Paikanna

    Kuukausiennuste

    Kuukausiennuste: Vielä lumi- ja räntäsateita – näin huhtikuu etenee

    Pääsiäisen jälkeisellä viikolla osassa maata on ajankohtaan nähden tavanomaista kylmempää, sateita tulee edelleen myös lumena ja räntänä. Huhtikuun jatko on Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskuksen ECMWF:n tuoreen kuukausiennusteen mukaan lämpöoloiltaan melko tavanomainen tai osassa maata hieman keskimääräistä lämpimämpi. Takapakit kevääseen ovat kuitenkin jatkossakin mahdollisia.

    Suomen yli liikkuu 5. huhtikuuta alkavalla viikolla sateita lähes päivittäin monessa eri olomuodossa.

    – Suomi kuuluu tällä viikolla enimmäkseen laajan matalapaineen piiriin. Matalapaine tuo meille sateita ja vetää pohjoisesta vuodenaikaan nähden kylmää ilmaa laajalle alueelle Eurooppaan, toteaa Forecan meteorologi Joanna Rinne.

    Kuukausiennusteen mukaan viikon keskilämpötila on Suomessa laajalti lähellä keskimääräistä tai hieman keskimääräistä kylmempi, Itä-Lapissa on kuitenkin tavanomaista lämpimämpää. Etelässä ja lännessä on 0,5–1,5 astetta keskimääräistä kylmempää, Itä-Lapissa asteen verran keskimääräistä lämpimämpää.

    – Viikon kokonaissademäärä on kuukausiennusteen mukaan Suomessa vuodenajan keskiarvoa suurempi, sillä Pohjois-Euroopan yllä olevaan laajaan matalapaineeseen liittyy myös sateita. Suomen lisäksi vuodenaikaan nähden runsaita sateita tulee myös Norjan vuoristossa sekä osassa Keski-Eurooppaa.

    Maaliskuun lopussa suuressa osassa Eurooppaa mitattiin jo 20–30 asteen lämpötiloja, monessa maassa yllettiin maaliskuun lämpöennätyksiin. Nyt käänne on ollut raju, sillä lämpö on vaihtunut jopa yöpakkasiin ja lumisateisiin. Lunta on tullut esimerkiksi paikoin Saksassa, Tanskassa, Belgiassa, Alankomaissa ja Isossa-Britanniassa. Suuressa osassa Eurooppaa onkin kuukausiennusteen mukaan 5. huhtikuuta alkavalla viikolla selvästi vuodenajan keskiarvoa kylmempää.

    Näin edetään kohti vappua

    Huhtikuun 12. päivä alkava viikko on kuukausiennusteen mukaan Suomessa keskilämpötilaltaan vuodenajan keskiarvon tasolla tai etelässä hieman sen yläpuolella. Sateita on ennusteessa vuodenajan keskiarvon verran. Viikko on pääosassa Eurooppaa vuodenaikaan nähden yhä kylmä.

    Pitkän ajan säätilastojen mukaan keskimääräiset ylimmät lämpötilat ovat Suomessa huhtikuun puolivälissä maan eteläosassa 6–10 astetta, maan keskiosassa laajalti 4–8 astetta ja pohjoisessa laajalti 0–6 astetta.

    Huhtikuun 19. ja 26. päivä alkavilla viikoilla kuukausiennusteessa ei näy lämpötilojen osalta Suomeen suurta poikkeamaa vuodenajan keskiarvoon. Sateita tulee kuukausiennusteen mukaan osassa Suomea näillä viikoilla hieman enemmän kuin keskimäärin samaan aikaan vuodesta.

    – Muualta Euroopasta suhteellisen kylmän ilmamassan vaikutus näyttäisi väistyvän. Keskilämpötilat alkaisivat nousta vuodenajan keskiarvon yläpuolelle laajalti Euroopassa, Joanna Rinne sanoo.

    “Lumi- ja räntäkuurot yhä ajoittain mahdollisia koko maassa”

    Tyypilliseen suomalaiseen tapaan kevät on etenemässä vaihtelevassa säässä, takapakitkin ovat välillä mahdollisia.

    – Huhtikuussa kevät etenee hyvää vauhtia, vaikka lämpötilat jäisivätkin ajoittain vuodenajan keskiarvoon tai sen alapuolelle. Lumi- ja räntäkuurot ovat yhä ajoittain mahdollisia koko maassa, mutta sateiden olomuodot muuttuvat etelästä alkaen vetisemmiksi kuun edetessä ja lumet sulavat kokonaan tai lumikerros ohenee vauhdilla. Yöpakkaset ja ajoittaiset huonot ajokelit ovat meillä silti yhä mahdollisia etelässäkin, Joanna Rinne toteaa.

    Päivitetty 6.4. 18.23

    Suomi-Trivia

    Lämpimin paikka 12.4.
    +17,2 °C
     
    Sateisin paikka 12.4.
    13,0 mm
     
    Kylmin paikka 12.4.
    -13,5 °C
     
     
    Viime viikon lämpimin paikka
    +11,3 °C
    11.4.
    Viime viikon sateisin paikka
    40,4 mm
     
    Viime viikon kylmin paikka
    -25,9 °C
    9.4.
     
    Viime kuun lämpimin paikka
    +14,6 °C
    23.3.
    Viime kuun sateisin paikka
    63,1 mm
     
    Viime kuun kylmin paikka
    -38,9 °C
    9.3.

    Viimeksi katsomasi paikat

    Foreca YouTubessa