Kuukausiennuste julki: Lämpötilat ampaisevat jopa 40 asteen nousuun – voiko edessä olla vielä uusia paukkupakkasia?
Lue tiivistelmä
- Tuoreen kuukausiennusteen mukaan tämän viikon keskilämpötila on Suomessa tavanomaista kylmempi. Sateita tulee keskimääräistä vähemmän.
- Päivittäisennusteiden mukaan viikko jakaantuu kuitenkin kylmempään alkuviikkoon ja lauhempaan loppuviikkoon. Lapissa viikon alun 30–40 asteen pakkaset voivat lauhtua loppuviikolla jopa nollan asteen tuntumaan.
- Uudessa kuukausiennusteessa kylmät signaalit näyttävät hiipuvan tämän viikon jälkeen, mutta ennusteessa on jo epävarmuutta. Forecan meteorologi Joonas Koskela toteaa, että korkeapainesään todennäköisyys on ennusteen mukaan koholla myös tulevien viikkojen aikana, mikä saattaa tietää lisää kireitä pakkasia.
Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskus ECMWF on julkaissut uuden kuukausiennusteen 11. tammikuuta. Sen perusteella tämän viikon keskilämpötila on Suomessa tavanomaista kylmempi, mutta tammikuun loppujaksolle näkyy nyt ajankohdalle tavanomaisia tai tavanomaista lauhempia viikkojen keskilämpötiloja.
Meteorologi Joonas Koskelan mukaan sää on kuitenkin jo ensi viikosta alkaen heikommin ennustettavissa. Vaikka sää lauhtuu tämän viikon edetessä, voi kireitä pakkasia olla uudelleen edessä jossain vaiheessa.
– Tuoreen kuukausiennusteen perusteella ei kannata tehdä liian pitkiä johtopäätöksiä talven etenemisestä. Pohjois-Suomeen ja Pohjois-Ruotsiin kireitä pakkasia tuonut korkeapaine on hellittämässä, mutta kuukausiennusteen mukaan korkeapainesään todennäköisyys on koholla myös tulevien viikkojen aikana, mikä voi tietää vielä lisää kireitä pakkasia, Joonas Koskela toteaa.
| Viikko | Ennuste | Sään ennustettavuus |
|---|---|---|
| 12.–18.1. (Viikko 3) | Viikon keskilämpötila on Suomessa tavanomaista kylmempi. Viikko alkaa kylmänä, mutta sää lauhtuu viikon kuluessa selvästi etenkin pohjoisessa. Sateita tulee keskimääräistä vähemmän. | Hyvä/Kohtalainen |
| 19.–25.1. (Viikko 4) | Korkeapainesää voi tehdä paluun viikon kuluessa. Sademäärässä ei näy merkittäviä poikkeamia tavanomaiseen. | Heikko/Kohtalainen |
| 26.1.–1.2. (Viikko 5) | Suomessa ei ole merkittäviä poikkeamia ajankohdan tavanomaisesta säästä, mutta korkeapainevoittoisen säätyypin mahdollisuus on koholla. | Heikko |
| 2.–8.2. (Viikko 6) | Kuukausiennusteessa ei näy merkkejä tavanomaisesta poikkeavista lämpötiloista tai sademääristä Suomeen. | Heikko |
Tammikuun 12. päivä alkanut viikko: Lapissa lauhtuu hurjasti
Kuukausiennusteen mukaan alkanut viikko on keskilämpötilaltaan koko Suomessa tavanomaista kylmempi. Päivittäisennusteiden perusteella sää kuitenkin lauhtuu viikon edetessä.
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Artikkeli jatkuu
Maanantain kylmin lämpötila kello 17 mennessä oli Kittilän lentoasemalla aamupäivällä mitattu −40,2 astetta. Muuallakin Lapissa oli maanantain alkuun monin paikoin yli 30 asteen pakkasia.
– Viikko on alkanut Lapissa vielä paikoin selkeänä ja hyvin kylmänä. Suuressa osassa maata pilvisyys on kuitenkin lisääntynyt, ja viikon edetessä etelän ja kaakon välinen tuuli voimistuu koko maassa, jolloin kylmin ilma väistyy. Tiistaina Lapissa pakkasta on pilvisyydestä riippuen enää 15–25 astetta ja torstaina ollaan jo 10 ja 15 pakkasasteen välillä. Loppuviikolla lämpötila voi nousta Länsi- ja Pohjois-Lapissa jopa nollan tuntumaan, Joonas Koskela sanoo.
Maan etelä- ja keskiosassa vaihtelu lämpötiloissa on maltillisempaa.
– Maan keskiosassa pakkasta on viikon edetessä enimmäkseen vajaasta 10 asteesta noin 15 asteeseen, länsirannikolla voi olla vähän lauhempaakin. Etelässä pakkanen vaihtelee pilvisyydestä riippuen enimmäkseen 5 ja 10 asteen välillä.
Kuukausiennusteen mukaan tämä viikko on Suomessa kokonaisuudessaan keskimääräistä vähäsateisempi.
– Vähäisiä lumisateita voi tulla alkuviikolla siellä täällä, mutta reilumpia lumisateita levinnee lännestä viikon loppupuoliskolla etenkin Länsi- ja Pohjois-Suomeen, Joonas Koskela ennustaa.
Pitkän ajan säätilastojen mukaan keskimääräiset ylimmät lämpötilat ovat tammikuun puolivälissä Ahvenanmaalla, etelä- ja lounaisrannikolla sekä paikoin länsirannikolla 0–2 plusastetta. Maan eteläosassa keskimääräinen ylin lämpötila on laajalti 0–4 pakkasastetta, maan keskiosassa 0–6 pakkasastetta ja pohjoisessa enimmäkseen 2–8 pakkasastetta, pohjoisessa Lapissa paikoin yli 8 pakkasastetta.
Katso videolta kuukausiennuste lämpötilojen poikkeamista Eurooppaan!
Viime viikolla sää oli kylmää ja talvista suuressa osassa Eurooppaa. Lumisateita tuli keskisessä Euroopassa ja paikoin Etelä-Euroopassakin. Tällä viikolla pahin kylmyys näyttää helpottavan Euroopan länsipuoliskolla.
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Artikkeli jatkuu
– Euroopassa viikko jakautuu kuukausiennusteen mukaan karkeasti kahtia kylmään itään ja lämpötiloiltaan ajankohdalle tavanomaiseen tai tavanomaista lämpimämpään länteen.
Sademääräennusteen mukaan keskimääräistä runsaampia sateita tulee Euroopan länsiosissa sekä Etelä-Skandinaviassa, paikoin myös Italiassa ja Etelä-Ranskassa. Euroopan itäosissa sateita tulee tällä viikolla tavanomaista vähemmän.
– Ruotsin ja Norjan eteläosissa voi keskiviikkona tulla runsaita lumisateita. Lunta kertynee tämän hetken ennusteen mukaan monin paikoin 10–25 senttimetriä. Runsaampia lumisateita voi keskiviikkoillan ja torstaiaamun kuluessa osua myös Puolaan, missä paikalliset yli 10 senttimetrin kertymät ovat mahdollisia, Joonas Koskela kertoo.
Tammikuun 19. päivä alkava viikko: Vahvistuuko korkeapaine uudelleen?
Tuoreen kuukausiennusteen perusteella 19. tammikuuta alkavan viikon keskilämpötila on tavanomaista korkeampi Lapissa, muualla Suomessa ei näy merkittäviä poikkeamia tavanomaiseen.
– Vahvan korkeapaineen mahdollisuus Pohjois-Euroopassa tai idässä sen välittömässä läheisyydessä on ennusteen mukaan melko suuri. Osa päivittäisennusteista näyttäisi korkeapaineen vahvistumista viikon lopulla uudelleen Suomen ylle, mikä voisi tietää jälleen kireitä pakkasia, mahdollisesti jopa koko maahan. Alkuviikko voi olla lauhempi ja lumisateiden sävyttämä. Näin ollen jo 19. tammikuuta alkavan viikon osalta ennusteessa on merkittävää epävarmuutta, Joonas Koskela toteaa.
Sademääräennusteessa ei näy merkittävää poikkeamaa Suomen yllä tavanomaiseen sademäärään nähden.
Katso videolta kuukausiennuste sateiden poikkeamista Eurooppaan!
Pohjois-Suomen lisäksi tavanomaista lauhempaa on ennusteen perusteella 19. tammikuuta alkavalla viikolla Ruotsissa ja Norjassa sekä paikoin Keski-Euroopassa ja laajemmin Etelä- ja Kaakkois-Euroopassa.
– Tavanomaista runsaampia sateita tulee ennusteen mukaan monin paikoin Välimerellä, paikoin Etelä-Norjassa sekä Ruotsin eteläpuoliskolla.
Tammikuun 26. ja helmikuun 2. päivä alkavat viikot: Korkeapaineen mahdollisuus koholla – ”Varsin talvinen sää voisi saada jatkoa aina helmikuun puolelle asti koko maassa”
Tammikuun 26. päivä ja helmikuun 2. päivä alkavien viikkojen kartoilla ei tällä hetkellä näy juurikaan merkkejä tavanomaista kylmemmästä eikä tavanomaista lauhemmasta säästä Suomeen.
– Myöskään sademääräennusteissa ei näy merkittäviä poikkeamia Suomessa. Korkeapainesään mahdollisuus on kuitenkin edelleen koholla molempina viikkoina, joten varsin talvinen sää voisi saada jatkoa aina helmikuun puolelle asti koko maassa, Joonas Koskela sanoo.
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Artikkeli jatkuu
Tammikuun 26. päivä alkavalle viikolle kuukausiennuste näyttää nyt Itä-Eurooppaan selvästi tavanomaista kylmemmän sään aluetta, muualla Euroopassa poikkeamat tavanomaisesta ovat pieniä. Helmikuun alun ennuste on samansuuntainen, mutta signaalien voimakkuus heikkenee.
– Tammikuun lopussa sademäärät ovat ennusteen mukaan suuressa osassa Eurooppaa tavanomaista pienempiä tai lähellä tavanomaisia. Välimerellä voi paikoin sadella keskimääräistä enemmän, Joonas Koskela toteaa.
Lue myös: Pitkän ajan sääennuste – miten se syntyy ja miten sitä tulee tulkita?
Pitkän ajan sääennusteet kertovat viikon tai kuukauden keskimääräisestä säästä, eivät yksittäisten päivien säästä. Keskimääräiset lukemat voivat toteutua monella eri tavalla. Sään vaihtelu viikkojen ja kuukausien sisällä voi siis olla suurta.
Lue seuraavaksi: Tältä näyttää lopputalven ja alkukevään tilanne! Katso helmi–huhtikuun pitkä ennuste

