Tuore kuukausiennuste: Aluksi kylmää pakkassäätä, sen jälkeen usean viikon lauha jakso

Etelän hiihtolomaviikkoa vietetään kuivassa pakkassäässä, lumisateet jäävät hyvin vähäisiksi. Loppuviikolla sää lauhtuu ja helmikuun viimeisestä viikosta tulee lauha. Uuden kuukausiennusteen mukaan lauha sää jatkuu pitkälle maaliskuun puolelle.
Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskus ECMWF on julkaissut uuden kuukausiennusteen 13. helmikuuta.
Suomen itäpuolella on tällä viikolla laaja matalapaineen alue, ja Suomessa vallitsee pohjoinen ilmavirtaus. Pohjoistuuli tuo meille kylmää pakkasilmaa Jäämereltä. Samalla voi sadella myös kevyttä pakkaslunta, tämän viikon lumikertymät jäävät kuitenkin hyvin vähäisiksi.
Kuivassa säässä lumitilanteessa ei ole tapahtumassa suurta muutosta. Tällä hetkellä lähes koko maassa lumipeite on tavanomaista ohuempi. Etelässä lunta on normaalisti 10-20 cm, tällä hetkellä useilla Lounais-Suomen mittausasemilla on lumetonta, myös muualla etelä- ja länsirannikolla lunta ei ole nimeksikään. Erittäin lumiseen viime talveen verrattuna ero on dramaattinen. Jopa Kuusamon korkeudella lunta on 15 cm normaalia vähemmän. Lapissa lumensyvyys on tavanomaisissa lukemissa, Kittilässä ja Enontekiöllä lunta on jopa normaalia enemmän. Torstaina amulla klo 8 lumensyvyysmittauksissa eniten lunta oli Kilpisjärvellä, tasan metri.
Kuluvan viikon loppu on kylmä koko maassa
Perjantaina ja lauantaina sää on enimmäkseen poutaista koko maassa. Pilvisyys vaihtelee ja aurinko näyttäytyy päivällä etenkin maan eteläosassa ja Lapissa. Pilvisemmillä alueilla voi sadella hieman kevyttä pakkaslunta, lumikertymä jää hyvin vähäiseksi. Pakkasta on 5...10, pohjoisessa paikoin yli 10 astetta. Pohjoistuuli on heikkoa koko maassa.
Sunnuntaina pilvisyys on hieman runsaampaa ja kevyttä pakkaslunta satelee pohjoisessa yleisemmin, muuten sää jatkuu enimmäkseen poutaisena. Pohjoistuuli on edelleen heikkoa. Pakkaslukemat ovat 5 ja 10 asteen välillä, itärajalla pakkasta voi paikoin olla enemmän.
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Artikkeli jatkuu
Öisin pakkanen kiristyy hieman, etelässä paikoin yli 10 asteeseen, pohjoisessa jopa 20 asteeseen.
Kuukausiennusteen mukaan kylmä sää jatkuu vielä ensi viikon loppupuolelle. Sen jälkeen Pohjois-Atlantilta saapuu useita matalapaineita Pohjois-Eurooppaan. Samalla sää lauhtuu selvästi lauhan lounaistuulen voimistuessa.
Viikko | Ennuste | Sään ennustettavuus |
---|---|---|
17.–23.2. (Viikko 8) | Sää on kylmää ja sateita tulee lähinnä loppuviikolla | Hyvä |
24.2.–2.3. (Viikko 9) | Sää lämpenee selvästi, sademäärät ovat lähellä tavanomaisia | Hyvä |
3.–9.3. (Viikko 10) | Hyvin lauhaa säätä, hieman normaalia sateisempaa | Kohtalainen |
10.–16.3. (Viikko 11) | Sää jatkuu edelleen lämpimänä, sademäärät ovat hieman tavanomaista suuremmat. | Heikko |
Helmikuun 17. päivä alkava viikko: Aluksi pakkasia, loppuviikolla lauhtuvaa ja sateita
Koululaisten talvilomakausi käynnistyy 17. helmikuuta alkavalla viikolla, jolloin lomia vietetään esimerkiksi Helsingissä, Espoossa, Vantaalla, Turussa ja Porissa.
Katso videolta kuukausiennuste lämpötiloista!
Etelän hiihtolomaviikko on Suomessa tavanomaista kylmempi. Pakkaset jatkuvat loppuviikolle asti, tuoreimman ennusteen mukaan Suomeen saapuu sateita ja lauhempaa ilmaa perjantain ja lauantain kuluessa. Sateet alkavat lumena, mutta muuttuvat vesisateiksi sään lauhtuessa. Myös muualla Euroopassa on laajoilla alueilla normaalia kylmempää. Lauhinta sää on Länsi-Euroopassa.
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Artikkeli jatkuu
Sateiden osalta viikko on Suomessa tavanomaista kuivempi, sateita on tulossa vasta loppuviikolla. Muualla Euroopassa sadetilanne vastaa lämpötilaa, idän kylmillä alueilla on vähäsateista, Länsi-Euroopan lauhoilla alueilla on vastaavasti sateisempaa.
Helmikuun 24. päivä alkava viikko: Lauhtuvaa koko maassa.
Helmikuun 24. päivä alkavalla viikolla koululaiset lomailevat muun muassa Hämeenlinnassa, Jyväskylässä, Kokkolassa, Kotkassa, Kouvolassa, Lahdessa, Lappeenrannassa, Mikkelissä, Seinäjoella, Tampereella ja Vaasassa.
Säässä tapahtuu käänne lämpimämpään suuntaan. Kuukausiennusteen mukaan lähes kaikkialla Euroopassa on normaalia lauhempaa. Suomessa viikon keskilämpötila on 3-4 astetta tavanomaista korkeampi. Itäisessä Euroopassa ollut kylmempi ilmamassa painuu vähitellen kaakkoon.
Sää on edelleen Länsi-Euroopassa sateista, ja sademäärät lisääntyvät myös Skandinaviassa sekä jonkin verran myös Suomessa. Poikkeamat pitkäaikaisiin keskiarvoihin jäävät kuitenkin vähäisiksi.
Katso videolta kuukausiennuste sateista!
Maaliskuun 3. päivä alkava viikko: Sää lämpenee entisestään, sateita hieman normaalia enemmän
Uuden kuukausiennusteen mukaan sää on entistä lauhempaa maaliskuun ensimmäisellä viikolla. Lämmin ilmamassa kattaa käytännössä koko Euroopan. Suomessa viikon keskilämpötila on edelleen n. 4 astetta tavanomaista korkeampi.
Sademäärien osalta viikko on tavanomaista sateisempi Länsi- ja Pohjois-Euroopassa. Suomessa sademäärät ovat kuitenkin melko lähellä normaalia maaliskuun alkupuolen sademäärää.
Maaliskuun 10. päivä alkava viikko: Ei muutosta säätilassa, koko maassa edelleen lauhaa
Kuukausiennusteen mukaan sää jatkuu myös maaliskuun toisella viikolla selvästi normaalia lämpimämpänä. Lämpöä riittää ennusteen mukaan koko Eurooppaan aina Välimereltä Jäämerelle asti.
Sademäärien osalta viikko on hyvin lähellä tavanomaista, ja tilanne näyttää samalta suuressa osassa Eurooppaa. Britteinsaarilla ja Skandinaviassa on hieman normaalia sateisempaa, vastaavasti Välimerellä sademäärät jäävät normaalia pienemmiksi.
Lue myös: Pitkän ajan sääennuste – miten se syntyy ja miten sitä tulee tulkita?
Pitkän ajan sääennusteet kertovat viikon tai kuukauden keskimääräisestä säästä, eivät yksittäisten päivien säästä. Keskimääräiset lukemat voivat toteutua monella eri tavalla. Sään vaihtelu viikkojen ja kuukausien sisällä voi siis olla suurta.
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Artikkeli jatkuu
Lue seuraavaksi kevään pitkä ennuste: Kevään ennuste julki – tältä näyttää maalis–toukokuun jakso!