Paikanna
    Sääuutiset ja blogi> Viikko alkaa lämpimänä, viikon puolivälissä luoteesta virtaa kylmempää ilmaa
    Uutiset |

    Viikko alkaa lämpimänä, viikon puolivälissä luoteesta virtaa kylmempää ilmaa

    Tuomi kukki järven rannalla Hatanpään arboretumissa.
    Ensi viikko alkaa lämpimässä säässä. Kuva: Pirjo Räisänen, Tampere, 17.5.2020

    Eilen sunnuntaina mitattiin kolmantena päivänä peräkkäin kuluvan vuoden toistaiseksi korkein lämpötila, kun Oulun Oulunsalossa lämpötila kohosi 21,9 asteeseen. Lähipäivinä lämpötila voi nousta paikoin vielä korkeammalle.

    Suomessa viikonloppuna vallinnut ajankohtaan nähden lämmin ja heikkotuulinen korkeapainesää jatkuu vielä alkuviikollakin. Sää on enimmäkseen poutainen, mutta maanantaina läntisimmässä Suomessa tulee vielä paikoin kuurosateita ja ukkonenkin voi jyrähtää. Iltapäivällä lisääntyvä pilvisyys hillitsee hieman lämpötilan nousua, mutta päivälämpötila on silti maan eteläosasta Keski-Lappiin yltävällä alueella 15–20 astetta, Pohjois-Lapissa monin paikoin 10–15 astetta. Yöllä heikkoa pakkasta voi olla paikallisesti etenkin maan pohjoisosassa.

    Tiistaina on aurinkoisempaa ja poutaisempaa, mutta pilvisyys lisääntyy edelleen paikoin iltapäivällä. Lämpötila on maan eteläosasta Meri-Lappiin laajalti 18–22 astetta, muualla Lapissa enimmäkseen 12–18 astetta.

    Viikon puolivälissä sää muuttuu. Kylmä rintama sateineen pyyhkäisee keskiviikkona ja torstaina maan yli itään ja luoteesta virtaa Suomeen kylmempää ilmaa. Pilvisyys lisääntyy, mutta sateet jäävät maan etelä- ja keskiosassa monin paikoin kuurottaisiksi. Rintaman edellä keskiviikkona lämpötila on vielä laajalti 17–20 astetta, paikoin hieman 20 asteen yläpuolellakin. Rintaman jäljessä sää selkenee, mutta lämpötila jää enimmäkseen 10–16 asteeseen, viileintä on Lapissa.

    Keskiviikkona kylmä rintama saapuu Suomeen lännestä.
    Keskiviikkona kylmä rintama saapuu Suomeen lännestä ja sateita tulee etenkin pohjoisessa. Kuva: Foreca

    Kauan tämä viileämpi jakso ei kestä ja muutos jää melko pieneksi maan etelä- ja keskiosassa. Tämänhetkisen ennusteen mukaan päivälämpötila on torstaina ja perjantaina etelässä 15–20, maan keskiosassa 14–18 ja pohjoisosassa laajalti 10–15 astetta, Pohjois-Lapissa paikoin hieman alle 10 astetta.

    Viikonloppuna ennusteen epävarmuus kasvaa, mutta tämänhetkisen ennusteen mukaan korkeapaine voi jälleen vahvistua ja tuoda Suomeen lämmintä ilmaa etelämpää Euroopasta. Tässä tapauksessa sää lämpenisi jälleen – paikoin lämpötila voi jo lähestyä 22–25 astetta ja yli 20 asteen lämpötilat voivat olla mahdollisia Lapissa asti.

    Kylmä ilma väistyy Suomen yltä koilliseen ja etelästä virtaa tilalle lämmintä ilmaa.
    Kylmä ilma voi väistyä jälleen ensi viikon lopussa Suomen yltä ja etelästä virrata tilalle lämmintä ilmaa. Kuva: Foreca

    Anna Latvala

    Päivitetty 28.5. klo 11.38

    Lue seuraavaksi

    Viimeksi katsomasi paikat

    Foreca YouTubessa