Klo

Ilma

Tie

Mainos latautuu…
Sääuutiset ja blogi> Kuukausiennuste julki: Oliko kylmin talvi jo tässä? Näin meteorologi…
Kuukausiennuste |

Kuukausiennuste julki: Oliko kylmin talvi jo tässä? Näin meteorologi kommentoi kevään alkua – yksi ”yllätys” mahdollinen

Lauhalla säällä jään päälle kertyy vettä, ja kävelytiet muuttuvat erittäin liukkaiksi.
Sään lauhtuminen ja vetiset sateet saavat aikaan liukkautta helmikuun loppupuoliskolla. Arkistokuva: Malena Lahtimies, Hämeenlinna, 9.2.2023

Uuden kuukausiennusteen mukaan helmikuu päättyy ja maaliskuu etenee tavanomaista lauhemmassa säässä Suomessa. Polaaripyörteen keväinen hajoaminen saattaa kuitenkin vielä tuoda kylmän yllätyksen.

Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskus ECMWF on julkaissut uuden kuukausiennusteen 19. helmikuuta. Ennusteen mukaan sää on Suomessa seuraavan neljän viikon ajan keskimääräistä lauhempaa.

– Kuluvaa talvea dominoinut lauha ja sateinen säätyyppi tekee paluun. Tavanomaista lauhemman sään ennustetaan jatkuvan pitkälle maaliskuuhun, toteaa Forecan meteorologi Sara Salonen.

Terminen kevät alkaa eteläisessä ja läntisessä Suomessa tyypillisesti maaliskuun lopussa. Termisen kevään katsotaan alkavan, kun vuorokauden keskilämpötila nousee pysyvämmin nollan asteen yläpuolelle.

– Jos lauha sää jatkuu ennustetusti, voi olla että terminen kevät saattaisi alkaa hieman keskimääräistä aikaisemmin. Kevään alkamisajankohtaa on kuitenkin vielä hankala arvioida, sillä maalis–huhtikuun taitteessa polaaripyörteen hajoaminen voi aiheuttaa kylmiä yllätyksiä keskileveysasteille. Tämän hetkisen ennusteen mukaan polaaripyörteen tilanne vaikuttaa stabiililta pitkälle maaliskuuhun, mutta alkaa heiketä kuun loppua kohden. Polaaripyörteen heikkenemiseen liittyviä mahdollisia kylmän ilman purkauksia on siis vielä tarkalleen ottaen hankala ennustaa, mihin ne voisivat osua ja milloin, Sara Salonen sanoo.

Napa-aluetta kiertävä polaaripyörre pitää vahvana ollessaan kylmän ilman sisällään napa-alueen lähettyvillä. Kun polaaripyörre heikkenee tai lopulta kevään kynnyksellä hajoaa, kylmää ilmaa pääsee virtaamaan etelämmäs. 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Kuukausiennuste Suomeen (julkaisuaika 19.2.2025)
ViikkoEnnusteSään ennustettavuus

24.2.–2.3.

(Viikko 9)

Viikon keskilämpötila on 3–6 astetta tavanomaista korkeampi, suurin poikkeama on Itä-Lapin ja Koillismaan ympäristössä. Viikko on tavanomaista sateisempi.Hyvä

3.–9.3.

(Viikko 10)

Keskimääräistä lauhempi ja sateisempi sää jatkuu.Kohtalainen

10.–16.3.

(Viikko 11)

Lauhan sään jatkuminen näyttää edelleen todennäköiseltä. Ennusteessa on myös viitteitä sateisemman sään suuntaan, mutta ennustettavuus on jo heikentynyt.Kohtalainen

17.–23.3.

(Viikko 12)

Sää jatkuu todennäköisimmin ajankohtaan nähden lauhana. Sademäärän suhteen ennustettavuus on heikko.Heikko

Loppuviikolla 21.–23. helmikuuta sää alkaa lämmetä. Tuuli voimistuu perjantaina.

– Lounaasta virtaa loppuviikolla hyvin lauhaa ilmaa Suomeen. Perjantaina Perämereltä leviää Oulun seudulle ja Meri-Lappiin lumikuuroja. Iltaa kohti lännestä leviää hajanaisia lumisateita myös maan länsiosaan ja Länsi-Lappiin. Länsi-Suomessa lämpötila kohoaa perjantai-illan mittaan suojan puolelle, ja sateet tulevat osin vetenä tai räntänä, Sara Salonen kertoo.

Viikonlopun aikana sää lauhtuu tuntuvasti.

– Lämpötila käväisee pohjoisinta Lappia myöten plussan puolella. Pilvisyys on suuressa osassa maata runsasta. Lounaasta leviää viikonlopun aikana hajanaisia sateita maan keski- ja pohjoisosaan. Sateen olomuoto muuttuu suurelta osin vedeksi tai rännäksi, lisäksi lauhtumisen yhteydessä mukana voi olla myös jäätävää sadetta. Lounais-Suomen ja länsirannikon hentoiset lumipeitteet saavat kyytiä jo viikonvaihteessa. Muualla etelässä lämpötila sahaa nollan molemmin puolin, niin rannikkoa lukuun ottamatta lunta voi ohuelti jäädä maahan.

Viikonloppuna päivälämpötila on suuressa osassa maata 0 ja 5 asteen välillä, itärajan tuntumassa ja Pohjois-Lapissa voidaan olla paikoin muutaman asteen verran pakkasella.

– Yölämpötilat riippuvat paljolti pilvisyydestä. Sunnuntain vastaisena yönä etelässä pilvisyys vaihtelee. Selkeämmillä alueilla lämpötila voi päästä painumaan kunnolla pakkaselle, kun taas pilvisillä alueilla lämpötila jää nollan vaiheille tai hieman plussalle, Sara Salonen ennustaa.

Leskenlehti ystävänpäivänä.
Lounaassa on nähty paikoin leskenlehtiä jo helmikuun mittaan. Kuva: Keijo Väänänen, Uusikaupunki, 14.2.2025

Kaakkoisessa Euroopassa on loppuviikolla ajankohtaan nähden kylmää säätä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

– Suihkuvirtaukset mutkittelevat lähipäivinä melko voimakkaasti. Samalla kun hyvin lauhaa ilmaa virtaa Länsi-Euroopan halki kohti Pohjois-Eurooppaa, Kaakkois-Eurooppaan kurottautuu hyvinkin kylmää ilmamassaa. Kylmä ilmamassa yhdistettynä Mustanmeren ja Välimeren itäosan lämpimään alustaan voi loppuviikolla poikia paikallisesti hyvin voimakkaita sade- tai lumikuuroja. Suurimmat ennustetut lumikertymät osuvat Mustanmeren etelärannikon tuntumaan Turkkiin, jossa lunta voi kertyä koko loppuviikon ajalta yhteensä jopa puolesta metristä metriin, Sara Salonen sanoo.

Helmikuun 24. päivä alkava viikko: Talvilomakausi jatkuu Suomessa selvästi tavanomaista lauhemmassa säässä

Helmikuun 24. päivä alkavalla viikolla koululaiset viettävät talvilomiaan muun muassa Hämeenlinnassa, Jyväskylässä, Kokkolassa, Kotkassa, Kouvolassa, Lahdessa, Lappeenrannassa, Mikkelissä, Seinäjoella, Tampereella ja Vaasassa.

Kuukausiennusteessa 24. helmikuuta alkava viikko näyttää Suomessa ja muualla Pohjois-Euroopassa selvästi tavanomaista lauhemmalta.

– Viikon keskilämpötila on Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa yleisesti ottaen 3–6 astetta tavanomaista korkeampi. Suurin poikkeama lämpimämpään suuntaan on Itä-Lapin ja Koillismaan ympäristössä. Vilkas matalapainetoiminta Pohjois-Atlantilla näkyy täällä meillä hieman tavanomaista suurempina sademäärinä, Sara Salonen toteaa.

Päivittäisennusteiden mukaan sää jatkuu lauhana ja vaihtelevana. Pilvisyys on suurelta osin runsasta.

– Lännestä leviää viikon mittaan ajoittaisia sateita vaihtelevassa olomuodossa. Alkuviikolla päivälämpötilat vaihtelevat koko maassa nollan molemmin puolin. Tukevammin suojan puolella pysytellään maan läntisissä osissa, länsirannikolla voidaan mitata paikoin 4–5 plusasteen lukemia. Idässä ja pohjoisessa jäädään ajoittain muutaman asteen verran pakkaselle. Kun lämpötila sahaa nollan molemmin puolin, kannattaa liikenteessä olla valppaana liukkaiden tienpintojen vuoksi.

Katso videolta kuukausiennuste lämpötiloista!

Helmikuun 24. päivä alkavan viikon sateet tulevat siis osin lumena ja räntänä ja osin vetenä.

– Lumipeitteen tilanne elää viikon mittaan. Maan keski- ja pohjoisosassa lunta on kuitenkin sen verran runsaasti, että viikon aikana mitään dramaattista ei ehdi tapahtua, Sara Salonen sanoo.

Pitkän ajan säätilastojen mukaan keskimääräinen päivän ylin lämpötila on helmi–maaliskuun vaihteessa maan lounaisimmassa osassa 0–2 plusastetta ja maan eteläosassa sekä lännessä −2 ja 2 asteen välillä. Maan keskiosassa ja idässä keskimääräinen päivän ylin lämpötila on 0–4 pakkasastetta ja maan pohjoisosassa laajalti 2–6 pakkasastetta, Pohjois-Lapissa on hieman kylmempääkin.

Kuukausiennusteen mukaan 24. helmikuuta alkava viikko on suuressa osassa Eurooppaa tavanomaista lauhempi, mutta kaakkoisessa Euroopassa on paikoin tavanomaista kylmempää.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

– Sateisemman sään alue painottuu Länsi- ja Pohjois-Eurooppaan. Euroopan kaakkoisosassa on alueellista vaihtelua kuivemman ja sateisemman sään välillä, Sara Salonen kertoo.

Maaliskuun 3. päivä alkava viikko: Myös maaliskuun alkuun ennustetaan selvästi keskimääräistä lauhempaa säätä Suomeen

Maaliskuun 3. päivä alkavalla viikolla koululaisten talvilomia vietetään muun muassa Joensuussa, Kajaanissa, Kuopiossa, Oulussa ja Rovaniemellä.

Viikolle ennustetaan edelleen tavanomaista lauhempaa säätä.

– Säätyypissä ei tapahdu kovinkaan suurta muutosta. Matalapainetoiminta Pohjois-Atlantilla jatkuu melko vilkkaana. Pääasiallinen tuulen suunta säilyy Suomessa etelänä. Näin ollen viikon keskilämpötilakin on edelleen tavanomaista korkeampi, samoin myös viikon sademäärä, Sara Salonen sanoo.

Katso kuukausiennuste sateista!

Kuukausiennusteen perusteella keskimääräistä sateisemman sään alue pysyttelee 3. maaliskuuta alkavalla viikolla edelleen Länsi- ja Pohjois-Euroopan yllä. Etelä- ja Itä-Euroopassa sademäärä on lähellä ajankohtaan nähden tyypillisiä määriä.

– Tavanomaista lauhempi sää kattaa laajemmin koko Euroopan, mutta selvästi suurimmat poikkeamat tavanomaista lauhempaan suuntaan painottuvat Euroopan koillisosiin Suomi mukaan lukien.

Maaliskuun 10. päivä alkava viikko: Edelleen tavanomaista lauhempaa säätä Suomeen

Uuden kuukausiennusteen perusteella myös 10. maaliskuuta alkava viikko on Suomessa ajankohdan tavanomaisia lukemia lämpimämpi.

– Maaliskuun puolivälin vaiheilla lauhan ja vaihtelevan sateisen sään jatkuminen näyttää edelleen hyvin todennäköiseltä Suomessa. Tuttu kuvio ennusteen ensimmäiseltä parilta viikolta säilyy, eli tavanomaista matalampi ilmanpaine on Islannin ympäristössä ja korkeampi poikkeama Azoreilla. Näiden välistä leviää lauhaa ja sateista säätä Eurooppaan. Kyseinen säätyyppi on dominoinut kuluvan talven säätä Suomessa, ja näin ollen kylmät talviset jaksot ovat jääneet lyhyiksi varsinkin maan eteläosassa, Sara Salonen toteaa.

Näin pitkälle menevässä ennusteessa on kuitenkin jo epävarmuutta.

– Ennusteen epävarmuus kasvaa maaliskuun loppua kohden varsinkin sademäärien suhteen, sillä pienikin heilahdus isossa kuvassa voi muuttaa säätyyppiä Suomen osalta ratkaisevasti.

Maaliskuun 17. päivä alkava viikko: Miltä näyttää maaliskuun loppupuolisko nyt?

Myös 17. maaliskuuta alkava viikko on uuden kuukausiennusteen mukaan Suomessa keskimääräistä lauhempi.

– Todennäköisyys lauhan sään jatkumiseen on edelleen koholla niin Suomessa kuin muuallakin Euroopassa. Isossa kuvassa suurten muutosten tapahtuminen ei näytä kovin todennäköiseltä, mutta etenkin sademäärien osalta ennustettavuus on jo heikentynyt, Sara Salonen sanoo.

Termisen kevään keskimääräinen alkamispäivä tilastoissa 1991–2020.
Termisen kevään keskimääräinen alkamispäivä tilastoissa 1991–2020. Kuva: Foreca

Lue myös: Pitkän ajan sääennuste – miten se syntyy ja miten sitä tulee tulkita?

Pitkän ajan sääennusteet kertovat viikon tai kuukauden keskimääräisestä säästä, eivät yksittäisten päivien säästä. Keskimääräiset lukemat voivat toteutua monella eri tavalla. Sään vaihtelu viikkojen ja kuukausien sisällä voi siis olla suurta.

Lue seuraavaksi kevään pitkä ennuste: Kevään ennuste julki – tältä näyttää maalis–toukokuun jakso!

Karita Kontula-Sokka
toimittaja

Päivitetty 20.2.2025 klo 17.31

Lue seuraavaksi

Viimeksi katsomasi paikat

Viimeksi katsomasi paikat