Kuukausiennuste muuttui: Tältä näyttää toukokuun sää nyt – osassa Eurooppaa jo kesäistä lämpöä

Lue tiivistelmä
- Tuore kuukausiennuste näyttää Suomen osalta aiempaa ennustettua viileämmältä ja sateisemmalta.
- Tämän viikon keskilämpötilat ovat ennusteen mukaan Suomessa laajalti ajankohdalle tavanomaisia, mutta pohjoisessa Lapissa on tavanomaista kylmempää.
- Ensi viikolle ennuste näyttää keskimääräistä kylmempää maan etelä- ja keskiosaan sekä pohjoiseen Lappiin.
- Sademäärät ovat kuukausiennusteen perusteella tällä ja ensi viikolla tavanomaista suurempia etenkin maan etelä- ja keskiosassa.
- Sateita tulee tällä ja ensi viikolla edelleen paikoin myös räntänä ja lumena.
- Euroopan länsipuoliskolla on tämän viikon mittaan keskimääräistä lämpimämpää. Osassa Eurooppaa lämpötila nousee yli 25 asteen lukemiin.
Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskus ECMWF on julkaissut uuden kuukausiennusteen 27. huhtikuuta. Ennuste on ottanut aiempaa ennustettua viileämmän kannan toukokuun säähän.
Kuukausiennusteen mukaan tällä ja ensi viikolla viikon keskilämpötilat ovat Suomessa tavanomaista kylmempiä tai ajankohdalle tavanomaisia.
– Sateita tulee kuukausiennusteen perusteella maan etelä- ja keskiosassa ajankohtaan nähden runsaasti, pohjoisessa sadekertymät vaihtelevat tavanomaisesta tavanomaista sateisempaan. Myös päivittäisennusteissa sää näyttää meillä tällä viikolla melko viileältä ja sateiselta, vaikkakin lämpötilat vaihtelevat lämpimämmistä päivistä viileämpiin. Kevät kyllä etenee, mutta rauhalliseen tahtiin – ennusteen perusteella tällä tai ensi viikolla ei näy pitkäaikaisia lämpöharppauksia. Vesisade saattaa olla jopa kasvavalle vehreydelle hyödyksi, toteaa Forecan meteorologi Joanna Rinne.
Euroopan länsipuoliskolla on tällä viikolla kuukausiennusteen mukaan selvästi keskimääräistä huhti–toukokuun vaihteen tienoota lämpimämpää.
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Artikkeli jatkuu
– Euroopan yli liikkuu tällä viikolla lämpöaalto, joka nostaa lämpötiloja jopa hellelukemiin. Virossa asti lämpötila kohoaa perjantaina mahdollisesti 20 asteen yläpuolelle. On vielä epävarmaa, nähdäänkö lyhytaikaista lämpenemistä myös Suomessa, Joanna Rinne sanoo.
Viikko | Ennuste | Sään ennustettavuus |
---|---|---|
28.4.–4.5. (Viikko 18) | Viikon keskilämpötila on Lapin pohjoisosassa tavanomaista viileämpi, muualla maassa lähellä tavanomaista. Sateita tulee laajalti keskimääräistä enemmän. | Kohtalainen |
5.–11.5. (Viikko 19) | Viikko on tavanomaista viileämpi maan etelä- ja keskiosassa sekä pohjoisessa Lapissa, muualla maassa viikon keskilämpötila on lähellä tavanomaista. Sateita tulee maan etelä- ja keskiosassa keskimääräistä enemmän, pohjoisessa ajankohdalle tavanomainen määrä. | Kohtalainen |
12.–18.5. (Viikko 20) | Viikko on keskilämpötilaltaan melko tavanomainen, pohjoisessa on paikoin hieman tavanomaista lämpimämpää. Sateissa ei näy poikkeamaa suuntaan eikä toiseen tavanomaiseen verrattuna. | Heikko |
19.–25.5. (Viikko 21) | Viikon keskilämpötila on Suomessa tavanomainen tai hieman tavanomaista lämpimämpi. Sateet ovat muuttuneet jo huonosti ennustettaviksi. | Heikko |
Huhtikuun 28. päivä alkanut viikko: Vappuviikolla tavanomaista sateisempaa etenkin maan etelä- ja keskiosassa – lämpötilat vaihtelevat
Uuden kuukausiennusteen mukaan alkanut viikko on Suomessa keskilämpötilaltaan laajalti ajankohdalle melko tavanomainen, mutta pohjoisessa Lapissa on tavanomaista kylmempää. Aiemmin maan etelä- ja keskiosaan ennustettiin tavanomaista lämpimämpää vappuviikkoa.
Sateita tulee tuoreen kuukausiennusteen perusteella tällä viikolla suuressa osassa maata keskimääräistä enemmän. Ero keskiarvoon on suurin maan etelä- ja lounaisosassa.
Keski-Euroopan yllä oleva laaja korkeapaine pakottaa tällä viikolla Atlantilta tulevat sateet Pohjois-Euroopan ylle.
– Sää on meillä tällä viikolla hyvin vaihtelevaa. Aurinko, pilvet ja sateet vuorottelevat. Suomi sijaitsee liikkuvien matalapaineen keskuksien ja niihin liittyvien sadealueiden reitillä – Suomen yli kulkeekin sadealueita päivittäin. Suurena osana päivistä 10 asteen ylitykset jäävät Suomessa paikallisiksi, vaikka yksittäisiä lämpimämpiäkin päiviä on tällä viikolla odotettavissa. Vaihtelevuus tekee säästä huonosti ennustettavaa. Etenkin sadealueiden reitit, ajoitukset ja sademäärät tarkentuvat ennusteissa sadealueiden saapumiseen asti, Joanna Rinne toteaa.
Sateita tulee tälläkin viikolla eri olomuodoissa.
– Sateiden olomuoto on pääosin vettä, mutta etenkin Lapissa pohjoista kohden myös räntää ja lunta. Maanantain aikana Lapin yli liikkuu lumisadealue kohti etelää. Tiistaiaamuna siihen liittyviä heikkeneviä sateita voi tulla Koillismaalla ja Kainuussa asti.
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Artikkeli jatkuu
Katso videolta kuukausiennuste lämpötilojen poikkeamista Eurooppaan!
Vappuaaton ja vappupäivän ennusteissa on ollut vielä vaihtelua.
– Vappuaattona eli keskiviikkona Suomen lounaispuolitse liikkuu sadealue, jonka osalta on epävarmaa, ulottuuko se lounaiseen ja eteläiseen Suomeen ja kuinka laajalle alueelle. Maanantaina tehtyjen ennusteiden mukaan näyttää todennäköiseltä, että mahdolliset sateet ovat väistyneet illalla Mantan lakitukseen mennessä, mutta sadealueen paikka ja ajoitus elävät ennusteissa yhä. Myös vapunpäivän tilanne on muuttunut ennusteissa selvästi aiempaa sateisempaan suuntaan; maan keskiosan yli liikkuu maanantaina tehtyjen ennusteiden mukaan vapunpäivänä laaja sadealue, Joanna Rinne kertoo.
Päivälämpötilat riippuvat sateiden paikoista ja ajoituksesta, mutta näyttää, että vapun tienoo jää melko koleaksi. Vappuyönä on laajalti pakkasta.
-huz5fkju.jpg)
Ennusteiden mukaan loppuviikolla koko Suomeen levittäytyy laaja matalapaineen keskus. Tulossa on lisää sateita.
– Suomen koko viikon ennustettu sadekertymä tällä viikolla on 20–50 millimetrin luokkaa. Tämä on jopa enemmän kuin huhtikuun tilastollinen keskimääräinen sademäärä vuosina 1991–2020, joka on 40 millimetrin suuruusluokkaa. Suurimpia kertymiä ennustetaan maan keskiosaan, länteen ja pohjoiseen.
Kuukausiennusteen mukaan läntisessä Euroopassa on tällä viikolla tavanomaista lämpimämpää. Euroopan itäpuoliskolla viikon keskilämpötilat ovat lähellä tavanomaisia tai paikoin tavanomaista viileämpiä.
– Erityisesti Venäjällä on tällä viikolla laajalti ajankohtaan nähden kylmää. Sateita tulee runsaasti Fennoskandiasta Baltiaan ja Venäjälle kulkevalla reitillä sekä Portugalissa, muualla Euroopassa viikko on selvästi ajankohtaan nähden vähäsateinen, Joanna Rinne sanoo.
Päivittäisennusteiden mukaan osassa Eurooppaa on tällä viikolla melko kesäisiä lämpötiloja.
– Euroopan lämpimimmät lukemat saattavat olla 25–27 asteen luokkaa, tämänkaltaisia lukemia on odotettavissa viikon puolivälistä loppuviikolle useissa eri Etelä- ja Keski-Euroopan maissa. Paikallisesti lämpötila saattaisi nousta ehkä jopa 28–29 asteeseen. Myös Britteinsaarille ennustetaan tällä viikolla viikon puolivälissä lämpöaallon seurauksena jopa yli 25 asteen lämpötiloja. Virossa asti lämpötila saattaa perjantaina nousta yli 20 asteeseen lämpöaallon liikkuessa itäiseen Eurooppaan. Suomessakin lämpötila saattaa päästä nousemaan perjantaina 15 asteen yläpuolelle, mikäli pilvet ja sateet eivät estä lämpötilan kohoamista, Joanna Rinne toteaa.
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Artikkeli jatkuu
Toukokuun 5. päivä alkava viikko: Merkkejä tavanomaista viileämmästä säästä Suomeen
Toukokuun 5. päivä alkava viikko on muuttunut aiempaa ennustettua kylmempään suuntaan. Uuden kuukausiennusteen perusteella viikon keskilämpötilat ovat tavanomaista viileämpiä etenkin maan etelä- ja keskiosassa sekä pohjoisessa Lapissa, muualla lähellä tavanomaisia.
Sateita tulisi keskimääräistä enemmän maan etelä- ja keskiosassa, pohjoisessa puolestaan ajankohdalle tavanomainen määrä.
– Päivittäissääennusteiden mukaan sää jatkuu Suomessa erittäin epävakaisena. Suomen yli liikkuu matalapaineen keskuksia ja laajoja sadealueita. Pohjoisessa sateita tulee yleisesti lumena. Lisäksi näyttää mahdolliselta, että ainakin maan keskiosassa sateissa saattaisi olla ajoittain veden lisäksi mukana myös räntää, Joanna Rinne sanoo.
Katso videolta kuukausiennuste sateiden poikkeamista Eurooppaan!
– Euroopassa säätilanne muuttuu kuukausiennusteen mukaan 5. toukokuuta alkavalla viikolla niin, että lämpötilan viikkokeskiarvoissa laaja ajankohtaan nähden kylmä alue kattaa suuren osan Pohjois- ja Keski-Eurooppaa. Eteläisessä Euroopassa sen sijaan on paikoin ajankohtaan nähden lämmin viikko. Sateita tulee tämän ennusteen perusteella yhä tavanomaista enemmän paikoin Fennoskandiassa, Baltiassa ja Venäjällä. Adrianmeren rannikkomaihin ennustetaan erityisen runsaita sadekertymiä, Joanna Rinne kertoo.
Toukokuun 12. ja 19. päivä alkavat viikot: Miltä näyttää toukokuun jatko nyt?
Uusi kuukausiennuste ennakoi, että toukokuun 12. ja 19. päivä alkavilla viikoilla osassa Suomea on vähän tavanomaista lämpimämpää. Yleisemmin viikkojen keskilämpötilat olisivat kuitenkin lähellä ajankohdan tavanomaisia lukemia.
– Näyttää mahdolliselta, että lämpötila alkaa kallistua viileältä puolelta keskiarvojen lämpimälle puolelle ainakin paikoin pohjoisessa ja maan keskivaiheilla. Sateisiin ennuste ei enää juuri ota kantaa. Tämä viittaa siihen, että sää on muuttunut jo huonosti ennustettavaksi. Kuukausiennusteen osaennusteet ovat erimielisiä siitä, minkälaisia reittejä esimerkiksi sateet ja kylmemmät ja lämpimämmät ilmamassat Euroopan yllä ottavat, Joanna Rinne toteaa.
-huz5fkju.jpg)
Pitkän ajan säätilastojen mukaan keskimääräinen ylin lämpötila toukokuun puolivälissä on eteläisessä Suomessa jo 15 asteen vaiheilla ja Lapissakin 6–12 astetta. Öisin heikkoa pakkasta on yleisesti enää Pohjois-Lapissa.
– Muuallakin Euroopassa sää on jo niin ikään alkanut muuttua huonosti ennustettavaksi, mikä näkyy poikkeamia kuvaavien värien vähenemisenä kuukausiennusteen kartoilla. Pohjois-Italiaan ja Adrianmeren rannikkomaihin ennustetaan 12. toukokuuta alkavalle viikolle kuitenkin edelleen tavanomaista suurempia sademääriä, Joanna Rinne kertoo.
Lue myös: Pitkän ajan sääennuste – miten se syntyy ja miten sitä tulee tulkita?
Pitkän ajan sääennusteet kertovat viikon tai kuukauden keskimääräisestä säästä, eivät yksittäisten päivien säästä. Keskimääräiset lukemat voivat toteutua monella eri tavalla. Sään vaihtelu viikkojen ja kuukausien sisällä voi siis olla suurta.