Tuore ennuste: Näin myrsky vaikeuttaa elämää välipäivinä – ensi viikolla lumikaaoksen ainekset kasassa

Joulun välipäivät käynnistyvät dramaattisissa merkeissä, kun yksi kuluneen vuoden voimakkaimmista myrskyistä kurittaa Suomea lauantaina ja sunnuntaina. Mitä lännempää oma sijainti löytyy myrskyn aikana, sitä todennäköisemmin tuulituhoja osuu omalle kohdalle. Pohjoisessa puolestaan ajokeli muuttuu huonoksi lumipyryn myötä. Ensi viikolla sää kylmenee myös etelässä selvästi. Lunta voi ajoittain pyryttää sakeasti varsinkin rannikoilla.
Historiaan ovat jäämässä leppoisat ja leudot föhn-tuulet. Vielä tapaninpäivänä lämpötila on kivunnut plussan puolelle monin paikoin, mutta viikonlopun myrskyn myötä hyiset pohjoisvirtaukset pääsevät valloilleen. Tuleva viikko näyttää koko Euroopassa hyvin talviselta ja Suomessa pakkanen on ajoittain kireää. Edessä ovat kuluvan talvikauden kylmimmät hetket koko maahan.
Myrskyn vaikutukset pähkinänkuoressa
Suomen yli pyyhältävän talvimyrskyn vaikutukset alkavat näkyä maan pohjoisosassa lauantaiyönä. Pohjois-Suomen yli liikkuu sakea lumipyry, joka voi tipauttaa paikoin yli 10 senttimetriä lunta. Lauantaiaamuna lunta putoaa taivaalta myös itärajalla. Lumentulon ja yltyvän tuulen myötä ajokeli muuttuu laajalti pohjoisessa huonoksi tai erittäin huonoksi.
Kun matalapaineen keskus ylittää Lapin lauantaina aamupäivällä, pohjoisviima pääsee valloilleen. Iltapäivällä läntisillä merialueilla mitataan myrskylukemia (yli 21 m/s), ja vähitellen myrskypuuskien todennäköisyys kasvaa myös sisämaassa maan länsi- ja pohjoisosassa. Tuntureilla tuulen puuskat puhkuvat helposti hirmumyrskyn voimalla (yli 33 m/s).
Lauantaina iltapäivällä ja illalla lumikuuroja syntyy maan länsiosaan ja myöhemmin myös laajemmille alueille maan keski- ja eteläosaan. Paikoin lumikuurot ovat sakeita, mutta lumi ei vielä välttämättä jää maahan lämpötilan ollessa nollan asteen yläpuolella. Vaikka mittari näyttääkin plusasteita, tien pinnoilla lämpötila voi painua pakkaselle niillä alueilla, missä sää on selkeää. Liukasta voi siis olla, vaikka lunta ei sataisikaan.
Forecan meteorologi Joanna Rinne kertoo myrskystä lisää videolla:
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Artikkeli jatkuu
Palataan vielä voimakkaisiin tuuliin, koska niistä todennäköisesti aiheutuu huonon ajokelin ohella eniten harmia. Rajuimmat tuulet osuvat Suomeen lauantai-illan ja sunnuntaiyön aikana. Läntisillä merialueilla ja Itämeren pohjoisosassa myrskyää, Selkämerellä ja Saaristomerellä tuulen keskinopeus voi ylittää 25 m/s.
Voimakkaimmat puuskat ovat lounaissaaristossa ja läntisillä merialueilla yli 30 m/s. Puuskahuiput voivat yltää tähän mittaluokkaan myös länsirannikon tuntumassa, mikä aiheuttaa herkästi tuulituhoa, koska routakerros puuttuu. Puita kaatuu ja ne voivat tukkia ajoväyliä. Vastaavissa myrskyissä sähköt ovat katkenneet kymmeniltä tuhansilta talouksilta. Mitä lännempää oma sijainti löytyy myrskyn aikana, sitä todennäköisemmin tuulivahinkoja osuu omalle kohdalle.
Etelässä ja idässä tuulet ovat voimakkaimmillaan sunnuntaiyön ja -aamun aikana. Sisämaassakin esiintyy kovia puuskia (yli 14 m/s), mutta tuulituhojen todennäköisyys on selvästi pienempi kuin muualla maassa.
Katso viikonlopun myrskyennuste videolta:
Viikkojen taitteessa rauhoittuu ja kylmenee
Sunnuntain kuluessa myrsky rauhoittuu ja tuulet heikkenevät tuntuvasti. Myrskyn jälkeen valtaosaan Eurooppaa purkautuu kylmää ilmamassaa. Maanantaihin mennessä pakkasta on etelärannikkoa myöden.
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Artikkeli jatkuu
Ja sen jälkeen sää kylmenee päivittäin. Vuodenvaihteessa ilmavirtaus näyttää käyvän pohjoisen puolelta, ja Suomeen pyrkii pohjoiselta napa-alueelta jopa arktisen kylmää ilmamassaa. Jos sää selkenee, pakkanen kiristyy etelässä 10–15, maan keskiosassa 10–20 ja pohjoisessa 15–35 asteeseen.
Alkuviikolla pohjoisvirtauksessa kehittyy lumikuuroja varsinkin lämpimien merialueiden yllä. On mahdollista, että paikallinen "lumikaaos" osuu Ahvenanmaalle tai Ruotsin itärannikolle. Tämä tarkoittaa, että merellä syntyneitä sakeita lumikuuroja voi ajautua samalle alueelle jatkuvalla syötöllä, jolloin lumikertymä kasvaa kymmeniin senttimerteihin.

Etelärannikon lumikaaos?
Ennusteissa on ollut viitteitä, että uuden vuoden ensimmäisinä päivinä lännestä pyrkisi Suomeen matalapaineita ja lauhempaa ilmaa. Niiden reittiin liittyy vielä suurta epävarmuutta.
Jos matalapaineet joutuvat kaartamaan korkeapaineen ja kylmän ilmamassan vuoksi Suomen lounaispuolitse kohti Baltiaa, etelä- ja lounaisosaan maata osuu erittäin sakeita lumipyryjä. ECWMF:n ennuste on tuonut pääkaupunkiseudulle jopa yli 30 cm:n vuorokausikertymiä, mutta ennusteen epävarmuus on vielä merkittävä. Jos matalapaineet päästävät itäiset tai kaakkoiset itävirtaukset valloilleen Suomenlahdella, sankoille lumisateille on erinomaiset edellytykset, koska meren ja ilmamassan välinen lämpötilaero tulee olemaan huima.
Tämänhetkisessä ennusteessa arktinen ilmamassa pysyttelee Suomessa koko ensi viikon ajan, ja mikäli matalapaineet eivät pääse tuomaan lauhempaa ilmaa uudenvuodenpäivän jälkeen, sää saattaa kylmetä entisestään loppuviikolla. Kylmimmässä skenaariossa etelässäkin lämpötila laskisi –20 asteen kylmemmälle puolelle ja pohjoisessa jopa lähelle –40 astetta.
Tammikuun edetessä lauhemman sään todennäköisyys kasvaa.
Lue seuraavaksi: Tammikuun kuukausiennuste julki! Sää kylmenee rajusti myrskyn jälkeen
Päivitetty 26.12.2025 klo 19.22



