Neljän viikon kuukausiennuste: Talvisään ystävien kannattaa nauttia nyt – näkyvissä jo iso käännös säähän
Mainos latautuu…

Neljän viikon kuukausiennuste: Talvisään ystävien kannattaa nauttia nyt – näkyvissä jo iso käännös säähän

Aurinkoinen talvisää.
Tämän viikon talvilomien sää on vaihtelevaa. Luvassa on niin pakkasia, lauhtuvaa, aurinkoa kuin sateitakin. Kuva: Pekka Hatunen, Vaala, 6.2.2025

Tämän viikon alkupuoli vietetään pakkassäässä, mutta loppuviikolla sää lauhtuu. Kuukausiennusteen mukaan helmikuun lopun ja maaliskuun alkupuoliskon viikkojen keskilämpötilat ovat Suomessa tavanomaista lauhempia.

Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskus ECMWF on julkaissut uuden kuukausiennusteen 16. helmikuuta. Ennusteen mukaan viikkojen keskilämpötilat ovat Suomessa neljän viikon ajan keskimääräistä lämpimämpiä. Viikkojen sisällä voi kuitenkin olla vaihtelua, kuten tällä viikolla.

– Suomen itäpuolella on tällä viikolla kylmää, arktista ilmamassaa. Alkuviikolla sää on meilläkin talvinen. Viikon edetessä sää kuitenkin lauhtuu reilusti niin, että viikonloppuna plusasteet ovat mahdollisia koko maassa. Vaikka tämän viikon alkupuoli on kylmä, kuukausiennusteessa painottuu lämmin loppuviikko. Viikonloppuna ja ensi viikon alussa Suomeen puhaltavan hyvinkin lauhan ilman yhteydessä saattaa olla odotettavissa jopa 5 plusasteen ylittäviä lämpötilalukemia laajalti maan etelä- ja keskiosassa ja paikoin pohjoisessakin. Pienetkin muutokset tuulensuunnassa voivat kuitenkin vielä muuttaa lämpötilaennustetta, toteaa Forecan meteorologi Joanna Rinne.

Sateita tulee tällä ja ensi viikolla eri olomuodoissa.

– Lauhtumisen yhteydessä sää muuttuu myös sateisemmaksi. Lumi alkaa sulaa ja painua kasaan, kun lämpötilat nousevat plussan puolelle. Viikon vaihtuessa sateet voivat tulla vetenä Pohjois-Lappia myöten, Joanna Rinne jatkaa.

Kuukausiennuste Suomeen (julkaisuaika 16.2.2025)
Viikko Ennuste Sään ennustettavuus

17.–23.2.

(Viikko 8)

Viikon keskilämpötila on tavanomaista lauhempi, mutta viikko jakaantuu päivittäisennusteiden mukaan kylmempään alkuviikkoon ja lauhempaan loppuviikkoon. Sateita tulee tavanomaista vähemmän. Hyvä

24.2.–2.3.

(Viikko 9)

Viikko on selvästi keskimääräistä lauhempi. Sademäärä on ajankohdalle tavanomainen. Kohtalainen

3.–9.3.

(Viikko 10)

Sää on tavanomaista lämpimämpää. Sateita tulee hieman enemmän kuin yleensä samaan aikaan vuodesta. Heikko
10.–16.3. (Viikko 11) Viikko on keskimääräistä lauhempi. Sademäärä on tavanomainen tai sateet ovat jo huonosti ennustettavissa. Heikko

– Tämän alkuviikon talvisen sään jälkeen sää muuttuu muutaman päivän ajaksi keväisen tuntuiseksi. Kuukausiennuste ei kuitenkaan kerro siitä, kuinka pian terminen kevät mahdollisesti voisi alkaa, sillä kuukausiennuste ei ennusta sitä, kuinka vuorokausien keskilämpötilat kehittyvät päivittäistasolla, Joanna Rinne toteaa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Helmikuun 17. päivä alkanut viikko: Alkuviikolla pakkasia, loppuviikolla lauhempaa

Koululaisten talvilomakausi on käynnistynyt. Tällä viikolla lomia vietetään esimerkiksi Helsingissä, Espoossa, Vantaalla, Turussa ja Porissa.

Uuden kuukausiennusteen mukaan tämän viikon keskilämpötilat ovat Suomessa 2–4 astetta tavanomaista korkeampia. Ero keskiarvoon on suurin pohjoisessa. Kuukausiennuste näyttää, että viikko on tavanomaista vähäsateisempi lähes koko maassa.

Päivittäisennusteiden perusteella viikko jakaantuu kylmempään alkuviikkoon ja lauhempaan loppuviikkoon. Tiistaista torstaihin asti pakkasta on päivisin enimmäkseen 1–9 astetta.

– Viikon sisällä vaihtelu on suurta. Alkuviikolla Suomen itäpuolella vaikuttaa hyvinkin kylmä, jopa arktinen ilmamassa. Suomessakin ilmamassa on hyvin kylmää. Tuuli saattaa estää pakkasen kiristymisen, mutta mikäli Lapissa tuuli hellittäisi ja sää olisi selkeää, yli 30 pakkasasteen lukemat voisivat paikallisesti olla ilmamassan puolesta mahdollisia. Tuulen ja pilvien takia voi kuitenkin olla, että pakkaslukemat pysyvät Lapissa kylmimmilläänkin −15 asteen tienoilla. Tuuli ja pilvisyys ovat kuitenkin alkuviikolla huonosti ennustettavissa, Joanna Rinne sanoo.

Korkeapaine pitää alkuun laaja-alaiset sateet poissa Suomesta, mutta pilvisillä alueilla lunta satelee paikoin.

Viikon edetessä sää alkaa lauhtua. Pilvisyys on loppuviikolla runsasta.

– Viikonloppuna lounaistuuli puhaltaa Suomeen. Lämpötilat saattavat nousta reilusti plussan puolelle koko maassa Pohjois-Lappia myöten. Jopa 5 plusasteen ylittävät lukemat voivat levittäytyä Suomeen laajalle alueelle, Joanna Rinne ennustaa.

Loppuviikolla sateita tulee eri olomuodoissa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

– Ennen lauhtumista perjantain tienoilla Suomen yli liikkuu vielä melko vähäisiä lumisateita. Perjantaina päivällä plusasteita alkaa olla jo lännessä laajemmin. Sateet muuttuvat vetisempään suuntaan aluksi maan etelä- ja keskiosassa, viikonloppuna vesisateita voi tulla jopa Pohjois-Lapissa. Lauantaina lämpötila nousee jo plussan puolelle lähes koko maassa, lämpimimmillään maan länsiosassa lämpötila voi nousta jopa 5 plusasteeseen.

Katso videolta kuukausiennuste lämpötiloista!

Euroopassa jako tavanomaista lauhempaan ja tavanomaista kylmempään osaan on kuukausiennusteen mukaan tällä viikolla jyrkkä.

– Euroopan itäosassa viikko on lämpötilakeskiarvoltaan huomattavasti tavanomaista kylmempi, kun taas Länsi- ja Pohjois-Euroopassa on tavanomaista lauhempaa. Sateita tulee suuressa osassa Eurooppaa tällä viikolla selvästi tavanomaista vähemmän. Britteinsaarilla sataa kuitenkin paikoin ajankohtaan nähden runsaasti, siellä sateita on odotettavissa pitkin viikkoa. Koko viikon sadekertymä on erityisesti Britteinsaarten länsiosissa jopa 100–150 millimetrin luokkaa. Lämpimintä Euroopassa on tällä viikolla Espanjan etelärannikolla, jossa lämpötila voi nousta viikon puolivälissä jopa 20 asteeseen, Joanna Rinne kertoo.

Itä-Euroopassa ja Fennoskandiassa sateet tulevat tällä viikolla suureksi osaksi lumena.

– Alkuviikolla lunta sataa esimerkiksi Romaniassa ja Bulgariassa laajalla alueella. Enimmillään lunta voi sataa siellä 20–40 senttimetriä, eivätkä lumisateet rajoitu ainoastaan vuoristoalueille, vaan esimerkiksi Romanian Bukarestissa lunta sataa alkuviikolla ennusteiden mukaan parikymmentä senttimetriä.

Lämpötila laskee öisin pakkaselle suuressa osassa Eurooppaa etenkin alkuviikolla. Viikon edetessä läntisessä Euroopassa yölämpötilat jäävät plussalle.

Helmikuun 24. päivä alkava viikko: Tavanomaista lauhempi viikko Suomeen

Helmikuun 24. päivä alkavalla viikolla koululaiset lomailevat muun muassa Hämeenlinnassa, Jyväskylässä, Kokkolassa, Kotkassa, Kouvolassa, Lahdessa, Lappeenrannassa, Mikkelissä, Seinäjoella, Tampereella ja Vaasassa.

Tuoreen kuukausiennusteen perusteella viikon keskilämpötilat ovat Suomessa selvästi tavanomaista korkeampia 24. helmikuuta alkavalla viikolla.

– Suomessa puhaltaa lauha lounaisvirtaus. Lämpeneminen johtuu suursäätilan muuttumisesta. Itäisen Euroopan yllä edeltävällä viikolla oleva laaja korkeapaineen alue heikkenee. Korkeapainetilanteen purkautuessa lauha ilma pääsee levittäytymään sekä meille että Suomen itäpuolelle, Joanna Rinne kertoo.

On mahdollista, että föhn-tuuli pääsee puhaltamaan Suomeen 24. helmikuuta alkavan viikon alussa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

– Mikäli näin käy, korkeimmat Suomessa mitatut lämpötilat saattavat nousta reilusti 5 asteen yläpuolelle. Föhn-tuulen toteutuminen ja korkeimmat odotettavissa olevat lämpötilalukemat ovat kuitenkin vielä epävarmoja, Joanna Rinne sanoo.

Sademäärältään 24. helmikuuta alkava viikko on kuukausiennusteen mukaan Suomessa tavanomainen. Maanantaina 17. helmikuuta tehdyt 10 vuorokauden päivittäisennusteet yltävät nyt keskiviikolle 26. helmikuuta saakka.

– Ensi viikolla keskiviikkoon asti maan etelä- ja keskiosassa sateet tulevat pääosin vetenä ja osin räntänä, pohjoisessa vetenä, räntänä ja lumena, Joanna Rinne ennustaa.

Pitkän ajan säätilastojen mukaan keskimääräinen päivän ylin lämpötila on helmi–maaliskuun vaihteessa maan lounaisimmassa osassa 0–2 plusastetta ja maan eteläosassa sekä lännessä −2 ja 2 asteen välillä. Maan keskiosassa ja idässä keskimääräinen päivän ylin lämpötila on 0–4 pakkasastetta ja maan pohjoisosassa laajalti 2–6 pakkasastetta, Pohjois-Lapissa on hieman kylmempääkin.

Katso videolta kuukausiennuste sateista!

Euroopassa on 24. helmikuuta alkavalla viikolla laajalti tavanomaista lämpimämpää.

– Ero keskiarvoon on suurin Fennoskandiassa. Mustanmeren rannikkomaissa on vielä paikoin tavanomaista kylmempää. Sateet ovat runsaita lähinnä Atlanttia reunustavissa maissa sekä Pohjois-Italiassa, muualla Euroopassa sademäärät ovat pääosin joko tavanomaisia tai tavanomaista vähäisempiä, Joanna Rinne toteaa.

Maaliskuun 3. päivä alkava viikko: Lauha lounaisvirtaus jatkuu – sateita voi tulla keskimääräistä enemmän

Maaliskuun 3. päivä alkavalla viikolla koululaisten talvilomia vietetään muun muassa Joensuussa, Kajaanissa, Kuopiossa, Oulussa ja Rovaniemellä.

Kuukausiennusteen mukaan 3. maaliskuuta alkava viikko on Suomessa sekä laajalti muuallakin Euroopassa tavanomaista lämpimämpi.

– Lauha lounaisvirtaus jatkuu Suomessa. Sateita tulee kuukausiennusteen mukaan meillä enemmän kuin samaan aikaan vuodesta yleensä, mikä on varsin tavallista, kun lounaasta virtaa Suomeen vaihtelevaa ilmaa ja sadealueita. Euroopassa ajankohtaan nähden runsaat sateet keskittyvät lähinnä Euroopan länsi- ja pohjoisosaan, kun taas kaakkoisessa ja itäisessä Euroopassa on pikemmin ajankohtaan nähden vähäsateista, Joanna Rinne sanoo.

Maaliskuun 10. päivä alkava viikko: Tavanomaista lämpimämpää säätä Suomeen

Kuukausiennuste näyttää myös 10. maaliskuuta alkavalle viikolle keskimääräistä lauhempaa säätä Suomeen.

– Sää alkaa kuitenkin olla jo huonosti ennustettavissa. Sateita ennustetaan meille ajankohtaan nähden tavanomainen määrä tai sateet ovat muuttuneet jo huonosti ennustettaviksi. Norjan länsirannikon runsaat sateet viittaavat kuitenkin siihen, että ennusteen mukaan Fennoskandian lauha lounaisvirtaus jatkuu, Joanna Rinne toteaa.

Termisen kevään keskimääräinen alkamispäivä tilastoissa 1991–2020.
Termisen kevään keskimääräinen alkamispäivä tilastoissa 1991–2020. Kuva: Foreca

Lue myös: Pitkän ajan sääennuste – miten se syntyy ja miten sitä tulee tulkita?

Pitkän ajan sääennusteet kertovat viikon tai kuukauden keskimääräisestä säästä, eivät yksittäisten päivien säästä. Keskimääräiset lukemat voivat toteutua monella eri tavalla. Sään vaihtelu viikkojen ja kuukausien sisällä voi siis olla suurta.

Lue seuraavaksi kevään pitkä ennuste: Kevään ennuste julki – tältä näyttää maalis–toukokuun jakso!

Julkaistu 17.2.2025 klo 16.30

Suomi-Trivia

Lämpimin paikka 17.2.
-0,2 °C
 
Kylmin paikka 17.2.
-25,9 °C
 
Sateisin paikka 16.2.
6,6 mm
 
 
Viime viikon kylmin paikka
-28,1 °C
15.2.
Viime viikon sateisin paikka
10,3 mm
 
Viime viikon lämpimin paikka
+6,3 °C
11.2.
 
Viime kuun lämpimin paikka
+9,5 °C
17.1.
Viime kuun sateisin paikka
78,5 mm
 
Viime kuun kylmin paikka
-38,9 °C
8.1.

Päivitetty 17.02. 09.45

Viimeksi katsomasi paikat

Foreca YouTubessa