yli 3,5 metriä. Tulvavedet ovat nousseet paikoin kaduille ja teille.

– Sadetta on mitattu toistaiseksi enimmillään noin 370 millimetriä eli enemmän kuin Suomen tyypillinen puolen vuoden sademäärä. Sadetta tulee kertymään vielä lisää, toteaa Forecan meteorologi Joanna Rinne.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

National Hurricane Center NHC on varoittanut Ianiin liittyvästä myrskyvuoksesta, tuulista sekä laajan alueen ”henkeä uhkaavasta ja katastrofaalisesta” tulvimisesta.

Noin 2,3 miljoonaa kotitaloutta on ollut ilman sähköä Floridassa hurrikaanin takia.

Ian iskee vielä Georgiaan ja Etelä-Carolinaan

Ian on edennyt torstaina Floridan niemimaan yli koilliseen ja edelleen merelle Atlantille. Tämän jälkeen Ian tekee ennusteiden mukaan uuden iskun Yhdysvaltojen mantereelle. Myrskyn voimakkuuden ennuste on kuitenkin vielä vaihdellut. Suomen aikaa torstaina illalla päivittyneen ennusteen mukaan Ian olisi voimistumassa ensimmäisen kategorian hurrikaaniksi.

– Floridan yli liikkuessaan Ian heikentyi ensin ensimmäisen luokan hurrikaaniksi, jonka keskituulet olivat enimmillään noin 40 m/s. Torstaina päivällä Suomen aikaa Ian heikentyi vielä trooppiseksi myrskyksi ja liikkui torstain aikana vähitellen kohti Atlanttia. Merellä myrsky kääntyy kohti pohjoista takaisin maalle ja voimistuu uudelleen vaikuttaen Floridan koillisosan, Georgian ja Etelä-Carolinan rannikkoalueilla. Myrskyn keskuksen odotetaan iskevän näiden alueiden rannikolle paikallista aikaa perjantaina päivällä, Joanna Rinne kertoo.

Seuraa Ianin ennustetta Forecan sivuilta!

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Ennen Floridaa hurrikaani Ian teki tuhoja Kuubassa, kun se iski Kuuban länsiosaan kolmannen luokan hurrikaanina 27. syyskuuta. Ainakin kaksi ihmistä menehtyi hurrikaanissa Kuubassa. Lisäksi myrsky vei sähköt koko saarivaltiosta.

Myös Meksikon länsirannikkoa on lähestymässä myrsky, joka on voimistumassa hurrikaaniksi. Tämän hetken ennusteen mukaan Orlene olisi voimistumassa merellä ylimmillään kakkoskategorian hurrikaaniksi.

Lue seuraavaksi: Hurrikaani: Mikä se on ja missä niitä esiintyy?

29.9.2022 kello 18.50: Päivitetty Ianin ja Orlenen ennusteet tuoreilla tiedoilla.

Karita Kontula-Sokka
toimittaja

Päivitetty 29.9.2022 klo 20.02

Lue seuraavaksi

Viimeksi katsomasi paikat

Foreca YouTubessa

Viimeksi katsomasi paikat