Mainos latautuu…

Mitä tarkoitetaan näkyvyydellä?

Sumu
Säteilysumun sisällä.
Säteilysumun sisällä näkyvyys on huonompi kuin kuivassa ilmassa. Kuva: Markus Mäntykannas

Näkyvyys tarkoittaa etäisyyttä, jolla tumman kohteen vielä erottaa taustasta. Siihen vaikuttavat sumu, sade ja pienhiukkaset ilmakehässä. Sen sijaan yön pimeyden vaikutusta ei oteta huomioon.

Hyvä näkyvyys voi olla kymmeniä kilometrejä, kun taas huono on joitakin satoja metrejä tai jopa vähemmän.

Näkyvyyshavainnot tehdään katseen korkeudelta eli yleensä noin 1,5 metriä maanpinnan yläpuolelta. Mittalaitteet toimivat havaitsemalla valon eli säteilyn sirontaa ilmassa: mitä enemmän säteily siroaa, sitä enemmän ilmassa on näkyvyyteen vaikuttavia hiukkasia tai pisaroita.

Ei pelkästään sumua

Sumu on yleinen näkyvyyden heikentäjä sekä Suomessa että maailmalla. Sumu itse asiassa määritellään juuri näkyvyyden kautta, eli vesipisarat tai jääkiteet heikentävät silloin näkyvyyden alle kilometriin. Myös vesi- tai lumisade heikentää selvästi näkyvyyttä.

Vesi eri olomuodoissaan ei kuitenkaan ole ainoa näkyvyyteen vaikuttava tekijä. Ilmansaasteista johtuva savusumu, hiekkamyrskyt ja maastopalojen savu voivat myös alentaa näkyvyyttä merkittävästi. Osa on siis luonnollisia tekijöitä, osa taas johtuu ihmisen toiminnasta.

Savusumu heikentää näkyvyyttä ja huonontaa ilmanlaatua.
Savusumu heikentää näkyvyyttä ja huonontaa ilmanlaatua. Kuva: Pixabay

Onko näkyvyydellä käytännön merkitystä?

Näkyvyys vaikuttaa etenkin liikenteeseen sekä lentokenttien toimintaan. Molemmissa tarvitaan näkyvyyttä ympäristön tilanteen hahmottamiseen ja vaaratilanteiden välttämiseen.

Lue seuraavaksi: Ajokeli riippuu sääolosuhteista

Päivitetty 15.11.2021 klo 09.32

Lue seuraavaksi

Viimeksi katsomasi paikat

Foreca YouTubessa

Viimeksi katsomasi paikat

Foreca YouTubessa